Kekkosen luvalla naimisiin vuonna 1974 – Tuore isä päätyi avioon jo teini-iässä, vaikka vanhemmat eivät pakottaneet

Alaikäisenä solmittu avioliitto ei ollut häpeä eikä pakko 17-vuotiaalle Juha Hietalalle, joka oli vihkimisen aikaan jo tyttövauvan isä. Sittemmin tyttäriä on syntynyt viisi lisää.

isyys
Juha Hietala, Lapua
Juha Hietala oli 17-vuotias nuorimies, kun hän päätti kantaa vastuun sekä tyttövauvasta että tämän äidistä. Naimalupa saatiin presidentti Urho Kekkoselta.Anne Elhaimer / Yle

Vastuu. Se on sana, jonka Juha Hietala nostaa esiin monta kertaa, kun hän miettii, miksi halusi mennä naimisiin vain 17-vuotiaana. Vastuu painoi, koska Hietalasta oli tullut vastikään tyttövauvan isä.

– Vastuunkantaminen tuli heti päällimäisenä, hän painottaa. Häpeää tunteeseen ei liittynyt.

Nuorenmiehen päättäväisyys ihmetyttää, varsinkin kun hän oli saanut tietää vauvasta vasta ihan viimetingassa ennen lapsen syntymää. Yhdessä päivässä Hietalan piti tehdä isoja päätöksiä: jättää silloinen tyttöystävä, ilmoittaa lapsesta omille vanhemmilleen ja ostaa vauvalle vaunut.

Lapsensa ensiparkaisut isä kuuli synnytyssalin oven läpi. Sen nostattamat tunteet hän muistaa yhä:

– Pelottava, jännittävä, ihana.

Välirikosta huolimatta oli selvää, että rakastavaiset Juha ja Tiina palaisivat yhteen ja alkaisivat elää perhe-elämää. Pari muutti Juhan vanhempien vinttiin Lapualla, jossa he saivat korvaamatonta apua Satu-vauvan hoidossa.

– Ei nykyisistä pojista olisi siihen. Lapsia saamaan kyllä, mutta ei vastuuseen, Hietala miettii.

Kekkosen luvalla tuomiokirkossa

Hietalan vanhemmat ottivat uutiset vauvasta ja avioitumisesta tyynesti. Äidin ensimmäinen huoli oli, mistä vauvalle saadaan pinnasänky.

– Isä ja äiti sanoivat, että sinun ei ole pakko mennä naimisiin vaan vastuun voi kantaa muullakin tavalla. Jotenkin tunsin itse, että se kuuluu asiaan, vaikka se ei ollut pakollista. Perustetaan perhe ja ollaan naimisissa.

Avioituminen ilman presidentin lupaa olisi vaatinut Hietalalta vain puolen vuoden odottelun, sillä Tiinalla vaadittava ikä oli tullut täyteen jo aiemmin. Pari halusi kuitenkin sinetöidä rakkautensa heti.

Tuohon aikaan presidenttinä oli Urho Kekkonen, joka oli myös Hietalan isoisän Iisakin tuttavia. Lupapaperin kiikutti Helsinkiin lapualainen kansanedustaja Orvokki Kangas.

Hää- ja vauvakuvia Hietalan perhealbumista
Juha ja Tiina Hietalan avioliiton alku oli vauhdikas. Vuoden sisään syntyivät Satu ja Johanna ja tuoreista vanhemmista tuli aviopari.Anne Elhaimer / Yle

– Päätös tuli yllättävän nopeasti. Lapsi syntyi joulukuussa ja meidät vihittiin helmikuussa. Siinä oli kaksi kuukautta harkinta-aikaa Urkilla, Hietala ynnää.

Lopputuloksena olivat aikansa pysäyttävimmät häät Lapuan tuomiokirkossa: Puolitoistasataa vierasta ja saman verran uteliaita kirkon parvilla.

– Eihän Lapualla ollut siihen aikaan vielä koskaan tehty niin, että ensin vihitään ja sitten tuodaan lapsi sakastista ja kastetaan.

Ensimmäinen tytär sai nimekseen Satu Susanna. Nimeksi tuli Satu, koska Hietaloiden tarina oli kuin suoraan sadusta.

Ei huntua eikä tanssia

Jännityksestä huolimatta Hietala muistelee historiallista vihkitilaisuutta lämpimästi. Kaikki halusivat olla todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa, kun koko kylän tuntema poika vihitään presidentin luvalla, ja vielä lapsikin kastetaan.

Perinteisiä tanssihäitä ei Hietaloiden vihkimisen päälle pidetty, vaan hartaat seurat. Myöskään huntua ei morsiamen päässä nähty.

– Se oli aivan selvää, ettei todellakaan huntua tai valkoista pukua, jos sai lapsen ennen naimisiinmenoa. Tiinalla oli tummansininen samettipuku ja minulla myös. Sehän olisi ollut häpäisy ja syntiä, jos siihen aikaan niin olisi tehnyt.

Hääruokailun ja kakun jälkeen juhlimaan lähtivät ne, joilla oli siihen ikää.

– Me lähdimme Tiinan kanssa lapsuudenkodin yläkertaan, jonne huone oli varattuna. Äiti ja isä ottivat Satun alas ja me katsoimme hääyönä Speden Seitsemän veljestä. Molemmat sammuimme kuin saunalyhdyt, kun päivän kemut oli vietetty, Hietala hekottaa.

Pian pikkuperhe muutti jo Ouluun ja perheenpää aloitti armeijan. Loppuvuodesta 1974 perheeseen syntyi toinen tytär Johanna. Myöhemmin tyttäriä on syntynyt vielä neljä lisää: Sanna, Kati, Suvi ja Sini.

Vuosien kuluessa yrittäjäisä on halunnut olla lapsilleen ennen kaikkea läsnä ja antaa heille aikaansa. Se onkin onnistunut työn ansiosta.

– Oma kasvu ja vastuunottaminen on lapsien myötä vahvistunut, Juha Hietala on huomannut. – Ikä ei ratkaise, vaan oleminen, kärsivällisyys, pitäminen ja rakastaminen.