Vesirutto runsastunut Littoistenjärvessä – kemikaalikäsitelty vesi yhä kirkasta

Talkooväki yrittää pitää uimarantojen alueet puhtaana.

Littoistenjärvi
Vesiruttoa on Littoistenjärven rannoilla isoissa kasoissa.
Vesiruttoa on Littoistenjärven rannoilla isoissa kasoissa.Kati Grönholm / Yle

Kemikaalikäsittely teki Littoistenjärvestä kristallinkirkkaan vuoden 2017 keväällä. Puhdistukseen päädyttiin, koska järvi oli pitkään kärsinyt leväkukinnoista.

Nyt eli puolitoista vuotta kemikaalikäsittelyn jälkeen Littoistenjärvessä kasvaa runsaasti vesiruttoa (elodea). Rantoja on puhdistettu kasvista talkoilla syksyn aikana jo monta kertaa.

Vesiruttoa kasoissa Littoistenjärven rannalla.
Vesiruttoa kasoissa Littoistenjärven rannalla.Kati Grönholm / Yle

Vesirutto muodostaa veteen suuria ja tiheitä vihermattoja. Littoistenjärven hoitokunta (siirryt toiseen palveluun) kertoo verkkosivuillaan, että tällä hetkellä vain uimarantojen alueet on tarkoitus pitää puhtaana.

Sivuilla kerrotaan myös, että vesirutto esiintyy Littoistenjärvessä kuuden vuoden sykleissä. Sille ei hoitokunnan mukaan oikein voi mitään, vaan sen kanssa on opittava elämään.

Littoistenjärven vesi on edelleenkin melko kirkasta. Kirkas vesi on kuitenkin edesauttanut esimerkiksi vesiruton kasvua.

Kasvin oletetaan alunperin päätyneen järveen vuosia sitten järveen kaadettujen akvaariovesien mukana.

Lue lisää:

Muistatko vielä satumaisen turkoosin Littoistenjärven? Tältä kemikaalein puhdistettu vesi näyttää nyt – katso video

Kemikaaleilla käsitelty Littoistenjärvi samentuu vähitellen – niin kuin pitikin