Helsingin Pörssiklubi ei ole enää herrakerho: naisjäsenet hyväksytään jatkossa – Pörssisäätiön toimitusjohtaja ei usko hakijaryntäykseen

Kaikkiaan noin 74 prosenttia äänestäneistä kannatti naisten jäsenyyttä.

Helsingin pörssiklubi
Pukumiesten kenkiä.
Henrietta Hassinen / Yle

Helsingin Pörssiklubi hyväksyy vastedes jäsenikseen myös naisia, kertoo klubin puheenjohtaja Finn Wardi. Asiasta järjestettiin tänään sääntömuutoksen vaatima toinen äänestys.

Kokouksessa annettiin 450 ääntä, joista noin 74 prosenttia puolsi naisten hyväksymistä jäseniksi. Tällä kertaa kokouksessa ei käyty sen kummempaa keskustelua, Wardi kertoo.

– Tämä meni aika pitkälle suoraan äänestykseen, Wardi sanoo STT:lle.

Tänä vuonna klubin jäsenhakemuksia otetaan aiemmasta poiketen vastaan marraskuun loppuun asti. Hakijoiden anomukset käsitellään tammikuussa.

HS: Ensimmäinen nainen jätti jäsenhakemuksensa jo ennen äänestystä 

Helsingin Pörssiklubin hallituksen jäsen Juho Lipsanen kertoo Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun), että yksi nainen jätti jäsenhakemuksen jo ennen lopullista äänestystä siitä, hyväksytäänkö naiset klubin jäseniksi.

Lehden mukaan useat talouselämän vaikuttajat myös kertovat kehottavansa tyttäriään liittymään yhdistykseen, jos uudistus menee läpi.

Myös Twitterissä uutinen otettiin ilolla vastaan.

Uusi sääntömuutos tarvitsi kahden kolmasosan enemmistön kahdessa perättäisessä kokouksessa, joista ensimmäinen pidettiin syyskuussa. Siinä naisten jäsenyyttä puolsi noin 69 prosenttia tarvittavista noin 67 prosentista ja yhteensä ääniä annettiin 394.

Pörssiklubi perustettiin vuonna 1910, mutta naiset rajattiin virallisesti pois jäsenyydestä vuonna 1997. Vaikka naisten jäsenyyttä ei säännöissä suoraan kielletty aiemmin, ensimmäiset hakijat kokeilivat onneaan vasta tuolloin.

Tärkeä symbolinen merkitys

Osakesijoittamista edistävän Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri ei usko, että päätöksestä seuraa välitöntä hakijaryntäystä.

– Luulen, että suurempi merkitys on varmasti sillä symbolisella merkillä, kun alkuperäisiin sääntöihin palataan. Tämä korostaa sitä, että pörssitoimintaan ei liity sukupuolirajoja. Naisia itseään ajatellen on varmasti hyvä asia, että jokainen voi olla mukana itseään kiinnostavissa verkostoissa.

– Ajattelen niin, että yhdistävänä tekijänä olisi tarkoitus olla kiinnostuksen kohteet ja se, millaisia henkilöt ovat. Siksi sukupuolirajaus on mielestäni älytön ja yhtä keinotekoinen kuin rajaaminen sen perusteella, olisiko henkilö oikea- vai vasenkätinen, Lounasmeri kertoo.

Pörssisäätiö muun muassa vuokraa Pörssiklubille sen käyttämiä tiloja.

Lue lisää:

Helsingin Pörssiklubi sanoi "kyllä" naisille