Yö museossa oli hieno elämys – "Maitohammas irtosi ja tikku meni jalkaan, mutta muuten oli kivaa"

Raumalaislapset yöpyivät keskellä maailmanperintökohdetta Raatihuoneella. Museoliitosta kerrotaan, että yövierailuja on tehty jo useita eri puolilla Suomea.

Vanha Rauma
Rauman normaalikoulu vietti yötä museossa
Rauman normaalikoulu vietti yötä museossa

RaumaMarraskuinen ilta on hiljainen Vanhan Rauman keskustassa Raatihuoneen lähellä. Yksittäisiä kulkijoita ja muutama auto on liikkeellä, mutta joukko lapsia kulkee määrätietoisesti kohti museota. Heille on luvattu, että he saavat viettää koko yön Raatihuoneen suojissa. Opettaja Eeva-Maija Niinistö kertoo, että yö museossa vaati järjestelyjä.

– Turvallisuuden vuoksi tästä täytyi ilmoittaa pelastusviranomaisille ja poliisikin tietää, että olemme täällä, kertoo Niinistö.

Lapset täyttävät kohta makuupussiensa ja patjojensa kanssa Raatihuoneen eteisen. Museointendentti Hanna-Leena Salminen on heistä vastuussa Rauman museon puolelta.

– Aivan aluksi katsotaan, miten täältä pääsee ulos. Tämä ulko-ovi lukitaan kohta, mutta kaikkien pitää opetella, miten ovi aukeaa. Sitten katsotaan, missä on vessa, kertoo Salminen ja johdattaa joukkoja kohti alakertaa.

Elämys voi jäädä mieleen pitkäksi aikaa

Opettaja Eeva-Maija Niinistön lisäksi museoyötä viettää lasten kanssa yliopistonlehtori Riitta Korhonen Rauman opettajankoulutuslaitokselta. Hän ottaa kuvia ja dokumentoi harvinaista tapahtumaa Turun yliopiston tutkimushankkeen puolesta.

– Tämä on mahtava juttu. Olemme innokkaasti pohtimassa maailmanperintökohteen eli Vanhan Rauman merkitystä kouluopetuksen kannalta. Elämysten tarjoaminen on tärkeä juttu, kertoo Riitta Korhonen.

Lapset Raatihuoneen tornissa.
Lapset Raatihuoneen tornissa.Riitta Korhonen

Pian yksi ovi aukeaa ja lapset johdatetaan Raatihuoneen torniin. Sinne eivät tavalliset museovieraat pääse ja Korhonenkin pujahtaa mukaan.

– Olen luvannut olla opettajan tukena täällä läpi yön, hän kertoo.

Käynti tornissa tekee vaikutuksen myös aikuisiin. Eeva-Maija Niinistö muistuttaa, että museoyön elämykset voivat säilyä pitkään lapsen mielessä.

– Asumme yön täällä Raatihuoneella ja koemme rakennuksen arvon. Toivottavasti perinnön ja perinteen vaaliminen jäävät lasten mieliin, Niinistö sanoo.

Toiveena on, että lapset kokevat museot tärkeinä paikkoina vielä aikuisinakin.

Museoissa halutaan yöpyä

Museointendentti Hanna-Leena Salminen innostui yön viettämisestä museossa, mutta tämä kerta on harvinainen. Museoöiden järjestäminen vaatii niin paljon ylimääräistä vaivaa, ettei Salminen usko niiden yleistyvän Raumalla.

– Siskonpedissä on kiva nukkua. Kirkontorni näkyy ikkunasta ja yöllä on aika hiljaistakin. Näin isoille henkilömäärille tämä rakennus ei hotellina ehkä ole paras. Jos ei koko yötä vietetä, voisimme järjestää myöhään yöhön jatkuvia tapahtumia, Salminen sanoo.

Rauman Raatihuone iltavalaistuksessa.
Rauman Raatihuone iltavalaistuksessa.Minna Rosvall / Yle

Museoliitosta kerrotaan, että museoöitä on vietetty jo useita eri puolilla Suomea. Espoon Emmassa on yöpynyt jopa sata lasta yhtä aikaa. Helsingin kaupunginmuseossa (siirryt toiseen palveluun)on ollut mahdollista viettää museossa taiteiden yötä. Myös Mikkelissä on ollut mahdollista viettää aikaa öisin museossa (siirryt toiseen palveluun).

Turun maakuntamuseolta on kyselty mahdollisuutta järjestää yö museossa -tapahtuma. Vielä lupaa ei ole annettu, mutta museo seuraa trendejä. Kenties väki pääsee tulevaisuudessa museoihin myös öisin.

Raumalaislapset nukkuivat huonosti, mutta olivat tyytyväisiä

Rauman normaalikoulun neljäsluokkalaisten yö sujui lopulta melko hyvin. Aluksi joillakin oli vaikeuksia saada unta, mutta suurimman osan yöstä Raatihuoneella oli täysin hiljaista. Keskellä yötä hiipparoi vain muutama oppilas alakerran vessaan.

Rauman normaalikoulun 4b:n siskonpeti.
Rauman normaalikoulun 4b:n siskonpeti.Minna Rosvall / Yle

– Lattiat nirskuivat. Tiesin, että ne olivat lattiat eikä täällä ole hirviöitä, kertoo Hertta Juntunen.

Makuupussissa hyppely ja lautalattialla viilettely pitkin poikin sai aikaan muutamia havereita. Joku muksahti patjalle ja joillekin tuli tikkuja jalkoihin.

– Maitohammas irtosi ja tikku meni jalkaan, mutta muuten oli kivaa, kertoo Saana Iivonen.

Raumalaisia koululaisia museoyössä
Sipsejä ja karkkeja oli otettu evääksi.Minna Rosvall / Yle