Glamour-sorsa hurmaa kaupunkilaisia ympäri maailman – Nyt mandariinisorsaa ihaillaan New Yorkissa

Normaalisti Aasiassa elelevästä lajista on tehty havaintoja myös Helsingissä.

New York (kaupunki)
Mandariinisorsa New Yorkin keskuspuistossa 3. marraskuuta.
New Yorkissa kuvattu mandariinisorsa kerää katseita. Kiinassa lintu symbolisoi aviollista uskollisuutta.AOP

New Yorkin komein vapaa uros? Ehdottomasti "Hot Duck".

Kuumaksi ankaksi nimetty mandariinisorsa on saanut newyorkilaiset vaeltamaan sankoin joukoin kaupungin Keskuspuistoon. Kaikki haluavat saada kuvan tästä eksoottisesta vieraasta.

Mandariinisorsa on yleinen lintu Kiinassa ja Japanissa, mutta Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa lajia ei tavallisesti esiinny luonnossa.

Helsingin yliopiston intendentin Jari Valkaman mukaan mandariinisorsasta kuitenkin tehdään joitain havaintoja myös Aasian ulkopuolella.

– Lintua tarhataan, joten havaitut yksilöt ovat yleensä karkulaisia tai niiden jälkeläisiä. Tarhakarkulaiset ovat voineet muodosta jonkinlaisen pesimäkannan, mutta mistään nopeasti kasvavasta kannasta tuskin on kyse, Valkama sanoo.

Lintubongareiden suosikki

Tänä vuonna mandariinisorsaa on tavattu Suomessa muun muassa Karkkilassa, Keuruulla ja Tampereella. Helsinkiin asti keväällä eksynyt lintu päätyi Helsingin Sanomien uutiseen (siirryt toiseen palveluun). Myös viime vuonna Savonlinnassa havaittu yksilö herätti kiinnostusta.

Mandariinisorsaa kuvaamassa
Reilu vuosi sitten lintubongarit Harri Okkonen (vas.), Aarre Nyrhinen ja Pertti Stolt antavat kameroiden laulaa Savonlinnan Riihisaaressa.Sanni Harmanen

Julkisuuden valokeilaan päätyvät mandariinisorsat ovat yleensä uroksia. Naaraiden harmaa höyhenpeite on astetta vaatimattomampi.

New Yorkissa mandariinisorsan liikkeitä on seurattu herkeämättä siitä lähtien, kun lintu havaittiin ensimmäisen kerran lokakuun puolivälissä Keskuspuistossa. Välillä lintu on kadonnut useaksi päiväksi, mutta toistaiseksi se on aina palannut.

Ruokkijoita riittää

New Yorkissa lämpötila voi käydä talvisin pakkasen puolella. Ilmojen viilentyminen ei välttämättä tarkoita, että sorsan on lähdettävä etelään.

– Mandariinisorsa voi kyllä selviytyä pohjoisemmilla leveysasteilla, jos sille on vain tarjolla sulaa vettä ja ravintoa. Kaupungissahan tällaisia paikkoja voi olla enemmän, Valkama sanoo.

Newyorkilaisten rakastamalla keikarisorsalla tuskin tulee pullasta pulaa. Päivät voivat kuitenkin päättyä yllättäen, etenkin jos se päättää lentää kauemmas Keskuspuistosta.

– Laji on melko kesy ja samaan aikaa hyvin värikäs. Petoeläimistä esimerkiksi minkki ja kanahaukka voivat käydä sen kimppuun, Valkama sanoo.

Vielä lintu on kuitenkin voimissaan ja kuvavirta sosiaalisen mediaan jatkuu katkeamattomana. Myös paikalliset mainosmiehet ovat havahtuneet mandariinisorsan suosioon. Esimerkiksi Metropolitan Museum of Art -museo on keksinyt houkutella kävijöitä sorsasta kertovilla esineillä.