35-vuotias mies lähti lenkille ja sai pysyvän vamman päähänsä – poliisi selvittää, mitä oikein tapahtui

Mies lähti kesällä Tampereella tavanomaiselle lenkilleen, mutta siellä tapahtui jotain kummallista.

Päävammat
Poliisin hihamerkki.
Kuvituskuva.Toni Pitkänen / Yle

35-vuotias mies lähti viime kesänä tavalliselle lenkilleen Tampereella Rautaharkon kaupunginosassa. Sitten jotain kummallista tapahtui.

Mies löydettiin Muuntajankatu 8:n kohdalta sekavan oloisena. Ohikulkija toimitti hänet sairaalaan.

Sairaalassa miehellä todettiin päävamma, joka lääkärin mukaan oli todennäköisesti aiheutettu ulkoisella väkivallalla. Mies on kotiutunut sairaalasta mutta päävamma oli vakava ja siitä on jäänyt pysyvä vamma.

Mies kertoo tapauksesta perjantaina iltapäivällä Aamulehdessä julkaistussa (siirryt toiseen palveluun) jutussa. Vamma on vakava, sillä lääkäreiden piti poistaa osa miehen kallosta.

Poliisi selvittää asiaa ja pyytää havaintoja epäiltyyn pahoinpitelyyn liittyen.

Mies muistaa lähteneensä 26. kesäkuuta kello 19 aikaan Muuntajankadulta lenkille. Muuta hän ei muista. Hänet löydettiin samalta kadulta sekavan oloisena reilun tunnin päästä vähän yli kahdeksan illalla.

Mies ei ole pystynyt kertomaan poliisille, mitä hänelle on lenkin aikana tapahtunut.

Miehen lenkki kulki yleensä Muuntajankadulta junaradan vierustaa Veturikatua etelään jatkaen Varikkokatua Lempääläntielle. Lempääläntien vierustaa hän on yleensä jatkanut moottoritien yli Koivistonkylän Prisman ohitse kohti Tampereen keskustaa. Koivistontien kohdalta lenkki on yleensä jatkunut moottoritien alitse kulkevan alikulun kautta Savikontielle ja siitä edelleen Rautaharkonkadulle ja Muuntajankadulle.

Kartta lenkistä (siirryt toiseen palveluun) löytyy täältä.

Poliisi ei ole saanut selvityksissään selvyyttä asiaan. Polisii pyytää asiasta tietäviä tai havaintoja tehneitä ilmoittamaan niistä poliisille, joko puhelinnumeroon 02954 45890 tai sähköpostiin keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).