Turkulainen Usko Salonen lähti merimieheksi Australiaan, mutta kuoli Flanderin juoksuhaudoissa – Ensimmäisessä maailmansodassa suomalaisia taisteli sekä lännessä että idässä

Suomalaisia sotilaita oli niin brittien, amerikkalaisten kuin saksalaistenkin riveissä. Ensimmäinen maailmansota päättyi aselepoon tasan sata vuotta sitten.

ensimmäinen maailmansota
Kuolinilmoitus
Usko Salosen kuolinilmoitus Turun Sanomissa 25. syyskuuta 1917. Ilmoitukseen oli merkitty väärä kuolinpäivä.Kansalliskirjasto / Turun Sanomat

Voi vain arvailla, mitä turkulainen merimies Usko Salonen ajatteli kesäkuun 7. päivän iltana 1917 ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla.

Salonen kuului Australian armeijan 39. jalkaväkipataljoonaan, joka oli ollut tuona päivänä mukana aloittamassa liittoutuneiden suurhyökkäystä Belgiassa Ypres’n kaupungin eteläpuolella.

Päivä oli ollut menestys. Saksalaiset oli ajettu puolustusasemistaan Messinesin kylän liepeillä. Salonen oli säilynyt hengissä.

– Hyökättiin vihollista vastaan. Saavutettiin kaikki tavoitteet, vaikka jouduttiin pahan kaasuhyökkäyksen kohteeksi, kirjoitti pataljoonan kirjuri sotapäiväkirjaan 7. kesäkuuta.

Moni Salosen pataljoonan sotilas oli kaatunut saksalaisten kaasuhyökkäyksessä jo edellisenä päivänä, kun osastoa oli siirretty hyökkäysasemiin.

Hyökkäystä oli valmisteltu poikkeuksellisin keinoin. Edellisten viikkojen aikana pioneerit olivat kaivaneet tunneleita etulinjan ali ja vieneet niitä pitkin saksalaisten asemien alle satoja tonneja räjähteitä.

Aamulla kello 3.10 nämä miinat räjäytettiin. Tuhansia etulinjan saksalaissotilaita sai surmansa välittömästi.

Räjähdys aiheutti maanjäristyksen, joka havaittiin Englannissa saakka.

Samalla raskas tykistö alkoi ampua, ja muutaman kilometrin rintamaosalle koottu yli 200 000 miehen joukko lähti hyökkäykseen.

Usko Salosen pataljoonan vastuulle oli annettu muutaman sadan metrin levyinen lohko Messinesin kylän eteläpuolen loivasti kumpuilevassa maastossa. Australian armeijan 39. pataljoona eteni vastarinnasta huolimatta 730 metriä uusiin asemiin, peltoaukeiden yli ja kahden maatilan ohi.

Illansuussa 7. kesäkuuta Usko Salonen lienee ollut kaivautuneena poteroon jossain Douvejoen pohjoispuolella. Hänen voi kuvitella olleen helpottunut siitä, että oli selvinnyt taistelun ensimmäisestä päivästä. Hän on saattanut myös kysyä itseltään, mitä hän oikein tekee juoksuhaudassa Belgiassa.

Karttagrafiikka
Ilkka Kemppinen / Yle

Salonen oli syntyisin Turusta. Hän oli lähtenyt nuorena merille ja päätynyt Australiaan ilmeisesti noin vuonna 1905. Pari vuotta maailmansodan syttymisen jälkeen Salonen päätti pestautua Australian armeijaan, kuten moni muukin maapallon toiselle puolelle päätynyt suomalainen.

Australialaistutkija Elena Govor on arvioinut, että Australian armeijassa palveli ensimmäisessä maailmansodassa noin 300 suomalaista.

Pestautumishakemukseen Usko Salonen kirjasi lähiomaiseksi isänsä Gustaf Salosen, osoitteessa Sofiankatu 10, Turku. Naimisiin tuolloin 26-vuotias Salonen ei ollut mennyt.

Melbournessa hän vannoi sotilasvalan:

"Minä, Usko Leonard Salonen, vannon palvelevani hyvin ja oikein suvereenia hallitsijaamme Kuningasta Australian armeijassa sodan loppuun saakka."

Kuningas oli siis Britannian Yrjö V.

"Vastustan hänen majesteettinsa vihollisia."

Australia oli Britannian alusmaa, ja sotilaita haalittiin liittoutuneiden armeijaan eri puolilta maailmaa. Noin viiden miljoonan asukkaan Australiasta sotaan lähti yli 300 000 sotilasta.

Suomi kuului tuolloin Venäjään, joten Salosen värväytyminen vaati vielä keisarikunnan luvan. Venäjän Melbournen-konsuli J. Bogoslovski myöntyi.

Tuolloin Venäjä soti Saksaa ja muita keskusvaltoja vastaan itärintamalla ja sen liittolaiset Britannia ja Ranska länsirintamalla. Konsulilla ei ollut mitään sitä vastaan, että Salonen taistelisi saksalaisia vastaan lännessä eikä idässä.

Maaliskuussa 1916 Salonen hyväksyttiin Australian armeijan 39. jalkaväkipataljoonaan. Salonen oli pitkä ja laiha mies: 183 senttiä, 66 kiloa, siniset silmät. Kesällä pataljoona lähti laivalla Britannian kautta Ranskaan, ja loppuvuodesta Salonen päätyi länsirintamalle.

Siellä tilanne oli jumittunut asemasodaksi. Britannian sodanjohdossa mietittiin kuumeisesti, miten pattitilanne saataisiin murrettua.

pelto ja piikkilanka-aita
Muun muassa näiden Messinesin eteläpuolisten peltojen hallinnasta liittoutuneet ja Saksan joukot kesäkuussa 1917 taistelivat.Petri Raivio / Yle

Länsi-Flanderin maasto oli enimmäkseen alavaa peltoa, mutta Ypres'n eteläpuolella oli kukkuloita ja pientä ylänköä, jonka saksalaiset olivat saaneet sodan alkuvaiheessa haltuunsa. Murtautuminen linjojen läpi näytti toivottomalta niin kauan, kun kukkulat olivat vastustajan hallussa.

Niinpä brittikenraalit alkoivat valmistella Messinesissä suurhyökkäystä, joka avaisi mahdollisuuden häätää saksalaiset Belgian rannikon satamakaupungeista. Brittijoukot vastasivat osasta Messinesin rintamalohkoa. Osa oli annettu Anzac-joukoille eli Australian ja Uuden-Seelannin sotilaille.

Sodankäynti länsirintamalla oli ollut silmitöntä teurastusta liki sodan alusta saakka. Saksalaiset olivat ottaneet käyttöön kaasuaseet toisena sotavuotena, ja liittoutuneet olivat vastanneet samalla mitalla.

Kuolonuhrien valtava määrä ei johtunut kuitenkaan kaasusta vaan ennen kaikkea tykistöstä ja uudehkosta keksinnöstä, konekivääristä.

Aseet olivat entistä parempia, mutta siitä huolimatta kenraalit molemmin puolin rintamalinjaa yrittivät kerta toisensa jälkeen vallata vastustajalta alueita rynnäköllä, kuten vielä 1800-luvulla oli ollut tapana.

Rynnäköt kilpistyivät konekivääritulen ja kranaatinheittimien kuolettavaan yhdistelmään. Samaan aikaan vastustajan tykistö ampui valtavia määriä kranaatteja aiempaa suuremmalla tarkkuudella kaukaa omien linjojen takaa.

– Se oli teollista sodankäyntiä. Tykistötuli aiheutti neljä viidesosaa kuolonuhreista, sanoo Ypres’n In Flanders Fields -museon tutkija Pieter Trogh.

Usko Salosen värväytyessä vuonna 1916 sota oli ollut käynnissä jo kaksi vuotta. Lähtijöille lienee ollut selvää, että rintamalta ei välttämättä tulla hengissä takaisin.

Kolme viikkoa ennen Eurooppaan lähtöä Salonen olikin teettänyt testamentin: Henkivakuutussäästöt isälle Turkuun, muu omaisuus Australiassa asuvalle tädille.

kartta
Jälkikäteen piirretty kartta kuvaa Messinesin taistelun kulkua.Yhdysvaltain sotilasakatemia West Point

Usko Salonen oli ollut kovassa paikassa jo ennen Messinesin taistelua.

Tammikuussa 1917 hän oli haavoittunut luodeista reiteen ja oikeaan käsivarteen, kun 39. pataljoona oli ollut Ranskan puolella Houplinesissa linnoittautumassa.

– Raskasta pommitusta B-komppanian lohkolla. Paljon kaatuneita, paljon vahinkoja tukijoukoille, kirjuri kirjasi tuolloin.

Salonen kuitenkin toipui vammoistaan, ja maaliskuussa sotamies ylennettiin korpraaliksi. Sitten tie vei Messinesiin. Taistelun toisen päivän kulusta tiedetään vähän.

– Pataljoona vakauttaa asemiaan. Tappiot raskaita haavoittuneina, kevyempiä kaatuneina, kirjuri kirjoitti lakoniseen tyyliinsä 8. kesäkuuta.

Yksi kaatuneista oli Usko Salonen. Pataljoonan asiakirjoista ei selviä, miten hän kuoli, mutta Australian Punaisen ristin arkistoista löytyy Salosen taistelutoverin silminnäkijäkertomuksia.

J.J. Sullivan -nimisen sotilaan mukaan Salonen kuoli noin kello 11.30 Ploegstreet-tiellä etulinjan kupeessa. Hänen mukaansa Salosen lempinimi oli ollut Oscar.

– Kaatunut kuoli kaasukranaatin iskeydyttyä hänen vatsaansa, Sullivan oli kertonut.

– Hän oli edennyt Messinesissä ja pysähtynyt Sunken Roadille. Hän oli lepäämässä, kun kaasukranaatin suora osuma surmasi hänet välittömästi, kertoi puolestaan kersantti C. Blackburn.

Blackburn kertoi löytäneensä Salosen ruumiin kolme tuntia kuoleman jälkeen ja ottaneensa haltuunsa tämän viestivälineet.

Clark-niminen sotilas kertoi tulleensa Salosen kanssa samalla laivalla Australiasta.

– Erittäin terävä viestimies ja hyvä kaveri, hän luonnehti.

Juttu jatkuu lehtileikkeen jälkeen.

Lehtileike
Uutinen Usko Salosen kuolemasta Åbo Underrättelser -sanomalehdessä 23. syyskuuta 1917. Myös Åbo Underrättelser kertoi Salosen kuolleen 8. heinäkuuta, vaikka todellisuudessa Salonen oli kuollut jo kesäkuussa. Lähimpinä surijoina mainitaan isä ja seitsemän sisarusta.Kansalliskirjasto / Åbo Underrättelser

Salosen ruumis tunnistettiin ja haudattiin ensin läheisen Douvejoen varteen. Moni muu rintamalla kuolleista katosi.

Kadonneet saattoivat olla esimerkiksi sotilaita, jotka olivat joutuneet tykistökeskityksen keskelle. Silloin heistä ei jäänyt käytännössä mitään jäljelle.

Osa kadonneista ehdittiin haudata kertaalleen, mutta rintaman lähellä sijainneet hautausmaat jäivät toisinaan tykistötulen jalkoihin. Kadonneille sotilaille on Ypres'n lähistöllä useita muistomerkkejä.

Sotilashautausmaiden risteistä monet ovat nimettömiä, koska haudattuja ei ole kyetty tunnistamaan. Ypres’ssä sijaitsevaan muistomerkkiin on kaiverrettu noin 50 000 jäljettömiin kadonneen sotilaan nimet.

Arkistoiduista kirjeistä käy ilmi, että Usko Salosta kaivattiin. Ystävät kotipuolessa alkoivat huolestua, kun hänestä ei kuulunut mitään.

– Hän oli poikieni ystävä, eikä hän ole kirjoittanut kenellekään meistä pitkään aikaan, kirjoitti rouva J. Walsh Salosen yksikön komentajalle tammikuussa 1918.

Kirjanpidosta vastaava upseeri vastasi rouvalle, että Salonen oli kuollut.

– Olimme hyvin pahoillamme kuultuamme korpraali Salosen kuolemasta, sillä hän oli perheemme läheinen ystävä, kirjoitti puolestaan John McLean.

McLeanin kirjeestä käy ilmi, että Salonen oli kuulunut samaan vapaamuurariloosiin hänen kanssaan.

holvikaari
Ypres'n kadonneiden sotilaiden muistomerkki.Petri Raivio / Yle

Messinesin taistelu kesti lopulta viikon. Se oli yksi liittoutuneiden harvoista onnistumisista siihen mennessä. Saksalaiset yllätettiin, ja heidät saatiin ajettua Messinesin kylästä ja sitä ympäröiviltä kukkuloilta. Liittoutuneet saivat siirrettyä rintamalinjaa muutaman kilometrin eteenpäin.

Taistelussa kuoli noin 24 500 liittoutuneiden ja 25 000 Saksan sotilasta. Se avasi lopulta tien liittoutuneiden läpimurrolle.

Yhdysvaltain liittyminen sotaan keväällä 1917 pakotti Saksan puolustuskannalle. Atlantin yli alkoi virrata amerikkalaisjoukkoja ja heidän mukanaan Yhdysvaltoihin muuttaneita suomalaissiirtolaisia.

Tähän joukkoon kuului myös Jaakko Huovinen, joka oli lähtenyt köyhästä kainuulaisperheestä Yhdysvaltoihin vuonna 1906. Hän oli päätynyt monen muun suomalaisen tavoin Duluthin kaupunkiin Minnesotaan.

Maalarina työskennellyt Huovinen värvättiin 37. jalkaväkidivisioonaan, joka ehti länsirintamalle siinä vaiheessa, kun saksalaiset olivat jo perääntymässä Flanderista. Huovinen ehti olla rintamalla vain neljä päivää ennen kaatumistaan.

Divisioona oli ylittämässä Scheldtjokea Olsenessa 40 kilometriä Ypres’tä itään, kun Huovinen sai surmansa. Yhdeksän päivää myöhemmin Saksa ja liittoutuneet allekirjoittivat aseleposopimuksen junavaunussa Campiègnen metsässä Ranskassa.

Sopimus kylvi toisen maailmansodan siemenen: Saksassa sopimuksen allekirjoittaneita alettiin pitää maanpettureina ja sopimusta nöyryytyksenä, joka pitäisi saada korjattua.

Jaakko Huovisen ruumis löydettiin joesta vasta seuraavana keväänä. Hänet on haudattu Waregemin amerikkalaiselle sotilashautausmaalle, jossa on paljon samoihin aikoihin kaatuneiden nuorten miesten hautoja. Amerikkalaisia kuoli vielä tulitaukopäivän aamuna.

hautaristejä
Jaakko Huovisen hauta Waregemin amerikkalaisella sotilashautausmaalla.Petri Raivio / Yle

Suomalaisia kuoli myös rintamalinjan toisella puolella, sillä Suomesta oli pestautunut Saksan armeijaan yhteensä noin 1 900 miestä. Saksa käytti suomalaispataljoonaa itärintamalla Venäjää vastaan, mutta länsirintamalle heitä ei tuotu.

Satojen tuhansien kaatuneiden asioiden järjestely vei aikaa vielä aseiden vaiettua. Vuonna 1920 Australian armeija lähetti Lontoosta Usko Salosen sedälle J. Brownille Australiaan paketin, jossa oli Salosen vähäiset henkilökohtaiset tavarat: kaksi hiusharjaa ja rukouskirja.

Samana vuonna sedälle kerrottiin, että Salosen hauta on siirretty brittiläiselle sotilashautausmaalle Messinesin kylään.

Tuolloin, pian sodan jälkeen, kylästä ei ollut jäljellä mitään. Se jouduttiin rakentamaan kokonaan uudelleen teitä myöten. Kirkko rakennettiin alkuperäisen kirkon mallin mukaan.

Vielä paljon isompi jälleenrakennusurakka oli menossa läheisessä Ypres’n kaupungissa, joka sekin oli tuhoutunut täysin.

Nykyään Messinesin eli flaamiksi Mesenin keskustassa on veistos, jossa saksalainen ja brittiläinen sotilas pelaavat univormuissa jalkapalloa. Juuri Messinesissä tapahtui jouluna 1914 kuuluisa tapaus, jossa sotilaat molemmilla puolilla lopettivat joulun kunniaksi ampumisen, nousivat vallihaudoista ja järjestivät jalkapallo-ottelun.

toisiaan kättelevät sotilaat patsas
Joulun 1914 jalkapallo-ottelun muistoksi pystytetty veistos Messinesissä.Petri Raivio / Yle

Kylää ympäröivistä pelloista on vaikea arvata, että sata vuotta aiemmin paikalla on käyty totaalista sotaa, jossa sadat tuhannet nuoret miehet saivat surmansa.

Länsi-Flanderin pelloilta löytyy yhä vuosittain yli 200 tonnia räjähtämättömiä kranaatteja.

Myös vainajien jäännöksiä löytyy edelleen jatkuvasti Flanderin mullasta. Jos alueelle haluaa rakentaa esimerkiksi talon, tontilla pitää tehdä arkeologiset selvitykset ennen montun kaivamista. Löytyneet jäännökset yritetään tunnistaa.

Tunnistetuille vainajille järjestetään sotilashautajaiset ja heidän nimensä poistetaan kadonneiden muistomerkistä Ypres’n keskustassa.

Messines Ridgen brittiläisellä hautausmaalla hautakivet ovat moitteettomassa ojennuksessa ja ruoho trimmattu tasaisen lyhyeksi. Ever remembered, Ikuisesti muistettu, lukee Usko Leonard Salosen valkoisessa hautakivessä.

hautakivi
Usko Salosen hauta Messinesissä.Petri Raivio / Yle

Lähteet:

Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa. (siirryt toiseen palveluun)Valtioneuvoston julkaisusarja, 6/2004

Australian War Memorial

Australian Red Cross Wounded and Missing Files

In Flanders Fields -museo, Ypres

tutkija Pieter Trogh

Turkulainen maailmansodassa: Usko Leonard Salonen. (siirryt toiseen palveluun) Turun yliopiston Elämää Turussa 1917–1918 -blogi

Lue myös:

Ranskan presidentti Macron tyhjensi kalenterinsa ja lähti kiertämään sodan koskettamia pikkukyliä – "Yhtäkkiä olemme keskellä mediasirkusta"