Lampaankasvattamisessa trendinä on eläinten käyttö maisemanhoidossa – uusia lampureita tulee tasaisesti

Maakunnassa on viime vuosina aloittanut uusia lampaankasvattajia samaan aikaan kun vanhoja on lopettanut.

lammastalous
Lampaita lampolassa.
Toni Pitkänen / Yle

Lampaankasvatus on pitänyt pintansa Pohjois-Karjalassa. Maakunnassa on viime vuosina aloittanut uusia lampaankasvattajia samaan aikaan kun vanhoja on lopettanut. Pohjois-Karjalan lampureiden sihteerin Eila Pennasen mukaan yhdistyksen jäsenmäärä on pysynyt viime vuodet noin neljässäkymmenessä.

Uusimpia trendejä maakunnan lampaankasvatuksessa ovat suoramyynti asiakkaille sekä lampaiden käyttö maisemanhoidossa. Esimerkiksi Kolin kansallispuiston perinnetiloilla on polvijärveläisen yrittäjän sata lammasta, jotka pitävät aluskasvillisuuden kurissa.

Liha on silti monen yrittäjän päätuote. Maaseudun sivistysliiton kehittämispäällikkö Timo Reko on sitä mieltä, että laiduntavan lampaan liha on oikein tuotettuna ilmastoystävällinen ratkaisu.

– Suomessa lihantuotanto, varsinkin lampaiden, perustuu nurmen käyttöön eikä kovin voimakkailla väkirehuilla tuoteta. Lisäksi lampaat laiduntavat usein alueilla, joita on hankala ottaa muuhun viljelykäyttöön, kuten joutomailla ja maisemanhoidon tehtävissä. Tärkeää on myös tietää, mistä liha tulee, sanoo Timo Reko.

Joensuussa järjestetään huomenna perinteiset lammasmarkkinat.