Satojen miljoonien ihmisten aineisto osoittaa: Sukujen pitkä- tai lyhytikäisyys ei ole perittyä mutta ei sattumaakaan

Ihmisen taipumus valita kaltaisensa puoliso kertautuu kokonaisissa suvuissa ja näkyy niiden iässä verenperimästä riippumatta.

parisuhde
Lierihattupäinen nainen katsoo kädet koholla kakkua, jonka päällä on numerokynttilät 118.
Julia Flores Qolque on tiettävästi Bolivian ja koko maailman vanhin ihminen. Hän vietti 118-vuotispäiväänsä viime kuun lopussa.Martin Alipaz / EPA

Kaikki taitavat tietää sukuja, joissa on useita teräsmuoreja ja -vaareja jopa sadan vuoden hujakoilla. Myöskään tuoreen yhdsvaltalaistutkimuksen jättisukupuu ei kiistä tällaisten sukujen olemassaoloa. Mutta onko se geenien sanelemaa?

Tutkimuksen mukaan verenperimän merkitystä sukujen pitkä- tai lyhytikäisyydessä on yliarvioitu roimasti. Puolisovalintojen merkitys sen sijaan yllätti kerrannaisvaikutuksillaan.

Genetics-seuran (siirryt toiseen palveluun)tutkimukseen yhdistivät voimansa Calico Life Sciences and Ancestry -yritys, joka tutkii ikääntymistä ja siihen liittyviä sairauksia, sekä Ancesty.com-yritys, joka tekee tilauksesta geenitutkimuksia juuristaan kiinnostuneille ihmisille.

400 miljoonaa tutkittua

Käsitykset siitä, miten paljon perimä vaikuttaa itse kunkin elinikään, ovat vaihdelleet 15 prosentista 30 prosenttiin.

Toisessa vaakakupissa ovat sellaiset tekijät kuin elämäntapa ruokailuineen ja liikuntoineen sekä sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät, esimerksi varallisuus.

Tutkimuksessa piirretty valtava sukupuu perustuu Ancestryn avoimen tietokannan tietoihin yli 400 miljoonan ihmisen synnyin- ja kuolinvuosista ja synnyinpaikoista. Ne oli kirjattu valtion ja Yhdysvalloissa osavaltion tarkkuudella.

Tutkimuksessa keskityttiin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina syntyneisiin, koska heidän kaikkien elämänkaari on jo selvillä. Suurin osa oli yhdysvaltalaisia, joilla oli eurooppalaiset juuret.

Eliniän vastaavuus ulottuu myös sukuun naituihin

Sukupuussa ihmiset yhdistettiin sekä sen perusteella, keiden lapsia he olivat, että puolisonsa mukaan. Matemaattisten ja tilastollisten mallien avulla päästiin vertailemaan, miten saman- tai erimittaisen elämän veri- ja muut sukulaiset olivat eläneet.

Sisarusten ja serkusten luvut vastasivat suurin piirtein juuri 15–30 prosentin arvioita perimän vaikutuksista elämän pituuteen.

Samanlainen eliniän vastaavuus löytyi kuitenkin myös puolisoiden väliltä, jopa voimakkaampana kuin eri sukupuolta olleilla sisaruksilla.

Siitä tutkijat saivat vihiä parisuhteessa perustetun yhteisen talouden merkityksestä. Erityistä pontta tutkimus kuitenkin sai, kun vertailuun otettiin myös avioliittojen kautta syntyneet sukulaissuhteet.

Vaikka näitä ihmisiä ei sitonut verenperimä eikä yhteinen koti, sukuun naidut jäsenet olivat eläneet varsin samanmittaisen elämän kuin puolisonsa sisarukset ja serkut.

Samanlaisuus painaa parinvalinnassa

Seuraavaksi tutkimusta laajennettiin yhä enemmän: puolison täteihin, setiin, enoihin, pikkuserkkuihin ja ylipäätään koko sukuverkostoon.

Tulokset yllättivät, sillä eliniän pituuksien vastaavuus ulottui niinkin kauas kuin esimerkiksi sisaren tai veljen puolison sisaruksiin tai puolison sisarusten puolisoihin.

Suuren aineistonsa ansiosta tutkijat pystyivät tekemään analyysejä, jotka johtivat heidän assortatiivisen pariutumisen vaikutusten jäljille.

Assortatiivisella pariutumisella tarkoitetaan eläinkunnassa esiintyvää taipumusta pariutua geneettisesti samankaltaisen yksilön kanssa.

Ihmisillä taipumus assortatiiviseen pariutumiseen eli homogamiaan ulottuu etnisyyden ja ylipäätään ulkonäön lisäksi myös sellaisiin tekijöihin kuin sosiaalinen asema ja varallisuus, joilla on usein vaikutusta myös elinikään.

Hääasuinen pariskunta käsi kädessä puistotiellä.
Turkkilainen hääpari istanbulilaisessa puistossa viime kuussa on ulkoisilta ominaisuuksistaan oiva esimerkki assortatiivisesta pariutumisesta.Sedat Suna / EPA

– Eliniän kannalta merkittävät tekijät pyrkivät olemaan puolisoilla hyvin samanlaiset, selittää tutkimusta johtanut Graham Ruby.

Kun tämä taipumus ajaa sisaruksia samanlaisiin valintoihin, vaikutus kertautuu kautta laajan sukupuun ja sukupolvelta seuraavalle.

Tutkimuksen päätelmä on, ettei geeniperimän keskimääräinen vaikutus ihmiselämän keskiarvosta poikkeavaan pituuteen lopulta ole kuin seitsemän prosenttia, ehkä jopa vähemmän.

Tutkimus on vapaasti luettavissa Genetics-julkaisusta (siirryt toiseen palveluun).