Hyppää sisältöön

Kemin Lumilinnan lasihuvilat palkittiin jälleen kansainvälisessä luksushotellien gaalassa

Lasihuvilat korjasivat palkintogaalassa maailmanlaajuisen kunniamaininnan jo toisena vuonna peräkkäin.

Kuva: Minna Aula / Yle

Kemin Lumilinnan lasihuvilat on jälleen palkittu kansainvälisessä luksusmatkailukohteiden gaalassa. Lasihuvilat sai palkinnon tänä vuonna elämysmatkakohteiden kansainvälisessä sarjassa.

Kemin matkailu O:yn toimitusjohtaja Susanna Koutonen kertoo tiedotteessa matkailuyhtiön olevan iloinen ja otettu palkinnosta, joka tukee Lumilinnan kehittämistä ympärivuotisena matkailukohteena.

World Luxury Hotels Awards -palkintogaalaan valitaan ehdokkaat yleisön esitysten pohjalta. Gaalassa palkitaan vuosittain jopa satoja matkailukohteita maailmanlaajuisessa, maanosanlaajuisissa, maakohtaisissa ja paikallisissa sarjoissa.

Viime vuonna Seaside Glass Villas -lasihuvilat sai palkinnon muun muassa pienten luksushotellien maailmanlaajuisessa sarjassa. Myös Kemin Lumilinnan Lumihotelli on palkittu World Luxury Hotel Awards -gaalassa.

Maailmanlaajuinen matkailualan palkintogaala järjestettiin tänä vuonna kahdettatoista kertaa. Tällä kertaa World Luxury Hotel Awards (siirryt toiseen palveluun) -palkinnot jaettiin Balilla.

.
.