Lyhytelokuvat kertovat Rauman tarinaa

Lyhytelokuvien tarkoituksena on tuoda kansantajuisesti esille Rauman hyviä yhteyksiä ja vireää elinkeinoelämää.

Rauma
Läheltä
Yle

Rauma on ottanut lyhytelokuvat avuksi kertomaan kaupunkistrategiasta eli Rauman tarinasta. Viisiminuuttisia elokuvia on kaksi ja ne julkistetaan tänään maanantaina klo 18 kaupungin nettisivuilla ja some-kanavilla.

Mustavalkoisissa mykkäelokuvissa on näyttelijöinä eri-ikäisiä raumalaisia. Näyttelemään ovat päässeet myös luottamushenkilöt ja kaupungin työntekijät.

Tavoitteena on, että jokainen raumalainen veisi viestiä eteenpäin Rauma-agenttina.