Ministeri Toivo T. Pohjala on kuollut

87-vuotias Pohjala kuoli Harjavallassa sairauteen, kertovat hänen läheisensä.

kansanedustajat
Toivo T. Pohjala
Toivo T. PohjalaMatti Björkman / Lehtikuva

Kokoomuksen entinen kansanedustaja ja ministeri Toivo T. Pohjala on kuollut.

Pohjala kuoli maanantaina 87-vuotiaana Harjavallassa Satakunnassa sairauden murtamana, kerrotaan hänen lähipiiristään STT:lle.

Pohjala toimi kansanedustajana Turun pohjoisesta vaalipiiristä eli nykyisestä Satakunnan vaalipiiristä vuosina 1975–1987. Hän oli maa- ja metsätalousministerinä Harri Holkerin sinipunahallituksessa 1987–1991. Pohjala toimi presidentin valitsijamiehenä vuosina 1978 ja 1982.

MTK:n vt. puheenjohtajana Pohjala oli 1993–1994. Ministerin arvonimen hän sai vuonna 2001.

Pohjala oli syntynyt heinäkuussa 1931 Harjavallassa. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1950 ja valmistui agronomiksi 1956. Hän toimi pitkään Harjavallan kunnallispolitiikassa ja lisäksi monissa muissa luottamustehtävissä.