"Tämän täytyy muuttua" – Trump kuittaili somessa Ranskalle kalliista viineistä ja nationalismista, Macronin kansliasta lyhyt vastaus

Yhdysvaltain presidentti käytti energiaansa tiistaina useampaan Ranskaa piikitelleeseen tviittiin.

Donald Trump
macron ja trump
Ranskan ja Yhdysvaltain presidentit kohtasivat Pariisissa lauantaina.EPA

Donald Trump osallistui sunnuntaina noin 70 valtiojohtajan ohella Pariisissa pidettyihin juhlallisuuksiin, joissa muistettiin sata vuotta sitten alkanutta aselepoa ensimmäisessä maailmansodassa.

Seremoniassa puhuneen Ranskan presidentin, Emmanuel Macronin tulkittiin osoittaneen nationalismista varoittavat sanansa Donald Trumpille.

Mediassa irvailtiin muun muassa sen kustannuksella, että Trump ei osallistunut lauantaina suunnitellulle vierailulle amerikkalaisten sotilaiden sankarihautausmaalle vesisateen vuoksi.

Fake News, valeuutinen, Trump tviittasi tänään.

Trumpin mukaan kyse oli siitä, että näkyvyys hautausmaalla oli nollassa, joten paikalle lentäminen olisi ollut mahdotonta.

Trumpin mukaan myöskään automatka ei olisi ollut mahdollinen, sillä salaisen palvelun mukaan matka olisi ollut liian pitkä ja vaatinut liian ison osan Pariisista turvallisuussyistä suljettavaksi. Trump vieraili amerikkalaissotilaiden sankarihaudiolla sunnuntaina.

Ennen viikonlopun tapaamista Trump ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron vielä vakuuttelivat ystävyyttään, mutta nyt ääni on kellossa näyttää siis muuttuneen.

Presidentti Trump otti esille myös hänen kollegansa ehdotuksen eurooppalaisista asevoimista "Kiinaa, Venäjää ja myös Yhdysvaltoja vastaan". Miksi, ihmettelee Trump tviitissään.

– Kuitenkin Saksa oli se, joka oli molemmissa sodissa osallisena. Ja miten siinä kävikään Ranskalle? Pariisissa opeteltiin jo saksan kieltä, kunnes Yhdysvallat tuli apuun. Maksakaahan NATO:lle tai ei mitään, Trump tviittaili.

Eivätkä Trumpin Ranskaa piikittelevät tviitit tähän toki loppuneet vaan hänen hampaisiinsa joutui myös ranskalaisten ylpeys: viini.

– Ranska tekee erinomaista viiniä, mutta niin teemme mekin. Ongelma on siinä, että ranskalaiset tekevät viinikaupasta vaikeaa perimällä korkeita tulleja, kun taas Yhdysvallat tekevät siitä helppoa perimällä matalia tulleja. Ei ole reilua, tämän pitää muuttua!

Trump: Ranskaa nationalistisempaa maata ei olekaan

Trump syytti Ranskan johtajaa myös yrityksestä vaihtaa puheenaihetta ja totesi tviittinsä lopuksi, että mikään maa ei ole niin nationalistinen kuin Ranska.

– Erittäin ylpeää kansaa ja oikeutetusti, Trump tviittasi ja lisäsi vielä kehotuksen tehdä Ranskasta jälleen suuri.

Ranskan presidentinkanslia ei Trumpin tviiteistä provosoitunut.

– Ei kommenttia, ilmoitti Macronin esikunta.

Lähteet: AP, Reuters