25–34-vuotiaiden naisten tekemät abortit eivät ole vähentyneet

Ikäluokan naisille ehdotetaan tehokkampaa ehkäisynevontaa.

Oulu
Nainen pitelee vatsaansa.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Teinien ja nuorten abortit ovat vähentyneet Suomessa vuosien varrella selvästi, mutta vähän vanhempien naisten raskaudenkeskeytykset eivät.

25–34-vuotiaat tekevät yhä yhtä paljon abortteja kuin esimerkiksi 80-luvun lopulla – kaikkiaan noin 4 000 vuosittain. Tilanne on samankaltainen lähes koko maassa, myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Ilmiötä on pohdittu sekä Väestöliitossa että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella paljon, mutta varmaa selitystä sille ei ole löytynyt. Syynä voi olla esimerkiksi se, että ehkäisyä ei käytetä kyseisessä ikäjoukossa aktiivisesti tai riittävän säännöllisesti.

Väestöliiton mukaan yksi ratkaisu aborttien vähentämiseen voisikin olla se, että 25–34-vuotiaille naisille annettaisiin nykyistä tehokkaampaa ehkäisyneuvontaa esimerkiksi perusterveydenhuollossa.

Lue koko juttu:

Teinien abortit saatiin rajuun laskuun, mutta aikuisista ei puhu kukaan – Miksi kolmekymppisten raskaudenkeskeytykset eivät vähene?

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä (siirryt toiseen palveluun)!