Mona Mannevuon kolumni: Kuinka liukuhihnatyöntekijöistä tehdään työn sankareita

Uudenkaupungin autotehtaalla on töitä, mutta ei tarpeeksi tekijöitä. Tehdastyötä brändätään nyt kiivaasti houkuttelemalla työn sankareita töihin, kirjoittaa Mona Mannevuo.

Tehdastyöt
Mona Mannevuo
Laura Railamaa / Yle

Valmet Automotivella on visainen pulma. Tehtaalla on töitä, mutta ei tekijöitä.

Ratkaisuksi on keksitty pestuumarkkinat, jotka järjestetään yhdessä rekrytointiyrityksen ja työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa. Pestuumarkkinoihin kuuluu ilmainen kuljetus tehtaalle ja takaisin, tehdaskierros sekä lisätietoa tarjolla olevasta työstä.

Pestuumarkkinoiden jatkoksi on perustettu myös Autotehtaan Sankarit -sivusto (siirryt toiseen palveluun). Tavoitteena on rekrytoida hyviä tyyppejä suorittamaan tehtävä Ukissa, lämminhenkisessä merenrantakaupungissa.

Kampanjan mukaan työ autotehtaalla vaatii sankaritaipumuksia. Yksi motivoitunein Autotehtaan Sankari saa joka viikko tehtaalla rakennetun Mersun käyttöön pidennetyksi viikonlopuksi.

Lisäksi työn vakiovarusteena on 4000 uutta työkaveria.

Autotehtaan Sankarit -kampanja on osa Valmet Automotiven brändin uudistamista. Uudistuksesta vastaa markkinointiviestintätoimisto.

Brändiuudistuksella on määrä viestiä henkilökunnan intohimoa, tavoitehakuisuutta sekä globaalin liiketoiminnan vaatimaa tehokkuutta.

Autotehtaan brändäys avokonttorin säkkituoleilla on epäilemättä hyvä idea: markkinointiviestintätoimistot ovat tunnettuja kiihkeästä pöhinästä ja intohimoisista työntekijöistä. Inspiraatioksi firman jääkaapista voi kenties hakea Työmies-erikoisoluen.

Autotehtaan työläiset ovat saaneet myös oman tosi-tv-sarjan Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. Kahdeksanosaisessa sarjassa tarkastellaan tehdastyön tarjoamia mahdollisuuksia.

Brändiuudistus totisesti kääntää tehdastyöhön liittyvät mielikuvat päälaelleen. Toisteisen tehdastyön on tyypillisesti ajateltu olevan enemmän uhka kuin mahdollisuus.

Syy tehdastyön huonoon maineeseen on liukuhihnan keksijä, yrmeä autotehtailija Henry Ford. Fordin mukaan tehdas ei ole mikään seurustelutila, vaan liikeyritys. Autotehtaissa ei ole tilaa haaveilijoille eikä pikkumaisille persoonallisuuksille.

Fordin mukaan työ liukuhihnalla karaisee niin paljon, että työläiset lopulta vapautuvat kaikista tunteista. Se on hyvä, sillä liika tunteellisuus on merkki heikosta luonteesta. Veltot yksilöt kuuluvat paikkoihin, joissa on varaa joutilaisuuteen.

Autotehtaalla mitataan luonteen lujuutta, kestävyyttä ja ennen kaikkea yksilön kykyä nähdä itsensä osana kokonaisuutta.

Tehdas kun ei ole piirustuskoulu tai kansanpuisto.

Osin ikävästä maineestaan johtuen tehdastyön ajateltiin vielä tovi sitten jäävän menneisyyteen.

2010-luvun alussa konsultit ja erilaiset ajatushautomot tuottivat kilvan raportteja kuluttajakansalaisista, jotka suhtautuvat työelämään valintamyymälänä. Nuorille ajateltiin työssä olevan tärkeintä yksilöllisyys ja nautintohakuisuus.

Hyveet kuten säästäväisyys ja tunnollisuus heitettiin romukoppaan.

Koulutusta uudistettiin kohti luovuutta ja moniosaamista. Tunnollisia kympin tyttöjä ja muita hiljaisia puurtajia mätkittiin olan takaa aitouden ja persoonallisuuden puutteesta.

Elämänhallintaongelmiin tarjoiltiin tehdastyön sijaan itsensä etsimistä ja vaihto-opiskelua. Nyt muodissa ovat taas nöyryys ja osakesäästötilit.

Hyvästi huikentelevaisuus, tervetuloa itsekuri!

Työelämän uudet kurinpidolliset vaatimukset eivät tietenkään koske samalla tavoin kaikkia.

Samalla kun toisten työpaikkojen portilla puhallutetaan (siirryt toiseen palveluun), toiset nostetaan unelmatyöpaikoiksi, sillä työnantaja tarjoilee työntekijöille ilmaiset samppanjat. Nämä ”parhaat” työpaikat antavat myös mahdollisuuden valita miten, missä ja milloin kukin työnsä tekee.

Leikkisät työtilat saavat myös aivotutkijat ihastelemaan, sillä laiskotteleminen on aivoille hyväksi – toisin kuin sisukas äärirajoilla huhkiminen.

Tästä näkökulmasta työpaikat vaikuttavat – miten sen nyt sanoisi – aika erilaisilta.

Sankari-retoriikka on kätevä tapa peitellä kiusallista eriarvoisuutta.

Työn sankari -arvonimeä käytettiin Neuvostoliitossa ensimmäisen kerran vuonna 1928. Tunnetuin arvonimen saaja oli myyttinen kaivostyöläinen Aleksei Stahanov, joka ylitti tuotantotavoitteet joidenkin tarinoiden mukaan 14-kertaisesti.

Vuonna 2013 Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti määräyksen ottaa taas käyttöön Työn sankari -arvonimi. Arvonimen tarkoitus on nostaa pyyteettömän työn arvoa. Se myönnetään kansalaisille, jotka tekevät erityisen ansioitunutta työtä valtion hyväksi.

Sankariretoriikalla voi myös nostaa talkoohenkeä kiperissä tilanteissa.

Suomessa työn sankareita palkittiin sotakorvausaikana. Tuolloin nuoriso sai hyvistä työsuorituksista – kuten ahkerasta käpyjen keräämisestä – talkoomuurahaismerkin.

Kenties talkoomerkkejä voisi jakaa kiky-päivänä myös Työn Sankareille.

Kirjallisuus:

Henry Ford: Elämäni ja työni (1923)

Mona Mannevuo

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Turun yliopistossa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (BIBU (siirryt toiseen palveluun)) -konsortiossa. Lisäksi hän työstää kirjaa tunteiden, neurotieteiden ja suomalaisten työnjohto-oppien kytköksistä. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Turun yliopiston kantoja.