Venäläismies vaatii Airiston Helmeltä takavarikoituja miljoonia takaisin – oikeus pohtii rahojen kohtaloa kaksi viikkoa

Törkeistä talousrikoksista epäilty venäläismies vaatii poliisia palauttamaan takavarikoidut kolme ja puoli miljoonaa euroa.

Airiston Helmi
Airiston Helmi -yrityksen omistama Säkkiluoto kuvattuna ilmasta.
Yle

Varsinais-Suomen käräjäoikeus ei vielä tehnyt päätöstä siitä, palautetaanko Airiston Helmi -tutkinnassa takavarikoidut noin 3,5 miljoonaa euroa niitä vaatineelle venäläismiehelle.

Airiston Helmen takana oleva 54-vuotias venäläismies haki oikeudessa poliisin takavarikoimia rahoja takaisin, koska niillä on hänen avustajansa Kari Uotin mukaan laillinen alkuperä.

Uoti tyrmää STT:n mukaan yhtiön ympärillä vellovat huhut siitä, että Venäjän valtio olisi sekaantunut asiaan.

Venäläistä miestä epäillään törkeästä rahanpesusta, törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Mies on Airiston Helmen pääomistaja. Hän ei ole kiinniotettuna eikä vangittuna.

Krp:n tutkinnanjohtaja Tomi Taskila kiistää takavarikon purun perusteet.

Kahden muun talousrikoksista epäillyn vangitsemista jatkettiin tiistaina.

Oikeus antaa ratkaisunsa takavarikkoasiassa kahden viikon kuluttua keskiviikkona.

Esitutkinta kestää poliisin arvion mukaan vähintään kuukausia, ja KRP saa siihen apua suojelupoliisilta ja Puolustusvoimilta.

Lue myös:

Airiston Helmi -vyyhdissä epäiltyjen tutkintavankeus jatkuu – Poliisin takavarikoimia miljoonia vaaditaan takaisin

Analyysi: Mihin Paraisilla tarvittiin kommandopipoja ja konepistooleita? Airiston Helmi on ainakin viidestä syystä epätavallinen talousrikostutkinta

Venäjän turvallisuuspalvelut tarvitsevat pestyä rahaa kansainvälisiin tehtäviinsä – "Turun saaristossa saattoi olla kyse monitoimioperaatiosta"

Airiston Helmen kiinteistökauppojen miljoonat tulivat veroparatiisista – ostaja ja myyjä olivat sama taho

Saaristotilalle saapui 9 vuotta sitten ostaja, joka kehui kirkasta hanavettä ja pyysi myyjiä leipomaan limppua – tällainen on mies Airiston Helmen takana

Nämä 5 asiaa tiedämme Airiston operaatiosta: Rahanpesua ja kansainvälisiä talousrikoksia saaristoidyllissä – kartta näyttää omistusten sijainnin