Juha Mieto -veistoskilpailu ratkesi: Nelimetrisessä voittajatyössä on metsää, latua ja Mietaan kokoinen hiihtäjä

Voittajaveistoksen on suunnitellut kuvanveistäjä Pekka Jylhä. Hiihtäjälegendaa kunnioittava veistos valmistuu Kurikan keskustaan keväällä 2020.

Juha Mieto
Juha Mieto -veistoskilpailun voittajatyö on kuvanveistäjä Pekka Jylhän Legenda. Veistoksella on korkeutta kaikkiaan noin neljä metriä.
Juha Mieto -veistoskilpailun voittajatyö (keskellä) on kuvanveistäjä Pekka Jylhän Legenda. Veistoksella on korkeutta kaikkiaan noin neljä metriä.Juha Mieto -veistoskilpailun patsastoimikunta

Kurikan Juha Mieto -veistoksen suunnittelukilpailu on ratkennut. Voittajatyön on suunnitellut kuvanveistäjä Pekka Jylhä.

Veistoshankkeen taiteellisen suunnittelun työryhmän mukaan voittajaksi valittu veistos ilmentää loistavasti Juha Miedon legendaarista uraa ja hänen karismaattista, mutta maanläheistä luonnettaan.

Veistoksessa näkyy myös metsä, joka Miedolle on tärkeä miljöö.

– Esimerkiksi tämän kuuluisan sadasosan häviön jälkeen, Juha Mieto kävi ammentamassa metsästä voimaa, ennen kuin tuli tiedotusvälineiden eteen. Lisäksi hän muun muassa nauttii metsätöistä ja halonhakkuusta, kertoo patsastoimikunnan puheenjohtaja Anna-Maija Koskela.

Koskela kertoo, että voittajaveistoksesta löytyy myös reilua urheilua ja urheilijaa edustava "reilu käsi" sekä metsään hiihdetty latu.

– Eli juntu, kuten Mieto itse sanoo, Koskela toteaa.

Pekka Jylhän patsaan alaosa on korkeudeltaan kaksi metriä. Sen päälle tulee 197-senttinen eli oikean Juha Miedon kokoinen hiihtäjä.

Korkeatasoinen kilpailu

Veistoshankkeen taiteellisen suunnittelun työryhmän puheenjohtaja Jorma Olllilan mukaan kilpailun taso oli korkea. Sekä taiteellinen työryhmä, patsastyöryhmä että tänään keskiviikkona kokoontunut kansalaisvaltuuskunta olivat voittajatyöstä yksimielisiä.

– Juha Mieto kävi itsekin tänään katsomassa teokset ja oli hyvin otettu, Anna-Maija Koskela kertoo.

Kaikki kilpailutyöt tulevat loppuviikosta esille Kurikan kirjastoon.

Kilpailussa palkittiin kunniamaininnalla Matti Peltokangas ja Matti S. Rajala.

Varainhankinta jatkuu

Veistoshanke jatkuu nyt yhteistyöllä kilpailun voittaneen taiteilijan kanssa. Veistos valmistuu Kurikan keskustaan keväällä 2020. Se on tarkoitus paljastaa Kurikassa järjestettävien SM-maastojuoksujen yhteydessä.

Patsashankkeen varainkeruu on vielä käynnissä. Tukijoita on jo saatu mukaan ja nyt, kun veistoksen ulkoasu on selvillä, varainhankinta jatkuu uudella teholla. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 200 000 euroa.