Katso kuinka mummot räppäävät suunsa puhtaaksi – eivät halua asioida nettipalveluiden vaan ihmisten kanssa

Lahtelainen seniorikuoro ottaa kantaa ikäihmisten arjen epäkohtiin. Vaikeaksi koettu digitalisaatio saa huutia.

ikääntyneet
Leena Vesala ja itse tuunattu t-paita.
Kuvassa Leena Vesala ja itse tuunattu t-paita. Videolla esiintyvät Räpätit-kuoro ja Lotilan koulun 6B-musiikkiluokka.

"Läppärin kautta kysytään, että ootko ottanut lääkkeet, et elävää ihmistä nää, kun vastassa on vaan näyttöpäätteet."

Lahtelainen seniorikuoro Räpätit kantaa huoltaa siitä, miten vanhukset pärjäävät, kun palvelut siirtyvät verkkoon. Kuorolaiset ovat huolissaan siitä, kun hoitajaakaan ei enää pääse välttämättä tapaamaan kasvokkain, henkilökohtaisesti.

Kritiikkiä satelee muun muassa Kelalle, pankeille ja Postille henkilökohtaisen palvelun vähenemisestä. Palvelut ovat siirtyneet pitkälti nettiin. Vanhustenhoitoon halutaan hoitajia turvarannekkeiden tilalle.

Räpätit perustettiin, kun Lahden Lähimmäispalvelun kerholaiset pohtivat nykymenoa tarinatuokiossa. Syntyi riimejä, joista päätettiin jatkojalostaa musiikkia.

– Huudahdin, että tehdäänpä räppi. Muut lähtivät innolla ideaan mukaan, kertoo yksi seniorikuorolaisista Eira Luonela-Ahonen.

Yhteisömuusikko Laura Kaartinen sävelsi ja sovitti ryhmän yhdessä ideoimat sanat musiikin muotoon.

Lahti Rap oli valmis.

Nuoret taustatukena

Keväällä perustetun kuoron ensimmäinen esiintyminen oli vanhustenviikolla syyskuussa. Lahti Rap esiteltiin yleisölle tavaratalokeikalla.

– Se meni niin hyvin, että ehdotin jatkoksi musiikkivideota, kertoo Lahden Lähimmäispalvelussa muun muassa kerhotoiminnasta vastaava Jonna Piipponen-Karkulowski.

Räppäävillä mummoilla on ollut tukena esiintymisissä Lotilan 6B-musiikkiluokka.

– Ei tule esiintymiskammoa, kun nuoret rohkaisevat meitä, Eira Luonela-Ahonen kiittää.

– Kiva kokemus. Vanhemmillakin on mennyt mukavasti ainakin tämä alkuvaihe, toteaa kuutosluokkalainen Jonathan Nummelin musiikkivideon äänitysten jälkeen.

Luokkakaveri Sisu Aro peesaa.

– Ihan hauska kappale, vaikka jos tarkkoja ollaan, eihän tämä puhdasta nykyräppiä ole. Saatiin kuitenkin toivottavasti vanhojen ihmisten mielipide kuuluviin.

Räpätit-kuoro ja Lotilan koulun 6B -musiikkiluokka harjoittelevat. Yhteisömuusikko Laura Kaartinen johtaa.
Musiikkivideon äänityssessio on käynnissä Lotilan koulun musiikkiluokassa Lahdessa. Laura Kaartinen johtaa.Markku Lähdetluoma/ Yle

Seuraavaksi eduskuntaan

Mukana musiikkivideon toteutuksessa on Lotilan musiikkiluokkalaisten lisäksi koulutuskeskus Salpauksen musiikkiteknologiaopiskelijoita ja Lahden Nuorisopalveluiden mediapajalaisia.

Ääniraidan nauhoittamisen jälkeen vuorossa ovat nyt kuvaukset. Youtubessa video on tarkoitus julkaista alkuvuonna.

Lahti Rap aiotaan saattaa päättäjien tietoon ja kuuluviin tavalla tai toisella. Suunnitelmissa on lähteä eduskuntaan esiintymään. Ryhmä aikoo jatkaa yhdessä keikkailua tulevaisuudessakin.

– Tässähän vain esiintymiskuume kasvaa. Olemme puhuneet, että pitää tehdä vielä parit uudet räpit ja lähteä kiertueelle. Into ei lopu, jos vain ikää riittää, lupaa Eira Luonela-Ahonen.