Luonnon ketjureaktio nujersi mahtavan kauppakansan – todisteet löytyivät merenpohjasta

Arabianmereen kerrostuneet muinaisten eliöiden jäänteet kertovat muutoksista, joiden takia upeista kaupungeista oli pakko muuttaa sateen perässä Himalajan kyliin.

ilmastonmuutos
Mies nousee rauniokaupungista rakennettuja portaita.
Harappojen valtakunta ulottui Arabianmeren rannalta Himalajan laitimmaisille vuorille. Alueella oli kaksi isoa kaupunkia ja satoja pikkukaupunkeja ja kyliä.Omer Saleem / EPA

Neljä vuosituhatta sitten, kun Suomessa vielä elettiin kivikautta eikä kaupungeista ollut tietoa vielä pitkään aikaan, Indusjoen laaksossa kukoisti pronssikautinen harappojen mahtikulttuuri.

Nykyisten Pakistanin ja Luoteis-Intian alueille savitiilistä rakennetut kaupungit eivät rönsyilleet miten sattui, vaan harappat harrastivat kaupunkisuunnittelua. Kadut olivat leveitä, eikä ruutukaava näytä olleen heille vieras ajatus.

Monilla taloilla oli oma kaivo ja kylpyhuone, ja kaupungeissa oli vesi- ja viemäriverkosto kauan ennen Rooman valtakuntaa, jota pidetään vesihuollon edelläkävijänä.

Kaupungit olivat runsaat neljä tuhatta vuotta sitten komeimmillaan, mutta harappojen maailma oli jo mullistumassa. Pari sataa vuotta myöhemmin kaupungit olivat tyhjentyneet. Väki oli muuttanut kyliin Himalajan laidalle.

Menneiden vuosikymmenten arkeologit pitivät autioitumisen syynä sotaa. Sittemmin tutkimukset ovat osoittaneet, että hyökkääjiksi uskotut indo-arjalaiset paimensivat karjansa alueelle vasta satoja vuosia myöhemmin.

Sotateorian kaaduttua kaupunkien tyhjentymisen syiksi on epäilty jokien kuivumista tai mahdollisesti kovia tulvia, jotka kasasivat meren suolaa kaupunkien ympäristöjen pelloille. Joidenkin arvioiden mukaan maankuori liikkui niin, että se saattoi vaikuttaa jopa jokien virtaussuuntaan.

Ilman sateita ei ollut enää vaurautta

Climate of the Past (siirryt toiseen palveluun) -tiedejulkaisussa ilmestyneen uuden tutkimuksen mukaan häätäjä todellakin oli luonto, ilmastonmuutoksen ketjureaktio.

Indusin ja siihen johtaneiden jokien ympäristö oli oivallinen asuinpaikka, koska se oli hedelmällistä tulvatasankoa. Noin vuoden 2500 e.a.a. paikkeilla ilmasto alkoi kuitenkin muuttua.

Kun kesien monsuunisateet eivät enää ryöpynneet kuten ennen, harappakaupunkeja ympäröineiden peltojen viljeleminen alkoi kärsiä ja muuttui lopulta mahdottomaksi, selittää tutkimusta johtanut Liviu Giosan yhdysvaltalaisesta Woods Holen merentutkimusinstituutista (siirryt toiseen palveluun).

Väki pakeni Himalajan kupeeseen, jossa kosteutta saatiin säännöllisemmin kuin jokilaaksossa. Kun Välimereltä puhaltaneet talvimyrskyt osuivat Himalajaan, niiden sateet syöttivät puroihin vettä.

Laakson sateisiin tottuneille harappoille vesimäärä mahtoi näyttää vähäiseltä, mutta ainakin siihen saattoi luottaa, Giosan sanoo.

Vähähappinen merenpohja säästi todisteet

Todisteita vuotuisen sademäärän muuttumisesta on vaikea löytää maalta, joten Giosanin tutkimusryhmä etsi niitä merenpohjan sedimenteistä eli pohjaan ajan mittaan painuneista kerroksista.

Näytteistä, joita oli otettu Arabianmeren pohjasta useista eri paikoista, etsittiin yksisoluisen planktonin foramiferan kuoria.

Osa oli talvilajeja, osa piti kesästä. Niistä piirtynyt vuosikalenteri auttoi tutkijoita ratkomaan ilmastonmuutoksen kulkua myös muista sedimenteissä säilyneistä muinaisten eläinten jäänteistä.

– Indusjoen suun edustan merenpohja on hyvin vähähappinen. Kaikki, mikä kasvoi ja kuoli niissä vesissä, on säilynyt sedimentissä hyvin. Siellä on käytännössä palasia eliöiden DNA:sta kautta aikain, Giosan kertoo.

Jäänteet kertovat selvää tarinaa

Talven navakat monsuunituulet nostivat meren syvyyksien ravinteita pintavesiin, mikä näkyi tutkimuksissa niin kasvien kuin eläinten lisääntymisenä. Tuulettomammat vuodenajat puolestaan hillitsivät vesien elämää.

– Koska pystymme jaksottamaan miljardeja DNA-molekyyleja rinta rinnan, niistä syntyy hyvin tarkka kuva ekosysteemin muuttumisesta, Giosan selittää.

Noiden todisteiden antama kuva talvimonsuunien voimistumisesta ja kesämonsuunien heikkenemisestä on linjassa harappakaupunkien tyhjentymisen kanssa.

– Emme tiedä, lähtivätkö harappat saattueina muutamassa kuukaudessa vai veikö iso muuttoliike vuosisatoja. Se kuitenkin on selvää, että kaupungit autioituivat.

Himalajan kyljessä harappat pysyivät hengissä vielä vuosituhannen ajan, kunnes sateet hiipuivat uusillakin asuinseuduilla ja mahtikulttuuri katosi maailmankartalta.

Savipatsas parrakkaasta miehestä, jolla on ornamenttikuviollinen vaate.
Aikalaiskuva harappalaisesta – tai kenties jumala, kuten myös on tulkittu. Patsas on löydetty harappojen suurkaupungista Mohenjo-Darosta.Mamoon Mengal / CC BY-SA 1.0

Ennen muuta kauppakansaa

Harappa-nimi niin kansalle kuin sen ensimmäisenä löydetylle suurelle kaupungille annettiin raunioiden lähistöllä sijaitsevan pakistanilaiskylän mukaan.

Osa raunioista on nykyasutuksen alla ja iso osa savitiilistä on kadonnut uudisrakennusten materiaaliksi, mutta jäljellä on silti yhä arkeologinen aarreaitta. Kaupungissa tehtiin ensimmäiset kaivaukset 1920-luvun alussa.

Harappan ja toisen suuren kaupungin Mohenjo-Daron lisäksi Indusjoen ja sen sivujokien vaikutusalueella oli yli sata muuta kaupunkia ja kylää.

Harappat olivat ennen muuta kauppiaita. Heidän tuonti- ja vientireittinsä ulottuivat ensi sijassa Mesopotamiaan, mutta laajalti muuallekin. "Mustan maan miehet tuovat eksoottisia tavaroita", kertoo sumerilainen muistiinpano noin vuodelta 2000 e.a.a.

Kauppaa käyttiin muun muassa kullalla, hopealla, kuparilla ja tinalla. Harappat olivat myös ryhtyneet ensimmäisinä viljelemään puuvillaa, jota muut mielellään ostivat.

Kaupanteon ansiosta lienee kehittynyt myös heidän miltei millintarkka mittajärjestelmänsä, josta todistavat myös rakennusten täsmälleen samankokoiset tiilet. Onpa jopa päätelty, että pyörät rullasivat ensi kertaa juuri harappojen kärryjen alla.

Tasa-arvoinen yhteiskunta?

Harappojen kirjoitusta on säilynyt sineteissä, riipuksissa, kuparilaatoilla. Erilaisia symboleja on sadoittain, mutta tekstejä ei ole kyetty tulkitsemaan.

Harappojen tarinaa on niiden sijaan pyritty lukemaan rakennuksista ja esineistä – sekä löytyneistä että niistä, jotka löydöistä puuttuvat.

Palatseja ja temppeleitä ei ollut, ja haudat ovat yhtäläisen yksinkertaisia, mistä arkeologit ovat päätelleet, ettei harappoilla ollut yhteiskuntaluokkia. Uskonnon arvellaan perustuneen hedelmällisyyden äitijumalattaren palvontaan.

Myöskään sodankäynnistä ei ole löytynyt merkkejä, ei sota-aseita, ei puolustusrakennelmia.

Tiilistä rakennettujen talojen raunioita. Välissä suoria katuja.
Harappan raunioilla. Tällä paikalla nykyisessä Pakistanissa oli runsaat 4 000 vuotta sitten vilkasta kaupunkielämää.Omer Saleem / EPA

"Väkevä opetus tälle päivälle"

Giosan pitää tutkimuksensa tulosten suurimpana yllätyksenä sitä, miten kaukaa Indusjoen laakson monituhatvuotisen korkeakulttuurin luhistumisen syyt olivat lähtöisin.

Arktisilta alueilta puski tuohon aikaan kylmää ilmaa Atlantille ja Pohjois-Eurooppaan. Se puolestaan työnsi myrskyjä Välimerelle, mikä antoi puhtia Indusjoen laakson talvimonsuuneille.

Tulokset ovat väkevä opetus tälle päivälle, jolloin merenpinnan nousu ilmastonmuutoksen vuoksi voi johtaa valtavaan muuttoliikkeeseen alavilta mailta tai hurrikaaneille altteimmilta seuduilta, Giosan sanoo.

Harappat pystyivät pakenemaan ilmastonmuutosta, mutta nykymaailmassa tie ei ole avoin; ilmastoahdingolla voi olla suuria poliittisia ja sosiaalisia seurauksia, hän varoittaa.

Indusjoen muinaisista kulttuureista voit lukea ja katsoa lisää Harappa (siirryt toiseen palveluun)-sivustolta.

Korjattu 17.11. klo 18.35: Toisessa kappaleessa kuuluu lukea Luoteis-Intia, ei Koillis-Intia.