Ilosaarelle palkinto esteettömyydestä

Joensuun keskustassa sijaitsevan virkistysalueen kunnostus onnistui liikuntarajoitteisten mielestä.

esteettömyys
Joensuun Ilosaari iltavalaistuksessa lokakuussa 2018.
Joensuun Ilosaari iltavalaistuksessa lokakuussa 2018.Jouki Väinämö / Yle

Keskeinen virkistysalue Joensuussa on palkittu valtakunnallisesti esteettömyydestä. Invalidiliitto sai 26 ehdotusta, joista palkituiksi tulivat Joensuun ja Helsingin toimet.

Joensuun kaupunki sai palkinnon Pielisjoessa sijaitsevan Ilosaaren perusparannuksesta, jossa eri käyttäjäryhmät ja esteettömyys otettiin huomioon jo suunnittelussa. Mukana oli asiakasraati, joka muodostui vanhus- ja vammaispalvelujen edustajista.

Lähellä kaupungin keskustaa sijaitseva saari koko muodonmuutoksen vuosina 2016-2018. Ilosaaressa on nyt muun muassa esteetön uimalaituri, esteettömät pukukopit ja wc:t sekä esteetön kalastuslaituri.

Palkinnot luovutettiin Invalidiliiton 80-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä torstaina.