Jyväskylästä vuoden 2019 Ahtisaari-päivien isäntäkaupunki

Presidentti Martti Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestön jokavuotiset Ahtisaari-päivät pidetään ensi marraskuussa Jyväskylässä.

Lyhyet
Martti Ahtisaari
Henrietta Hassinen / Yle

Vuosittain marraskuussa järjestettävien Ahtisaari-päivien tavoitteena on lisätä tietoa konfliktinratkaisusta, rauhanvälityksestä ja sovinnon merkityksestä. Ensi vuonna tapahtuman isäntäkaupunkina on Jyväskylä.

Martti Ahtisaari perusti rauhanvälitystyötä tekevän Crisis Management Initiative (CMI) järjestön presidenttikautensa jälkeen vuonna 2000. CMI toimii kansainvälisellä kentällä, mutta se jakaa tietoa konfliktinratkaisusta ja sovinnon merkityksestä myös kansallisesti.

Ahtisaari-päivillä CMI tuo rauhantyötietoutta ruohonjuuritasolle kouluihin. Päivien aikana yläkouluissa ja lukioissa tutustutaan rauhanvälitykseen, harjoitellaan neuvottelemaan ja opetellaan ristiriitojen ratkaisuun tarvittavia taitoja.

– On hienoa, että saamme presidentti Martti Ahtisaaren Jyväskylään jälleen kerran keskustelemaan rauhasta ja konfliktien ratkaisemisesta, sanoo Jyväskylän sivistystoimen toimialajohtaja Eino Leisimo.

Tänä vuonna Ahtisaari-päiviä on vietetty Espoossa.