Rautalammin vesijohtovuoto korjattu – juomavesi keitettävä ennen käyttöä vielä viikonloppunakin

Vesi voi olla sameaa painevaihteluiden vuoksi.

Rautalampi
Rautalampi
Yle Uutisgrafiikka

Rautalammilla yöllä huomattu putkirikko on korjattu ja vesijohtoverkoston täyttäminen on aloitettu. Runkovesijohdon rikkoutuminen katkaisi vedentulon aamuyöllä ja noin 700 taloutta oli ilman vesijohtovettä.

Kunnan tekninen johtaja Antti Tuppura kertoi iltapäivällä, että vettä tulee jo koteihin normaalia alhaisemmalla paineella. Asia korjaantunee jo perjantain aikana, kun vesijohtoverkosto ja vesitorni ovat täyttyneet.

Painevaihtelut voivat aiheuttaa vedessä samentumia, mutta veden pitäisi kirkastua juoksuttamalla. Kunta kehottaa keittämään juomavettä 5–10 minuuttia ennen sen käyttämistä. Keittämätöntä vettä voi käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, jos vesi on normaalin väristä.

Keittokehotus on varotoimenpide. Vesijohtovedestä on otettu näytteet, joilla halutaan varmistaa ettei vedessä ole mitään terveydelle vaarallista. Keittokehotus jatkuu näillä näkymin ainakin viikonlopun ajan.

Kunta tiedottaa (siirryt toiseen palveluun) keittokehotuksen päättymisestä erikseen. Kehotus ei koske vesiosuuskuntia vaan ainoastaan alueita, jotka kuuluvat kunnan vesijohtoverkoston piiriin.

Vuotokohta oli kirkonkylän ohi kulkevan kantatie 69:n varrella. Paikalla on kaivanto, minkä vuoksi käytössä vain yksi ajokaista. Toinen ajokaista saataneen käyttöön jo perjantaina alkuillasta.

Kunnantalon pihaan jää viikonlopuksi myös tilapäinen vedenjakelupiste.