Maryan Abdulkarimin kolumni: Vähemmistöt kärsivät huonosta viestinnästä

Julkisessa keskustelussa lakiin kirjatut ihmisoikeudet näyttäytyvät mielipidekysymyksinä, kirjoittaa Maryan Abdulkarim.

ihmisoikeudet
Maryan Abdulkarim
Maryan AbdulkarimShoot Hayley

Epäonnistunut viestintä vähemmistöjä koskevissa asioissa aiheuttaa turhaa hämmennystä ja vastakkainasettelua.

Hyvä esimerkki tästä on esteettömyyslaki. Taannoin Helsingin Sanomien Kysy mitä vaan -palstalla ihmeteltiin vessojen ja suihkujen sijaintia kylpyhuoneissa. Kysyjä oli huolissaan sukkiensa kastumisesta.

Arkkitehti vastasi (siirryt toiseen palveluun), että esteettömyyslaki määrittelee rakentamista. Helsingin Sanomat julkaisi vastauksen kontekstoimatta sitä riittävästi. Helsingin Sanomien olisi ollut viisasta taustoittaa vastaus ja kehystää se ymmärrettävästi. Tällöin lukijalle ei jäisi mielikuvaa esteettömyyslaista muodollisuutena, joka lähinnä kiusaa ei-vammaisia asukkaita.

Esteettömyyslaki kun ei estä erottamasta suihkukaappia vessanpöntöstä. Lain tarkoitus on taata vessoihin mitoitus, joka mahdollistaa pyörätuolia käyttävän vessassa käymisen.

Vähemmistöjä koskevissa asioissa todetaan usein, mutta harvemmin avataan ja perustellaan.

Kun vähemmistökysymyksiä ja -lakeja ei kehystetä ymmärrettävällä tiedolla, vastuu siirtyy jälleen kerran vähemmistöille. Paheksunta kohdistuu erityisesti pyörätuolia käyttäviin kanssakulkijoihin, joiden takia sukat kastuvat.

Vähemmistöjä koskevissa asioissa todetaan usein, mutta harvemmin avataan ja perustellaan. Ehkä tietämättömyys hävettää, joten esitetään että tiedetään. Asioista viestiessä on tärkeää ymmärtää itse viestiä, jonka on laittamassa ulos. Tilanteissa, joissa esimerkiksi toimittaja ei itse ymmärrä asiaa, on hänen mahdotonta selittää se ymmärrettävästi.

Henkinen kuilu eri ryhmien välillä on viime vuosina syventynyt Suomessa. Keskustelu ihmisoikeuksista on painottunut erimielisten mittelöksi, jossa äänekkäin tulkitaan harmillisen usein kansan ääneksi. Näin ei tietenkään ole.

Me kaikki olemme viestineet turhan hankalasti tai puutteellisesti.

Olemme epäonnistuneet viestinnässä. Aktivistit, media, valtio ja sen eri instituutiot, kirkko, itse asiassa me kaikki olemme viestineet turhan hankalasti tai puutteellisesti, ja se on ollut omiaan ruokkimaan henkisen kuilun syventymistä.

Se, että jokaisella on tilaa olla oma itsensä ja toteuttaa potentiaaliaan on hyvä asia. Samoin kuin se, että ihmisoikeuksia suojellaan lailla. Tätä emme ole kuitenkaan osanneet viestiä tavalla, joka välittyisi ymmärrettävästi jokaiselle. Ja sitten ihmettelemme kiukkua, jolla osa yhteiskunnasta reagoi muutoksiin.

Muutos on vääjäämätön. Vanhana "hyvänä" aikana liian moni kärsi siitä, etteivät saaneet elää heille luontevalla tavalla.

Näin 2010-luvulla, on kulunut jo hetki niistä päivistä, kun olemme piilotelleet esimerkiksi vammaisia katseilta laitoksiin. Syrjintä ei siitä huolimatta ole kokonaan poistunut. Työmarkkinoilla elämme henkistä 1900-lukua. Asenteet eivät muutu, jos ihmisille ei ole tarjolla riittävästi ymmärrettävää tietoa vähemmistökysymyksistä. Tietoyhteiskunnassa vastuu tästä kuuluu instituutioille, ei yksilöille.

Turhan usein mielipide ja tutkimus rinnastuvat samanarvoisiksi "mielipiteiksi".

Julkisessa keskustelussa ihmisoikeudet näyttäytyvät mielipidekysymyksinä. Vähemmistöä koskevissa asioissa media marssittaa eteemme ihmisiä, jotka perustelevat mielipiteitään vähemmistökysymyksiin ja niitä koskeviin lakeihin. Toiset käyttävät perusteluissaan tutkimuksia ja faktoja käytännöistä, ja toiset kommentoivat "mutulla". Turhan usein mielipide ja tutkimus rinnastuvat samanarvoisiksi "mielipiteiksi".

Televisiossa kiire pilaa hyvän keskustelun. “Keskustelulle” annetussa ajassa on mahdotonta päästä syvempään keskusteluun. Yleisö jää vaille vastauksia. Mutta hei, ainakin popcornia kuluu.

Kenenkään elämä tai ominaisuudet eivät ole mielipidekysymyksiä.

Vastuu asioiden avaamisesta ja selventämisestä jää vähemmistöille, jotka ovat väsyneet selittämään olemassaoloaan ja ihmisyyttään. Kenenkään elämä tai ominaisuudet eivät ole mielipidekysymyksiä.

Hämmentyneet ihmiset, joilla ei itsellään välttämättä ole kosketusta vähemmistökysymyksiin suoraan, protestoivat keskustelupalstoilla ja viimeistään äänestyskopeissa. Ei siksi että olisivat lähtökohtaisesti pahoja, vaan koska maailma ympärillä muuttuu, eikä informaatiota muutoksen syistä ole avattu riittävän hyvin.

Moni meistä haluaa ajatella saavutuksiaan ihan ominaan. Sen ymmärtäminen, että on saanut etumatkaa ominaisuuksiensa vuoksi, joihin ei itse ole voinut vaikuttaa, saattaa olla kivulias kokemus. Toisaalta se, että toistuvasti joutuu toisen luokan kansalaisen asemaan ominaisuuksiensa vuoksi, joihin ei ole itse voinut vaikuttaa, vaikeuttaa arkea ja heikentää hyvinvointia. Muutokset saattavat tuntua epämukavilta, mutta onneksi epämukavuus ei ole hengenvaarallista. Syrjintä sen sijaan on.

Maryan Abdulkarim

Kolumnisti on kulttuurin ja median sekatyöläinen, joka aina uudelleen hämmentyy kissanhiekkavalikoiman laajuudesta. Tamperelaistaustainen vapaa kirjoittaja asuu Helsingissä.