”Meillä ei ole salattavaa GPS-häirintäasiassa” – Venäjä nousi monella tapaa esiin Soinin Washingtonin vierailulla

Suomen ulkoministeri uskoo demokraattien vaalivoiton muuttaneen dynamiikkaa Yhdysvalloissa ja mahdollisesti myös maan ulkopolitiikassa.

Suomen ulkopolitiikka
Timo Soini ja Mike Pompeo tapaavat Washingtonissa.
Timo Soini ja Mike Pompeo tapasivat Washingtonissa perjantaina.Brendan Smialowski / AFP

WashingtonUlkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan Suomen viranomaisten eri hallinnonalat selvittävät parhaillaan yhdessä kohua nostattanutta Venäjän GPS-häirintäasiaa.

Norjan puolustusministeriön mukaan Naton sotaharjoituksen aikana tapahtuneesta satelliittipaikannuksen häirinnästä vastasivat Kuolan niemimaalle sijoitetut venäläisjoukot.

Soinin mukaan valtiosihteeri Matti Anttonen tapaa ensi maanantaina Venäjän suurlähettilään. Soini itse aikoo kertoa selvitysten tuloksista ensi viikon torstaina eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.

– Ei meillä ole tässä mitään salattavaa. Häirintä on vakava asia, joka haittaa siviili-ilmailua. Toimimme Venäjälle päin, käymme keskusteluja ja odotamme vastauksia, Soini kertoi Washingtonissa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Venäjän pakotteet jatkuvat

Soini keskusteli perjantaina Yhdysvaltain kollegansa Mike Pompeon kanssa maailmanpolitiikan polttavista kysymyksistä. Niistä monet liittyvät Venäjään.

Timo Soini ja Mike Pompeo tapaavat Washingtonissa.
Ulkoministerit Soini ja Pompeo.Brendan Smialowski / AFP

Ukrainan kriisin takia venäläisille asetetuista pakotteista vanhimmat ovat jo lähes viiden vuoden takaa, mutta niihin ei ole edelleenkään näköpiirissä muutoksia EU:ssa eikä Yhdysvalloissa.

– Se, että Minskin sopimusta ei ole toteutettu tarkoittaa sitä, että sanktiot jatkuvat. Euroopan Unionissa tämä menee aina puolen välein käsittelyyn, eikä nähdä sitä, että ne olisivat nyt loppumassa, Soini sanoo.

Yhdysvallat ja Venäjä eivät ole päässeet sopuun keskimatkan ydinohjukset Euroopasta poistavan INF-sopimuksen jatkamisesta. Presidentti Donald Trump on sanonut haluavansa purkaa sen, koska Venäjä ei ole sitä noudattanut.

– Totesin Pompeolle, että se on tärkeä asia Euroopalle. Me minun ikäiseni eurooppalaiset muistamme hyvin sen huolen rajoitetuista ydinsodista Euroopasta, Soini kuvaili 30 vuotta vanhan sopimuksen tärkeyttä.

Arktisessa neuvostossa haasteita

Suomi on Jäämeren alueen maiden Arktisen neuvoston puheenjohtaja ensi kevääseen saakka. Soinin mukaan suomalaisten toiveita valtiopäämiestason arktisesta huippukokouksesta ei ole vielä haudattu.

Ulkoministerin katse on kuitenkin toukokuun alussa Suomessa järjestettävässä ministerikokouksessa, johon Pompeotakin odotetaan.

Suomi luovuttaa tuolloin Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden Islannille. Yhteisen julkilausuman muotoilemisesta voi tulla haasteellista, sillä presidentti Donald Trumpin hallinnon ilmastopolitiikka on ollut lähestulkoon vastakkaista eurooppalaisten Jäämeren maiden kanssa.

– Olen optimisti. Puolitoista vuotta on pärjätty hyvin ja haluamme viedä asiat kunnianhimoisesti loppuun. - Ei siitä mihinkään päästä, että ilmastoasiat, mustat hiilet ja raskaan polttoöljyn käyttäminen arktisilla alueilla ovat vaikeita kysymyksiä. Mutta tämän toiminnan pitää olla tavoitteellista ja tuloshakuista, Soini sanoi.

”Sääri kuin kesäinen Opelin konepelti”

Soini vieraili myös kongressissa, jossa hänellä oli useita kahdenkeskisisiä keskusteluja poliitikkojen kanssa. Demokraattien viime viikon vaalivoiton ulkoministeri uskoo vaikuttavan Yhdysvalloissa.

– Kyllä dynamiikka muuttuu.

Vaikuttaako se myös Yhdysvaltain kansainväliseen politiikkaan?

– Saattaa vaikuttaa. Perinteisesti demokraattien ja republikaanien välillä on ollut eroa näissä asioissa ja kompromisseja on nyt pakko tehdä, Soini arvioi.

Pompeo on kolmas Yhdysvaltain ulkoministeri Soinin virkakaudella. Hänen vierailunsa Washingtonissa saattoi jäädä nykyisessä tehtävässä viimeiseksi, sillä kevään vaalien jälkeen Suomeen tulee uusi hallitus.

– Transatlanttiset suhteet on ollut yksi ministeriaikani prioriteeteista. Olen iloinen, että ne on pystytty presidentin ja ministereiden kanssa hoitamaan hyvin, Soini sanoi.

Hän kertoi tulleensa Washingtoniin hyväkuntoisena. Aiemmin syksyllä sairauslomalle vienyt jalan ruusuinfektio on nyt voitettu kanta.

– Sääri oli kuin kesäinen Opelin konepelti. Siinä olisi voinut kananmunan paistaa, mutta kaikki on hyvin nyt, Soini naureskeli.