Rivitalohuoneiston palo vaati uhrin Paltamossa

Paltamo

Rivitalohuoneiston palo vaati kuolonuhrin Paltamossa Kainuussa varhain sunnuntaina. Pelastuslaitos sai ilmoituksen Siilintiellä syttyneestä tulipalosta yöllä hieman ennen puolta kahta.

Uhri oli 59-vuotias. Viranomaiset eivät kertoneet hänen sukupuoltaan sunnuntaina.

Pelastuslaitoksen savusukeltajat sammuttivat palon ja estivät sen leviämisen viereiseen huoneistoon.

Rivitalossa on yhteensä kolme asuntoa, ja tulipalo oli talon päätyhuoneistossa. Muissa asunnoissa ei ollut palon syttymisaikaan ihmisiä.

Palon syttymissyy ei ollut selvillä sunnuntaina iltapäivällä. Poliisin mukaan alustavan tutkinnan perusteella näytti siltä, että tuli oli saanut alkunsa asunnon keittiöstä.