Virossa flunssakausi selätetään yrteillä ja pippurilaastarilla – luontaistuotteiden arvostus kumpuaa maan historiasta

Virolaislääkärit luottavat lääkeyrtteihin. Sen sijaan kasvisruokavalioon Virossa suhtaudutaan yhä epäillen.

Viro
Ariadna Golubenko pitää Tallinnassa luontaistuotekauppaa.
Ariadna Golubenko pitää Tallinnassa luontaistuotekauppaa.Silja Massa

Tallinna– En muista, milloin olisin ottanut flunssaan tai päänsärkyyn särkylääkettä, sanoo Ariadna Golubenko, joka pitää Tallinnan vanhassa kaupungissa pientä Vanalinna Ökopood -nimistä luontaistuotekauppaa.

– Jos saan flunssan oireita, teen inkivääristä, valkosipulista ja hunajasta sekoituksen, jonka syön lusikalla. Olen tehnyt niin lapsesta asti ja se auttaa joka kerta.

Golubenkon tavoin virolaiset lääkitsevät usein pieniä vaivoja yrteillä ja muilla luontaistuotteilla.

Golubenko arvelee ilmiön syyksi sitä, että monella virolaisella on juuret maaseudulla, jossa erilaisia lääkekasveja on totuttu kasvattamaan omalla pihalla.

– Vaikeina ja köyhinä aikoina monen on ollut pakko olla omavarainen. Se on opettanut käyttämään hyväksi luonnon antimia.

Kansainvälinen terveysbuumi on lisännyt luontaistuotteiden arvostusta Virossa entisestään. Aiemmin nälkävuosien ruokana pidettyjä villikasveja kuten vuohenputkea ja nokkosta pidetään nykyään suuressa arvossa niiden terveellisyyden vuoksi.

Suomalaiset kyselevät Viron apteekeista pippurilaastaria

Luontaistuotteiden arvostus näkyy myös Viron apteekeissa, joissa on laajat valikoimat yrttiteelajeja sekä esimerkiksi nokkosta, siitepölyä ja pakurikääpää.

Suomessa tavallinen tiukka jako apteekkeihin ja luontaistuotekauppoihin onkin Virossa vieras, eikä luonnonlääkkeisiin ja luontaisiin hoitokeinoihin uskovia pidetä hörhöinä – päinvastoin.

Yksi Viron apteekkien suosituimmista tuotteista näin syksyisin on pippurilaastari, joka liimataan rintaan tai selkään. Se saa aikaan lämmittävän tunteen, ja pippurin uskotaan avaavan hengitysteitä. Virolaiset lääkärit suosittelevat pippurilaastaria usein hoitomuodoksi flunssaan sekä lapsille että aikuisille.

Pippurilaastari on perinteinen virolainen hoitomuoto flunssaan ja lihassärkyihin.
Pippurilaastari on perinteinen virolainen hoitomuoto flunssaan ja lihassärkyihin.Silja Massa

– Ne ovat valtavan suosittuja! Suomalaisetkin kyselevät meiltä päivittäin pippurilaastareita. He kertovat ostavansa niitä sekä itselleen että lahjaksi, sanoo farmaseutti Kersti Mõistus Tallinnan Raeapteekissa.

Hänen mukaansa suomalaiset asiakkaat ostavat Tallinnan apteekeista eniten juuri erilaisia luontaistuotteita.

Viru-keskuksen apteekissa ostoksilla olevan turkulaisen Mervi Kujasen ostoskorista löytyykin nimenomaan pippurilaastaria. Sen lisäksi siellä on teetä, nokkosta, pakurikääpää ja homeopaattisia lääkkeitä allergiaan, flunssaan ja lihaskipuihin.

– Tulen pari kertaa vuodessa Viroon luontaistuoteostoksille. Tuotteet ovat täällä halvempia kuin Suomessa ja täällä on laajemmat valikoimat, Kujanen kertoo.

Lääkärit luottavat perinnelääkintään

Pippurilaastarin lisäksi virolaisapteekkien erikoisuuksiin kuuluu hanhenrasva, jota virolainen sivelee jalkapohjiinsa flunssan iskiessä. Sen kerrotaan alentavan tehokkaasti kuumetta.

Yskää taas hoidetaan usein sinappijalkakylvyillä: apteekeissa myytävää sinappipulveria sirotellaan lämpimään veteen, jossa jalkoja pidetään noin puoli tuntia. Toinen suosittu sinappituote on pippurilaastarin tavoin käytettävä sinappilaastari.

Pippuri- ja sinappilaastarit ovat vanhoja virolaisia kansanlääkintäkeinoja samoin kuin suurin osa muistakin apteekkien luontaistuotteista. Aivan tavalliset lääkärit kuitenkin suosittelevat niitä potilailleen.

– Luontaistuotteet nähdään Virossa tasavertaisina teollisten lääkkeiden kanssa, Raeapteekissa työskentelevä farmaseutti Kersti Mõistus sanoo.

– Lääkärit Virossa luottavat yrttien voimaan.

Pippurilaastareiden lisäksi myös sinappilaastarit ovat Virossa suosittuja.
Pippurilaastareiden lisäksi myös sinappilaastarit ovat Virossa suosittuja.Silja Massa

Perinneyrteillä lääkitseminen on vähän kuin ayurvedaa

Koska luontaistuotteita saa Virossa kaikista apteekeista, Vanalinna Ökopoodin kaltaisten luontaistuotekauppojen pitää pystyä tarjoamaan asiakkaalle muutakin.

Ökopoodin hyllyillä onkin kotimaisten yrttien vieressä ayurvedisiä ravintolisiä ja superfoodeja. Ariadna Golubenkon mukaan niiden suosio on nyt kasvussa Virossa.

– Jotkut vanhemmat asiakkaat suhtautuvat aluksi epäillen kiinalaisiin, intialaisiin ja meksikolaisiin tuotteisiin. Moni on kuitenkin pienen keskustelun jälkeen utelias kokeilemaan niitä, Golubenko sanoo.

Itämaisessa terveydenhoidossa kuten ayurvedassa on hänen mukaansa yllättävän paljon yhtäläisyyksiä virolaiseen perinneyrteillä lääkitsemiseen.

– Ayurvedassa pyritään pitämään yllä terveyttä ja saamaan keho tasapainoon. Samaan perustuu kotimainen yrteillä lääkitseminen: ei hoideta oiretta tai tuhota bakteeria antibiootilla vaan autetaan kehoa taistelemaan sairautta vastaan omin keinoin.

Ariadna Golubenko myy asiakkailleen perinteisten virolaisten yrttien lisäksi ayurveda-tuotteita ja superfoodeja.
Ariadna Golubenko myy asiakkailleen perinteisten virolaisten yrttien lisäksi ayurveda-tuotteita ja superfoodeja.Silja Massa

Kasvissyöntiä vastustetaan Virossa äänekkäästi

Vaikka lääkekasvien ja -yrttien käyttö on Virossa suosittua, kasvissyöntiin ja erityisesti vegaaniruokavalioon moni suhtautuu vielä epäillen.

Kasvissyöjien määrä Virossa on kasvussa: tuoreimpien tutkimusten mukaan 6,8 prosenttia virolaisista nuorista on kasvissyöjiä ja heistä puolet vegaaneja.

Mediassa vegaaniruokavaliosta kuitenkin uutisoidaan enimmäkseen negatiiviseen sävyyn kertomalla esimerkiksi vegaaniäitien synnyttävän sairaita lapsia. Monet virolaislääkärit ovat vastustaneet äänekkäästi vegaaniruokavaliota kertomalla sen johtavan erilaisiin puutostiloihin ja anemiaan.

Viime viikolla Viron televisiossa nähtiin kiivas studiokeskustelu aiheesta "Mitä jos lapseni päättää ryhtyä vegaaniksi?" Keskusteluun osallistunut lääkäri ilmoitti pitävänsä vegaaniruokavaliota epäterveellisenä ja epäsuositeltavana.

Eikö tässä ole ristiriita? Miksi kasveja pidetään suuressa arvossa lääkkeinä mutta niiden ei uskota riittävän monipuolisen ruokavalion rakennusaineiksi?

Virossa yrtit ja luontaistuotteet kuuluvat tavallisten apteekkien valikoimaan.
Virossa yrtit ja luontaistuotteet kuuluvat tavallisten apteekkien valikoimaan.Silja Massa

– Perinteiseen virolaiseen ruokavalioon kuuluvat liha, kala, munat ja maitotuotteet. Ruokaperinteiden muuttuminen voi olla kova paikka vanhemmalle väelle. Yrttejä sen sijaan Virossa on käytetty aina, joten niihin suhtaudutaan positiivisemmin, sanoo Ariadna Golubenko.

Hän uskoo asenteiden muuttuvan vähitellen.

– Mitä enemmän kauppoihin tulee vaikkapa kasviproteiineja sisältäviä tuotteita, sitä enemmän ihmiset uskaltautuvat kokeilemaan niitä. Ja sitä kautta ennakkoluulot vähenevät.