Analyysi: Poliisin resurssit ovat ajalta, jolloin poliisi ei tarvinnut resursseja – mutta tarvitaanko kaikkiin poliisihommiin yli kolmen vuoden koulutus?

Poliisin näkemisestä tulee turvallinen olo. Suomessa asuu kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät näe poliisia missään.

Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Sisäministeriössä pohditaan parhaillaan, miten ihmisten turvallisuuden tunnetta ja luottamusta poliisiin saataisiin lisättyä tai nykyinen taso ainakin säilytettyä.

Suomi on edelleen poikkeuksellisen turvallinen maa, todennäköisesti jopa maailman turvallisin. Poliisilla on kuitenkin yhä enemmän vaikeuksia ylläpitää tätä turvallisuuden tunnetta.

Yksi syy on, että Suomen noin seitsemän tuhannen poliisin vahvuus on jäänne ajalta, jolloin maailma oli toisenlainen.

Se on ajalta, jolloin järjestäytynyttä rikollisuutta tai kyberrikollisuutta, maahanmuuton ja jengiytymisen haasteita, terrorismin uhkaa tai hybridiuhkia ei Suomessa vielä ollut. Ja se on ajalta, jolloin lähes kaikki kansalaiset luottivat poliisin sanaan ja arvovaltaan.

Suomessa poliisin resursseista on tullut jonkinlainen päätöksentekijöiden ikiliikkuja. Viimeiset 20 vuotta kestoaiheena on ollut, että poliisien määrää pitäisi lisätä.

Resursseilla on kuitenkin käyty erikoista peliä, joka on haitannut poliisitoiminnan pitkäjänteistä suunnittelua. Tempoilevaan peliin on kuulunut, että poliisien määrän vähentämisellä pelotellaan, jonka jälkeen poliitikot päättävät yleensä viime tipassa poliisien määrän säilyttämisestä.

Peli on johtanut myös siihen, että johtavat poliisiviranomaiset pyrkivät käyttämään jokaisen tilanteen julkisuudessa kertomalla, kuinka jokin asia ei onnistu, koska väkeä ja rahaa on liian vähän.

Viimeksi perjantaina poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen (siirryt toiseen palveluun) totesi jälleen Tampereen poliisiammattikorkeakoulun valatilaisuudessa, että "poliisi ei ole itseään, vaan yhteiskuntaa varten. Poliisi kyllä selviää, mutta selviävätkö kansalaiset?”

Ei ihme, jos osaa kansalaisista alkaa pelottaa.

Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Jos haluaa Saksan poliisimäärät, pitää haluta myös Saksan poliisit

Turvallisessa Suomessa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten poliiseja koko Euroopassa.

Osin tästä syystä poliisilla on näkyvyysongelma. Poliiseja ei näy riittävästi lähiöissä, syrjäseuduilla tai tien päällä. Poliisi ei pysty riittävästi estämään järjestyshäiriöitä, rikoksia ja liikenneonnettomuuksia.

Poliisilla on noin miljoona vuosittaista hälytystehtävää, joista 35 000 on henkeä tai terveyttä uhkaavia. Rikosilmoituksia tehdään vuodessa noin 800 000. Yksi poliisin tärkeimmistä tehtävistä olisi ehkäistä rikoksia ennalta. Siihen poliisipartioilla ei ole riittävästi aikaa.

Aikoinaan Suomessa oli poliisiasemia vähän joka kolkassa. Kun poliisihallinnon toimintaa keskitettiin ja poliisipalveluja supistettiin, katosi samalla myös tunne lähellä olevasta poliisista. Ennen niin vahvasta poliisista tuli kansan mielissä jotenkin kaukainen ja heikompi.

Jälkeenpäin on tietysti helppo olla viisaampi. Ja nyt ollaankin.

Paraikaa päätöksentekovaiheessa oleva Poliisin ennalta estävän toiminnan strategia (siirryt toiseen palveluun) yrittää nyt palauttaa poliisin sinne, mistä se viime vuosien aikana on kadonnut tai minne sitä nykyään kipeimmin tarvitaan.

Suomessa on valittu tie, että nykypoliisit saavat huippukoulutusta. Aiemmin poliiseja revittiin hommiin lähes pystymetsästä. Heistä tuli sen ajan poliiseja sen ajan vaatimuksiin.

Nykyään jokainen poliisi suorittaa kolmen ja puolen vuoden opinnot ammattikorkeakoulussa. Lisäksi jokainen poliisi saa loputtomasti koulutusta ja kurssitusta työssä toimiessaan, sillä tieto happanee nopeasti.

Monissa maissa poliisilla on eritasoisia taitoja ja osaamista. Siksi esimerkiksi Saksan poliisimäärien vertaaminen Suomeen ei ole ihan reilua. Jos haluaa Saksan poliisivahvuudet, pitää haluta myös Saksan poliisit. Osalla heistä on vain kahden vuoden koulutus.

Entä jos Suomessakin olisi ”turvallisuuspoliiseja”?

Poliisin ennalta estävän toiminnan strategiassa linjataan paljon asioita, joihin nykyään ei ole riittänyt tekijöitä. Tai joidenkin poliisilaitosten alueella on riittänyt, mutta ei suinkaan koko maassa.

Poliisin pitäisi strategian mukaan esimerkiksi lisätä lähiöiden turvallisuutta ja ennaltaehkäistä eriarvoistumista.

Poliisin pitäisi myös kohdata enemmän nuoria, jotta nuorten luottamus poliisiin vahvistuisi. Ja harvaan asutuilla alueilla poliisin pitäisi jatkossa tehdä tiiviimpää yhteistyötä kylätoimijoiden ja -yhdistysten kanssa, jotta kylillä asuvien ihmisten turvallisuus paranisi.

Sisäministeriön asettamat tavoitteet ovat selkeitä, mutta niihin pääseminen vaatii uudenlaista ajattelua, uskallusta sanoa asioita ääneen ja jopa kyseenalaistaa nykyistä poliisijärjestelmää.

Kysyä voisi esimerkiksi, pitääkö kaikkien poliisien todella päätyä alalle saman kolmen ja puolen vuoden koulutusputken läpi?

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa osa kevyemmin koulutetuista poliiseista partioi kaduilla jopa ilman käsiaseita. Heidän tehtävänsä on luoda tunnetta turvallisuudesta ja puhua ihmisten kanssa ihmisten murheista.

Suomessakin poliisiammattikorkeakoulussa tunnetaan sanonta, että jokaisen poliisin pitää osata vähän näytellä, mutta monella ei töihin päästyään ole tähän tärkeään teatteriin aikaa.

Hyvä kysymys on myös, onko meillä järkevintä resurssien käyttöä lähettää kyläyhdistysten kokouksiin ja kouluvierailuille pitkään ja hartaasti koulutettuja poliiseja, jos saman näkyvyyden ja vaikuttavuuden saisi aikaan jonkinlaisella brittimallilla.

Näkymätöntä poliisia ei haluta, vaikka se on tehokas

Kansalaiset haluavat nähdä poliiseja. Siitä tulee turvallinen olo. Esimerkiksi liikenteenvalvonnasta poliisi saa jatkuvasti kuulla kunniansa, kuinka poliisia ei näy missään ja aidot konstaapelit on korvattu peltipoliiseilla.

Poliisi tunnistaa ongelman ja pyrkii tämän vuoksi pistämään välillä teatterin pystyyn.

Hyvä esimerkki tällaisesta näytelmästä on puhallusratsia. Poliisin näkyvyyden ja vuorovaikutuksen kannalta puhallusratsia on mahtava, sillä lähes kaikki ajavat selvin päin. Kansalaiset tykkäävät tulla pysäytetyksi, kun kaikki on kunnossa ja poliisi toivottaa hyvää matkaa. Ja samalla tulee tunne, että poliisi valvoo.

Nykyään poliisi laittaa vieläpä kuvan Twitteriin, jossa kerrotaan, että täällä ollaan.

Todellisuudessa ”käsipystyllä” toteutettu massapuhallutus ei ole kovin kummoinen työkalu. Keskimäärin yksi puhallettava 120:sta jää kiinni.

Sen sijaan nykyisellä analyysitekniikalla poliisi tietää päivien ja tuntien tarkkuudella melko varmasti, missä milloinkin kannattaa pyöriä. Mutta aamuyön tunteina nuhteeton kansalainen ei liikennettä valvovaa poliisia näe.

Kilttejä kansalaisia ei muutenkaan enää pysäytellä. Rekisterikilven lukulaitteella poliisi näkee suoraan autostaan, mikä auto ja kenet kannattaa tarkastaa.

Jos ajotapoja valvoessaan poliisin pitäisi olla mahdollisimman tehokas, ei näkyvää valvontaa kannattaisi olla ollenkaan. Valvontaa pitäisi ennemminkin lisätä piilovalvontana siviilimallisilla ajoneuvoilla. Ja suurin osa autoilijoista ajaa kiltisti, vaikkei poliisiautoa näykään.

Kansalaiset laittavat poliisille paljon palautetta siitä, missä poliisin toivottaisiin valvovan milloin huumeita, ylinopeuksia, ilkivaltaa, pyörävarkauksia, murtoja ja milloin mopopoikia.

Moni toiveista on aika pöhkö, mutta poliisi saattaa silti toteuttaa toiveen resurssien salliessa. Sillä tavoin poliisi pyrkii vahvistamaan tunnetta, että poliisi on edelleen olemassa.