Kaivosyhtiö tekee lunta Sodankylässä – luontoa suojelevat lupamääräykset velvoittavat

Lunta levitetään Viiankiaavan suojelualueen kulkuväylille ja kairauspaikoille suojaamaan maastoa, kunhan routa on tarpeeksi syvällä.

kaivosteollisuus
Lumitykit tekevät lunta malminetsintäalueelle Sodankylässä.
Kaivosyhtiö tekee lunta, jotta se pääsee mahdollisimman nopeasti kairaamaan alueella, jonka ympärillä on herkkää luontoa.AA Sakatti Mining Oy

Kaivosyhtiö AA Sakatti Mining on perjantaista lähtien tehnyt rinnetykeillä lunta päästäkseen jatkamaan malminetsintää Sodankylässä.

Tarkoituksena on varjella Viiankiaavan luonnonsuojelualuetta, jossa kairausmiehet kulkevat.

– Olemme ympäristöviranomaisten kanssa sopineet, että käytämme tällaista menetelmää saadaksemme maaston tarpeeksi ajoissa hyvään kuntoon, toimitusjohtaja Jukka Jokela sanoo.

Jokelan mukaan pohjatöitä tehdään moottorikelkkoja varten. Varsinaiset kairauskoneet eivät kuormita maastoa siinä määrin kuin kelkat.

Mikäli pakkassää jatkuu, saa AA Sakatti Mining tarvittavan lumimäärän kasaan parissa viikossa. Näin yhtiö pääsee jatkamaan tutkimuksia ennen riittävän lumimäärän satamista.

AA Sakatti Mining lumetti reittejä jo viime talvena.