Auran kirkkoherra on nostattanut tunteita seurakunnassaan jo vuosia – Piispa: Keskeinen ongelma on epäluottamus

Syypääksi Auran seurakunnan hankalaan tilanteeseen on nostettu omalaatuinen kirkkoherra. Piispan mukaan ongelmat tuskin ratkeavat, ellei kirkkoherra lähde muualle.

papit
Auran kirkko, Aura
Epäluottamus kirkkoherraa kohtaan on johtanut siihen, että jotkut seurakuntalaisista eivät käy enää Auran kirkossa.Yrjö Hjelt / Yle

AuraAuran seurakunnan kirkkoherrana aloitti vuonna 2004 Torsti Äärelä. Lapista Loimaan seutukunnalle, Varsinais-Suomeen saapunut mies sai nopeasti pienen, 3 000 hengen seurakunnan sekaisin. Mitä tapahtui?

Äärelä – tai nykyiseltä nimeltään Torsten Sandberg – ei suostunut haastatteluun, joten tämä juttu perustuu muihin lähteisiin.

Tutkintapyyntö poliisille

Sunnuntaina käydyt kirkollisvaalit olivat Auran seurakunnassa poikkeukselliset, mutta niin on ollut vuosien mittaan moni muukin asia.

Aurassa käytiin niin sanotut sopuvaalit, sillä ehdokkaiksi saatiin suostuteltua vain minimimäärä seurakuntalaisia. Kaikki kaksitoista ehdokasta valittiin suoraan kirkkovaltuustoon ilman varsinaista vaalia.

– Kirkkoherran vuoksi on ollut vaikea saada luottamusmiehiä mukaan toimintaan, sanoo kirkkovaltuutettu Ari Vilén.

Ari Vilén, kirkkovaltuuston jäsen, Auran seurakunta
Ari Vilén toimii Auran seurakunnan sekä nykyisessä että vuoden vaihteessa aloittavassa, uudessa kirkkovaltuustossa.Yrjö Hjelt / Yle

Toinen erikoisuus liittyy seurakuntavaaleja edeltävään aikaan. Kaksi kirkkoherran toimintaan suivaantunutta miestä soitteli ehdokkaille ja yritti saada näitä luopumaan ehdokkuudestaan.

– Tällainen painostus ei ole soveliasta, sanoo uusi kirkkovaltuutettu Helinä Mäkelä.

Sekä uuden että vanhan kirkkovaltuuston jäsen Ilkka Soukka teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Hänen mielestään kyseessä oli vaalirikos.

Poliisi kuitenkin päätti toisin. Asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta eikä esitutkintaa näin ollen aloitettu.

– Harmittaa tietysti, että asiaa ei selvitetty kunnolla, Soukka sanoo.

Kiroilua ja uupuneita työntekijöitä

Auran seurakunnassa on pidetty vuosien saatossa useita piispantarkastuksia (siirryt toiseen palveluun), joissa on yritetty löytää ratkaisua seurakuntaa riipoviin ongelmiin.

Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala sanoo suoraan, mistä kenkä puristaa.

– Auran seurakunnan keskeinen ongelma on epäluottamus kirkkoherraa kohtaan.

Piispantarkastuksissa on todettu ongelmia työilmapiirissä ja johtamisessa. Kirkkoherran tehtävä on pyörittää seurakunnan organisaatiota, mutta Aurassa tämä ei ole onnistunut ongelmitta. Osa työntekijöistä on uupunut, monet ovat vaihtaneet työpaikkaa.

Luottamus seurakunnan toimintaan on mennyt, ja se on rakennettava uudestaan.

Kaarlo Kalliala

Piispa Kaarlo Kallialaa harmittaa erityisesti, että asiasta ovat kärsineet myös tavalliset seurakuntalaiset.

– He ovat kärsineet kaikkein eniten näistä kärhämistä. Heidän luottamuksensa seurakunnan toimintaan on mennyt, ja se on rakennettava uudestaan, piispa sanoo.

Vuosien saatossa kirkkoherra Torsti Äärelän elämästä ja toiminnasta on kirjoitettu runsaasti. Välillä hänet erotettiin määräaikaisesti virasta (siirryt toiseen palveluun) sopimattoman käytöksen takia. Erityisesti kirkkoherran kiroilu (siirryt toiseen palveluun) on noussut julkisuudessa esiin.

Torsti Äärelä panostaa lehtimainontaan kampanjassaan.
Torsti Äärelä pyrki eduskuntaan perussuomalaisten riveissä vuonna 2011.YLE / Minna Rosvall

Vuonna 2011 Äärelä oli eduskuntavaaliehdokkaana (siirryt toiseen palveluun) perussuomalaisten riveissä. Tuolloin hän hämmästytti sanomalla, että kirkon tehtävä ei ole huolehtia köyhyyden poistamisesta.

Samana vuonna hän sai moitteet myös tuomiokapitulilta seurakuntavaaleissa tapahtuneiden laiminlyöntien vuoksi. Aurassa jouduttiin järjestämään vaalit uudelleen.

Erikoinen persoona

Auran seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenet sanovat, että kirkkoherran käytös on herättänyt välillä ihmetystä. Kirkkoherran on sanottu käyttäytyvän epäasiallisesti ja räyhäävän.

– Hän joskus töksäyttelee. Hänestä näkyy ehkä tavallista enemmän, millä tuulella hän on, sanoo Helinä Mäkelä.

– Hän on persoonallinen henkilö, joka joskus tuntuu minustakin välillä vähän omituiselta, muotoilee Ilkka Soukka.

– Hän on Lapista lähtöisin oleva värikäs persoona, joka ei ehkä niin istu tänne jäyhään Varsinais-Suomeen, kommentoi Ari Vilén.

Kaikki kolme sanovat kuitenkin, että heillä on kirkkoherran kanssa välit kunnossa. Toisin on osalla seurakunnasta. Jotkut ovat kiinnittäneet huomiota esimerkiksi kirkkoherran ulkoiseen olemukseen.

– Hänen sukistaan on valitettu ja sanottu, että hiukset ovat epäsiistit ja kampaustyyli liian erikoinen, Soukka sanoo.

Tilanne on kyllä ollut aika vaikea, ja seurakunta on jakaantunut.

Ari Vilén

Osa seurakuntalaisista on valinnut puolensa ja äänestänyt jaloillaan.

– Tilanne on kyllä ollut aika vaikea, seurakunta on jakaantunut. Osa on kokenut tämän hyvinkin raskaaksi. He eivät käy enää Aurassa kirkossa, vaan menevät muualle, Ari Vilén sanoo.

Soukka ja Vilén kertovat kuitenkin huomanneensa, että kirkkoherran olemus ja käytös ovat muuttuneet.

– Tuntuu, että hän on ottanut vinkistä vaarin ja hänen toimintatavoissaan on tapahtunut muutos, Vilén sanoo.

– Yllätyin, kun näin hänet viimeksi. Hän oli leikkannut hiuksensa lyhyiksi ja siistimmän näköisiksi, Soukka kehaisee.

Ilkka Soukka, kirkkovaltuuston jäsen, Auran seurakunta
Ilkka Soukan mielestä poliisin olisi pitänyt käynnistää kunnon tutkinta Auran seurakuntavaaleista.Yrjö Hjelt / Yle

Kun kirkkoherra Torsti Äärelä vaihtoi syksyllä nimensä Torsten Sandbergiksi, seurakuntalaiset ihmettelivät asiaa. Mikä osuus Äärelän saamalla negatiivisella julkisuudella on ollut nimenvaihtoon? Sen tietää vain hän itse.

Piispa Kaarlo Kalliala on saanut ikävää palautetta kirkkoherran käytöksestä sekä kirkkovaltuuston jäseniltä että tavallisilta seurakuntalaisilta. Piispan mielestä muutoksen pitää lähteä kirkkoherrasta.

– Kirkkoherran pitää toimia niin, että muiden ihmisten ei tarvitse ottaa erikseen huomioon hänen käyttäytymistään, vaan hänen pitää muuttaa omaa käytöstään.

Tuomiokapituli pui taas Auran asiaa

Viime talvena Auran seurakunnassa tehtiin ylimääräinen piispantarkastus. Tuomiokapituli käsittelee Auran seurakunnan vastinetta tarkastukseen tänään keskiviikkona, 21. marraskuuta.

Seurakunnalta haluttiin vastaus, kuinka seurakunnan työilmapiiriä ja johtamista voidaan parantaa ja kuinka luottamus voidaan palauttaa kirkkoherran ja luottamushenkilöiden välille. Lisäksi seurakunnan pitää kertoa, miten pidetään huoli siitä, että seurakuntalaiset kokevat tulevansa kohdelluiksi kunnioittavasti ja asiallisesti.

Auran kirkko sisältä, rukouskirja ja kirkkosali, Aura
Auran kirkko on sisältä pieni ja intiimi.Yrjö Hjelt / Yle

Seurakunnan vastineessa asioihin haetaan parannusta muun muassa lisäkoulutuksesta, sovittelumenettelystä, tyky-toiminnasta ja kehityskeskusteluista. Tarkoituksena on myös kartoittaa työilmapiiriä.

Jumalanpalveluksista vastineessa todetaan, että ne pitää hoitaa asianmukaisesti eikä ketään saa loukata tarkoituksella.

Vastineessaan Auran seurakunta siteeraa myös arkkipiispa Tapio Luomaa: "...ota meiltä pois tämä paha olo, ratkaise meidän ongelmamme."

Kirkkoherran pitää toimia niin, ettei muiden tarvitse ottaa erikseen huomioon hänen käyttäytymistään, vaan hänen pitää muuttaa omaa käytöstään.

Kaarlo Kalliala

Piispa Kaarlo Kalliala kuvailee Auran seurakunnan tilannetta poikkeukselliseksi. Minkään muun seurakunnan asioita ei ole käsitelty hiippakunnassa yhtä paljon.

Kallialan mielestä yksinkertaisin ratkaisu olisi, jos kirkkoherra vaihtaisi seurakuntaa, mutta se ei onnistu pakolla. Samaan lopputulemaan päätyi viime talvena myös Auran kirkkoneuvosto, joka oli jopa valmis erottamaan kirkkoherran (siirryt toiseen palveluun). Tuomiokapituli kuitenkin totesi, että erottamiselle ei ole laillisia perusteita.

– Ilman muuta tilanne muuttuisi olennaisesti, jos kirkkoherra hakeutuisi muualle. On erittäin vaikea rakentaa seurakuntaan uutta kulttuuria samoilla henkilöillä, piispa toteaa.

Kallialan mielestä seurakunnassa hiertäviä ongelmia saattaisi auttaa myös pieni aikalisä.

– Voisi auttaa, jos hän olisi jonkin aikaa pois, esimerkiksi virkavapaalla.

Uusi alku

Auran seurakunnan kirkkovaltuustossa noin kolmasosa haluaisi päästä eroon kirkkoherrasta. Vuoden vaihteessa aloittava uusi kirkkovaltuusto lähtee puhtaalta pöydältä, sillä äänekkäimmät kirkkoherran vastustajat jättäytyivät pois.

Yle tavoitti uuden valtuuston 12 jäsenestä 9. Yksikään heistä ei suoralta kädeltä ole puuttumassa kirkkoherran asemaan.

Helinä Mäkelä, kirkkovaltuuston jäsen, Auran seurakunta
Helinä Mäkelän mielestä kirkkoherra Torsten Sandberg voi jatkaa toimessaan.Yrjö Hjelt / Yle

– Eivät kaikki aikaisemmatkaan kirkkoherrat ole olleet kaikkein helpoimpia. Katsotaan, miten asia etenee, sanoo Helinä Mäkelä.

– Tuntuu, että tilanne on rauhoittumaan päin, toteaa Ari Vilén.

Häntä lohduttaa tieto, että Auran seurakunta ei ole ensimmäistä kertaa vaikean tilanteen edessä.

– Kun tein viime vuonna seurakunnan satavuotishistoriikkiä, kävi ilmi, että tällaisia skismoja on ollut ennenkin.

Lue lisää:

Tutkija: Pappeus on hyvä ponnahduslauta eduskuntaan

Auran seurakuntavaalit uusiksi