Eksote aloittaa laihdutuskuurin heti joulun jälkeen

Eksoten ensi vuoden talousarvio on noin kahdeksan miljoonaa euroa miinuksella.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (EKSOTE)
Eksoten Luumäen hyvinvointiasema
Kari Kosonen / Yle

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten on pakko ryhtyä etsimään säästökohteita. Säästökohteiden ja lisätulojen pohtiminen aloitetaan kuntien kanssa heti tammikuussa.

Harkinnassa ovat muun muassa asiakasmaksujen korotukset, toimipaikkojen määrän ja aukioloaikojen karsiminen sekä henkilöstömäärän vähentäminen.

Karsiminen on toimitusjohtaja Pentti Itkosen mukaan välttämätöntä, sillä kunnat ovat ilmoittaneet, ettei rahaa ole.

– Me selvitetään, mitä palveluja missäkin palvelupisteessä on tarjolla, mihin aikaan, ja kuinka usein esimerkiksi viikossa, sanoo Itkonen.

Asiakasmaksujen korotuksilla voidaan saada enintään 300 000 euron lisätulot.

Henkilöstökuluja alas, asiakkaita ulkomailta

Henkilöstökuluja voidaan Itkosen mukaan pienentää vähentämällä sijaisten käyttöä ja tarkastelemalla erittäin kriittisesti uusien työntekijöiden palkkaamista eläkkeelle jäävien tilalle.

Eksotesta jää vuosittain eläkkeelle kymmeniä työntekijöitä, joten uusien työntekijöiden palkkaamisesta ei kokonaan voida luopua.

– Mitään yt-neuvotteluja tai irtisanomisia emme edes harkitse, Itkonen sanoo.

Koska maakunnan väkiluku vähenee vuosi vuodelta, ryhdytään asiakkaita hankkimaan ulkomailta. Ensi alkuun heille tarjotaan Etelä-Karjalan keskussairaalan synnytysosaston palveluja.

Eksoten yhteistyökumppani on Hyksin Oy, joka lähiaikoina toteuttaa markkinointikampanjan Pietarissa.