JAMK sai lahjoituksen KOASilta, varainhankinta jatkuu

Jyväskylän ammattikorkeakoulun helmikuussa alkanut varainhankintakampanja karttui tiistaina KOASin 20 000 euron lahjoituksella. Varojen käytöstä ei ole vielä päätöksiä.

Jyväskylä
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Matti Myller / Yle Keski-Suomi

JAMK käynnisti varainhankintakampanjansa helmikuussa. Rehtori Jussi Halttunen sanoo, ettei vielä ole tarkkoja lukuja siitä, paljonko kampanja on tähän mennessä tuottanut.

– Meillä on vielä joitakin isoja neuvotteluja (yritysten kanssa) käynnissä, joten katsotaan vuosi loppuun ja vedetään sitten yhteen se, paljonko on saatu, Halttunen toteaa.

Jussi Halttunen ei halua arvioida myöskään sitä, millaista summaa ammattikorkeakoulu tavoittelee. Hän muistuttaa, että yritysten kanssa käydyissä neuvotteluissa puhutaan paljon muustakin kuin rahasta, esimerkiksi tulevista yhteistyömahdollisuuksista.

KOASin lahjoittamat 20 000 euroa käytetään Halttusen mukaan "yleisesti ammattikorkeakoulun kehittämiseen".

Valtio myöntää ammattikorkeakouluille vastinrahaa, jonka määrä on suhteessa siihen, paljonko koulu on itse onnistunut keräämään. Vastinraha ei tule suoraan koulun käyttöön vaan valtio maksaa sen tase-eränä, joka rahastoidaan ja jonka käytöstä päätökset tehdään myöhemmin.

Myös koulun keräämä raha rahastoidaan myöhempää käyttöä varten, Halttunen kertoo. Keräys- ja vastinrahaa rehtori luonnehtii ammattikorkeakoulun varsinaista rahoitusta täydentäväksi.