Analyysi: Seuraava hallitus kasataan SDP:n ja kokoomuksen ympärille, jos se on sosiaaliturvan mallista kiinni

Kokoomus sekä toisaalla vihreät ja vasemmistoliitto ovat politiikassa sosiaaliturvan ääripäät, politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta arvioi.

perusturva
Kollaasi
Yle Uutisgrafiikka

Jos seuraava hallitus kasattaisiin nykyisten kannatuslukujen ja perustuloon suhtautumisen perusteella, hallituksen pääpuolueet olisivat SDP ja kokoomus.

Silloin tulevaisuuden sosiaaliturva rakennettaisiin syyperusteisen turvan varaan: ihmisen saama tuki perustuisi aina johonkin syyhyn, esimerkiksi työttömyyteen tai sairauteen.

Jopa näiden kahden puolueen omien sosiaaliturvamallien nimet ovat kuin samasta puusta: SDP:n yleisturva ja kokoomuksen yleistuki.

Ylen tuki- ja turvakysely paljastaa kaksi jakolinjaa puolueiden suhtautumisessa tulevaisuuden sosiaaliturvaan: pitääkö sosiaaliturva ansaita ja perustuuko turva perustuloon vai syyperusteiseen tukeen.

Näistä jakolinjoista suhtautuminen perustuloon on merkittävämpi.

Perustulo on raha, joka maksetaan ihmiselle säännöllisesti, ilman ehtoja tai tarveharkintaa toimeentuloa varten. Tarkoitus on vähentää tukien hakemista ja antaa enemmän aikaa esimerkiksi työnhakuun.

Perustulo jäisi nykyisen, keskustajohtoisen hallituksen parin vuoden kokeiluksi, jos seuraava hallitus rakennettaisiin syyperusteista sosiaaliturvaa kannattavien puolueiden pohjalta.

Ylen kyselyssä perustulon kannattajia olivat keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto.

Perustulon näkemyseroille samaa sukua on kysymys sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta ja vastikkeettomuudesta. Pitääkö siis turva aina ansaita jotenkin?

Kokoomus kannattaa ainoana puolueena kokonaan vastikkeellista sosiaaliturvaa. Puolue ei kuitenkaan vaatisi vastikkeellisuutta sairauspäivärahan tai muiden vastaavien etuuksien kohdalla.

Sosiaaliturvan osittaistakin vastikkeellisuutta vastustaa kaksi kolmesta perustulopuolueesta: vihreät ja vasemmistoliitto.

Sen sijaan perustuloa kannattava keskusta ja muut puolueet suosivat sosiaaliturvan osittaista vastikkeellisuutta.

Poliittisen ajattelun ääripäät sosiaaliturvassa voi kyselyssä hahmottaa vastikkeellisuus- ja perustulokysymysten avulla.

Toisella laidalla on vastikkeellisen ja syyperusteisen turvan kannattaja kokoomus.

Vastapäätä toiseen laitaan leiriytyvät vastikkeellisuuteen kielteisesti, mutta perustuloon myönteisesti suhtautuvat vihreät ja vasemmistoliitto.

Samaan hengenvetoon hallituspovailun kanssa on syytä muistuttaa, että aiemminkin periaatteelliset erot on saatu mekastuksen jälkeen survottua sovinnoksi hallitukseen.

Miettikääpä vaikka keskustan ja kokoomuksen kauppaa soten maakuntamallissa ja terveyspalvelujen valinnanvapaudessa.

Perustulon jakolinjan ylittäminen ei siis ole mahdotonta, kun seuraavaa hallitusta muodostetaan. Sosiaaliturvassa jakolinjan ylitys merkitsisi kuitenkin suurempaa sovittelun tarvetta.

Hallitus ei synny pelkästään kahden puolueen varaan. SDP:lle ehkä mieluisimmat muut hallituskumppanit – vihreät ja vasemmistoliitto – ovat perustulon kannattajien leirissä.

Vaaleissa kannatus ratkaisee. Vähäisemmän kannatuksen saaneen puolueen on valittava. Mitä tehdä, jos hallitustarjous tulee, etkä ole vaa'ankieliasemassa? Silloin on joko mukauduttava tai seisottava puhdasoppisena oppositiossa.

Seuraava hallitus tekee perhevapaauudistuksen käsi kädessä sosiaaliturvauudistuksen kanssa. Molempia tarvitaan.

Ylen kyselyn perusteella perhevapaauudistuksesta voi jo nyt povata iseille nykyistä pidempiä, ansiosidonnaisia hoitovapaita. Isät yritetään houkutella lastenhoitoon.

Pakko on huono – euro hyvä konsultti. Näin voisi tiivistää puolueiden linjan.

Perhevapaat on kiva vaaliaihe. Myönteiseksi koettua perhevapaata on mukava kaupitella vaalitoreilla.

Moni puolue lupaa lisää ansiosidonnaisia vapaita vanhemmille. Kääntöpuolena on todennäköisesti nykyisen, poliittisesti jännitteisen kotihoidon tuen muuttaminen.

Perhevapaauudistus ja kotihoidon tuki ovat saman kolikon kääntöpuolet.

Siniset kannattaa kotihoidon tuen korottamista. Puolueen mielestä perheiden mahdollisuutta hoitaa alle 3-vuotiasta lasta kotona ei tule kaventaa.

Keskusta ja kristillisdemokraatit ovat niinikään vahvoja kotihoitopuolueita. Keskusta ei ole valmis kotihoidon tuen keston lyhentämiseen.

Vihreät ja RKP kannattavat kotihoidon tuen lyhentämistä, perhevapaauudistukseen yhdistettynä.

Nykyään isät käyttävät yhteisiksi tarkoitetuista vanhempainvapaista vähäisen osan. Kotihoidon tuen taas oletetaan hidastavan ja vaikeuttavan äitien paluuta töihin lapsen syntymän jälkeen.

Jos tavoitellaan miehille ja naisille tasa-arvoisia mahdollisuuksia osallistua sekä lastenhoitoon että työelämään, ainakaan nykymalli ei ole johtanut tasavertaisuuteen.

Sosiaaliturvan ja perhevapaiden uudistus tulee olemaan valtava urakka. Miten rakentaa nykyisen tukiviidakon tilalle malli, joka kannustaa työntekoon ja koulutukseen, mutta takaa kohtuullisen vähimmäisturvan?

Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen eli soten kokemusten perusteella on lupa kysyä, riittääkö yksi vaalikausi edes yhteisen mallin sopimiseen, saati lainsäädännön kirjoittamiseen.

Kesken oleva sote voi tuottaa vielä jättiyllätyksen. Jos nimittäin eduskunta ei saa ratkaisua aikaiseksi ja sote siirtyykin vielä kerran seuraavalle hallitukselle.

Se tarkoittaisi, että samaan aikaan pitäisi yrittää harsia kasaan uuden hallituksen toiveiden mukainen sote ja samalla aloittaa valtaisa sosiaaliturvaremontti.

Ainakin aiemmin arvio sosiaali- ja terveysministeriössä on ollut, ettei ministeriö selviä yhtaikaa sotesta ja sotusta.

LUE LISÄÄ:

Ylen tukikysely: Keskusta korottaisi suurituloisten päivähoitomaksua, kokoomus kiristäisi asumistuen ehtoja – Mutta pitääkö sosiaaliturva ansaita?

Selviätkö vuoden tukiviidakossa? Ylen perusturvapeli luo silmäyksen pienituloisen stressaavaan arkeen

Näin puolueet muovaisivat Johanna Laakson sosiaaliturvaa seuraavalla vaalikaudella – Oman vaihtoehtonsa ovat esitelleet muun muassa demarit, kokoomus ja vihreät