Kiinassa pitää varoa, ettei vahingossa päädy toivomaan ystävänsä kuolemaa – älä anna kiinalaiselle lahjaksi kelloa, kukkia tai kenkiä

Kiinassa lahjat jaetaan vasta alkuvuonna kiinalaisen uudenvuoden aikaan, mutta joulunakaan ei kannata antaa kaverille päärynää.

lahjat
JENNY MATIKAINEN ARKISARJA
Stina Tuominen / Yle

Kerroin joskus kiinanopettajalleni, että olin ostanut puolisolleni syntymäpäivälahjaksi kirjan. Opettaja tuijotti minua hämmentyneenä.

– Vihaatko häntä? mies kysyi.

Purskahdin nauruun. Kielsin ja kerroin, että olin vastavuoroisesti saanut kyseiseltä ihmiseltä joululahjaksi kirjan.

– Kirjan! Loukkaannuitko? Miksi hän ei ostanut sinulle vaikkapa kallista laukkua?

Kiinalainen kolmekymppinen kaupunkilaismies ei mitenkään voinut uskoa, että jokin niin tylsä esine kuin kirja voisi olla haluttu lahja.

Opettajani edusti mielipiteissään toki vain tiettyä näkökulmaa, mutta lahjakeskustelu oli silti kuvaava: lahjoihin ja niiden antamiseen kytkeytyy joka kulttuurissa sääntöjä, ja Kiinassa näitä sääntöjä on paljon.

Sen vuoksi Pekingissä ei kannata vuoden lopulla selata suomalaisia joulumainoksia. Muuten saattaa päätyä kertomaan ystävälleen, että haluaa tästä eroon.

Palataan siihen myöhemmin, mutta puhutaan ensin hetki siitä, miten lahjoja tulisi antaa.

Ensinnäkin, lahjat ovat Kiinassa tärkeitä. Ne ovat olennainen sosiaalisten suhteiden rakennusaine, ja Kiinassa nuo suhteet ovat erityisen merkittäviä. Niille on jopa oma sanansa: guanxi.

Bisnestä ei tehdä koskaan ilman lahjoja. Liikeillallisiin ja sopimusten allekirjoittamiseen kuuluu yleensä lahjanvaihtoseremonia. Ystäväni yrittäjäkodissa yhdeltä liikekumppanilta saadut kauniit teepakkaukset säästettiin ja annettiin seuraavalle tuttavalle. Ele oli tärkein.

Usein pakkaus onkin sisältöä tärkeämpi: lahjan on näytettävä komealta. Juhlapäivien alla kauppoihin ilmestyy pinoittain salkun kokoisia kauniita pahvilaatikoita, joihin on pakattu erilaisia herkkuja. Niitä kuskataan sukulaisille ja tuttaville yhtä tiheässä jakeluverkossa kuin Juhlapöydän konvehteja joulukuisessa Suomessa.

Lahjat kannattaa myös painaa mieleen. Jos on saanut sellaisen, pitää muistaa viedä vastalahja. Todellinen ammattilainen pitää lahja-aikaan kauniisti pakattua varalahjaa laukussaan. Jos sattuu saamaan paketin, voi siihen vastata saman tien.

Jotkut kuulemma pitävät jopa kirjaa annetuista lahjoista ja niiden arvosta. Sukulaisen lapselle on hyvä antaa sama summa, jonka sukulainen on tuonut oman perheen lapsille. Enemmän olisi tuhlausta ja vähemmän tekisi antajasta pihin.

Raha on nimittäin Kiinassa perinteinen lahja. Sitä jaetaan lapsille uutena vuotena punaisissa kirjekuorissa. Häälahjaksi on hyvä tapa antaa vaikkapa 600 tai 800 juania eli noin 75 tai 100 euroa (ellei ole rikas ja anna 8 000). Kahdeksan ja kuusi ovat onnea tuovia numeroita.

Nykyisin rahan kanssa pitää olla aiempaa varovaisempi, sillä rahalahja saatetaan helposti kytkeä korruptioon. Punaisia kuoria ei siis kannata lykkiä kenen tahansa käteen.

Mitä sitten uskaltaa antaa? Kun menin vuosia sitten ensimmäistä kertaa kiinalaiseen kotiin syömään keskisyksyn juhlan aikaan, panikoin siitä, mitä voisin viedä isäntäperheelle. Kysyin ystävältäni neuvoa ja opin, että hedelmät ovat usein tervetullut lahja. Ostin melonin ja pinkinpunaisen lohikäärmehedelmän.

Myöhemmin tajusin, että vältin selkkauksen sattumalta. Jos olisin vienyt päärynöitä, olisin saattanut tulla sanoneeksi, että haluan kutsujasta eroon.

Päärynä kiinaksi kuulostaa nimittäin samalta kuin sana lähteä. Ja se on huono asia.

Kiinassa oppii nopeasti, että se, mikä kuulostaa pahalta, on uskomusten mukaan pahasta. Numero neljä kuulostaa kuolemalta, ja siksi monissa taloissa ei ole kerroksia neljä tai neljätoista. Varmuuden varalta lahjaksikaan ei ehkä kannata viedä neljää kappaletta asiaa.

Neljä päärynää saattaisi olla viimeinen niitti ystävyydelle.

Lahjojen tärkeydestä kertoo se, että jokaisessa kiinan oppikirjassa on niistä luku. Vuosien kuluessa olen oppinut, että päärynöiden ohella huonoja lahjaideoita ovat muun muassa sateenvarjot ja terävät esineet: molemmilla voi vihjata erohaluistaan.

Kieltolista on pitkä ja yllättävä. Onneksi en kertonut kirjalahjasta kauhistuneelle opettajalleni, että olen antanut puolisolleni myös kengät. Sana xié, kenkä, kuulostaa aivan samalta kuin sana xié, paha.

Pahin moka saattaisi kuitenkin olla kello. Etenkin, jos sellaisen antaa vanhalle ihmiselle. Kellot nimittäin viittaavat hautajaisiin ja osoittavat, että aika on kulumassa loppuun.

Hyvää joulua vaari, odotan innolla kuolemaasi!

Toki tavat ovat muuttuneet, ja kengät tuskin johtavat oikeasti kiinalaisparin eroon. Mutta koska lahjan antamisella ei halua vahingossa loukata sen saajaa, miksi ei muistaisi ajatella maan tapoja.

Siispä kun olet menossa Kiinassa kylään, unohda kukat ja osta hedelmiä. Kukat kuuluvat vain rakastavaisille tai hautajaisiin, ystäväni sanoo. Tai kuten opettajani asian ilmaisi:

– Kuinka turhaa! Nehän kuolevat.

Mutta entä jos Kiinassakin haluaisi välttää materiaa? Jos punaisessa kuoressa olisikin viesti, jossa kerrottaisiin, että seteleillä on ostettu ruokaa maailman lapsille?

Ehkä pitää ennen uutta vuotta kysyä vanhasta kielikoulustani.