Kun isä sairastui psyykkisesti, tyttärestä tuli hänen hoitajansa – nyt nainen neuvoo muita, etteivät nämä jäisi yksin ja väsyisi

Arki menee uusiksi, kun läheinen sairastuu. Silloin tuntee helposti jäävänsä yksin. Mielenterveysomaisten keskusliitto haluaa muistuttaa, ettei tarvitse.

mielenterveys
Johanna Sundvik istuu sohvalla.
Johanna Sundvik kulki pitkään isänsä rinnalla. Nyt tämä on hoitokodissa.Sari Vähäsarja / Yle

Johanna Sundvikin isä sairastui psyykkisesti seitsemisen vuotta sitten. Tytär on kulkenut hänen rinnallaan siitä asti, ja omaishoitaja hänestä tuli muutama vuosi sitten.

Alussa Sundvik salasi asian täysin eikä halunnut kenenkään tietävän läheisen sairastumisesta. Ei itsensä takia, vaan koska koki, ettei asia kuulu kenellekään.

– Oli tilanteita, joissa olisin voinut toimia toisin, mutta siinä hetkessä en keksinyt parempaa tapaa.

Alkuaikana tilanne oli hämmentävä, ja Sundvik koki vahvaa tarvetta saada tietoa sairaudesta ja siitä, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Hän toivoo, että jokainen vastaavassa tilanteessa saisi tarpeeksi tietoa voidakseen kokea turvallisuutta tilanteessa.

– Että kokisi turvallisuutta nimenomaan itsensä kanssa ja tietäisi myös, miten huolehtia itsestään.

Samaan pyrkii Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami (siirryt toiseen palveluun), joka haluaa nostaa esiin omaisten oikeudet ja jakaa tietoa siitä, miten hakea tukea ja mennä eteenpäin. Yksin ei tarvitse pärjätä.

Sydämen muotoinen valokoriste ikkunassa.
Sari Vähäsarja / Yle

Johanna Sundvik on siitä onnellisessa asemassa, että isä hyväksyi hänet mukaan hoitoneuvotteluihin, ja tieto karttui sitä kautta. Kaikilla mielenterveysomaisilla näin ei ole, ja jos sairastunut ei halua läheistään mukaan, tilanne voi olla hyvin haastava.

Sundvikilla oli myös ystäviä, jotka auttoivat ja tukivat sitten kun hän oli valmis puhumaan.

– Usein riittää, kun saa jollekin vain kertoa, että tämä oli hyvä päivä tai tämä ei ollut niin hyvä. On ihanaa kun on joku joka kuuntelee.

Varsinkin omaishoitajuuden alussa Sundvik olisi toivonut tietävänsä enemmän. Se olisi myös auttanut karsimaan ennakkoluuloja, jotka sittemmin osoittautuivat vääriksi.

Johanna Sundvikin isä halusi asua kotona ja tarvitsi siihen ympärivuorokautista tukea, joten tytär päätti jäädä hoitamaan häntä. Kun sopimus omaishoidosta tehtiin, molempien tilanne selkiytyi: Sundvik sai tarvittavat levähdystauot, mutta myös kokemuksen tuesta.

– Tuli tunne, että minulla on joku ihminen, jolle voin aina soittaa, jos tulee kotona uusia tilanteita enkä tiedä, mitä tehdä.

Kun hoidon tarve myöhemmin lisääntyi, myös Sundvikin vapaiden määrä kasvoi.

– Omat voimavarat säilyivät, ja sen koin todella arvokkaaksi.

Juliste, jossa lukee Kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu.
Sari Vähäsarja / Yle

Omaisneuvoja Minna Pellinen FinFami Pohjanmaasta kertoo, että kynnys ottaa yhteyttä on madaltunut jatkuvasti. Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, ja se näkyy omaisten yhteydenottojen lisääntymisenä.

Järjestössä kartoitetaan tilanne ja mietitään, millaista tarvetta ihmisellä on. Polkuja on monenlaisia yksilökäynneistä vertaistukiryhmiin ja virkistystoiminnasta luentoihin.

Johanna Sundvik sanoo, että kun arki menee uusiksi, kaikille tulee jossain vaiheessa tunne yksin olemisesta. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla yksin, eikä asioista kannata vaieta.

– Tärkeää on ettei tunteiden ja ajatusten kanssa jää yksin. Lopulta niihin takertuu, pyörittää samoja ajatuksia ja pelko kasvaa eikä niistä näe ulospääsyä.

Ihanteellista olisi, että omainen ohjattaisiin avun piiriin aina kun läheinen sairastuu psyykkisesti. Monikaan omainen ei Sundvikin mukaan tiedä kuuluvansa omaishoidon tuen piiriin. Omien voimien riittäminen askarruttaa.

– Omaisia mietityttävät ihan tavalliset asiat: miten arjen saa kotona pyörimään. Siihen kaivataan tukea.