Saksassa hallitus suunnittelee helpotuksia EU:n ulkopuolisen työvoiman palkkaamiseen

Saksassa on pulaa muun muassa sairaanhoitajista sekä it-ammattilaista.

työllisyys
Vihreäjakkuinen nainen keskustele harmaahiuksisen naisen kanssa.
Saksan liittokansleri Angela Merkel vierailulla hoitokodissa heinäkuussa 2018. Saksassa on tarvetta muun muassa hoitohenkilökunnalle.Friedemann Vogel / EPA

Saksassa hallitus etenee lupauksissaan uudistaa maahanmuuttolakeja. Muutoksilla haetaan helpotusta työvoimapulaan.

Süddeutsche Zeitung on julkaissut tietoja (siirryt toiseen palveluun) alustavasta lakiluonnoksesta, joka lehden mukaan hyväksyttäisiin vielä tämän vuoden aikana. Asiasta kirjoittaa myös Deutsche Welle. (siirryt toiseen palveluun)

Luonnoksesta käy ilmi, että uusi laki poistaisi keskeisen säännöksen, jonka mukaan työntekijöiden palkkaaminen EU:n ulkopuolelta on mahdollista ainoastaan, jos EU-alueelta ei löydy vastaavaa osaamista.

Jos laki tulisi voimaan, työvoimaa olisi mahdollista palkata Saksan ja EU:n ulkopuolelta, kunhan työntekijän pätevyys ja työsopimus olisivat kunnossa.

Luonnoksen mukaan EU:n ulkopuolinen ammattitaitoinen henkilö voisi myös tulla Saksaan etsimään työtä puolen vuoden ajaksi tai työskentelemään freelancerina, jos tämän on mahdollista elättää itsensä ja saksankielen taito on riittävä.

Byrokratia ei ole riittävää

Maahanmuuton asiantuntijat Saksassa huomauttivat, että pelkkä lakimuutos ei riitä työvoimapulan ratkaisuun, jos nykyinen lupamenettelyjen käsittely ei uudistu.

Saksalaisia yrityksiä edustava juristi Bettina Offer toivotti lakiuudistuksen tervetulleeksi, mutta huomautti, että työlupia käsitteleviä viranomaisia pitää myös olla riittävästi. Lupamenettelyt voivat nykyisellään kestää pitkään.

Viranomaisten asenteessa työviisumeiden myöntämiseen on myös korjaamisen varaa.

– Edustamani firmat eivät yritä salakuljettaa maahan henkilöitä, jotka katoaisivat, totesi Offer, jonka mukaan viranomaiset epäävät työlupia pienimmistäkin syistä.

Saksassa on tarvetta ammattitaitoisille työntekijöille. Pulaa on esimerkiksi sairaanhoitajista, hoitotyöntekijöistä, rakentajista, puusepistä, sähkötyöntekijöistä sekä it-asiantuntijoista. Yritykset ovat pitkään vaatineet hallitukselta helpotuksia työntekijöiden palkkaamiseen myös EU-alueen ulkopuolelta.

Lue lisää:

Li Andersson ja Antti Häkkänen: Maahanmuuttoa tarvitaan lisää, kun työikäinen väestö ikääntyy

Tervetuloa Suomeen – hallitus lupasi ulkomaalaisten työluville nopean käsittelyn, todellisuudessa työluvan saaminen voi kestää jopa vuoden

Näillä aloilla työntekijöitä kaivataan juuri nyt – kovin pula ei ole enää lääkäreistä

Työvoimapula riesana yhä useammalla yrityksellä – "Tarvitaan lisää lyhyitä täsmäkoulutuksia"

Maahanmuuttajayrittäjän suurimmat haasteet: Suomen kimurantti verotus ja byrokratia – paras tuki tulee toiselta maahanmuuttajalta

Saksassa talous kukoistaa ja palkat nousevat