Hotelli ja tornitaloja? Isokarhun kauppakeskukseen kaavaillaan radikaaleja muutoksia Porissa

Isokarhun kauppakeskus Porin ydinkeskustassa on menettänyt asiakkaita neljä vuotta sitten keskustan läheisyyteen avatulle Puuvillan kauppakeskukselle.

Tavaratalot & ostoskeskukset
Kauppakeskus Isokarhu Porissa
Isokarhun kauppakeskus sijaitsee aivan Porin ydinkeskustassa kävelykadun varrella.Juuso Kuusisto / Yle

Porin kävelykadun varrella olevaan Isokarhun kauppakeskukseen suunnitellaan suuria muutoksia. Kauppakeskuksen omistavan Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen sanoo syyksi sen, että Puuvillan kauppakeskus on vähentänyt viime vuosina Porin ydinkeskustan kaupallista vetovoimaa.

Kauppakeskuksen muutostarvetta aiheuttaa myös kuluttajien kasvava siirtyminen verkkokauppaan etenkin muotialalla.

Kauppakeskuksilla eri asiakkaat Porissa

Cityconin havaintojen mukaan Porissa kauppakeskukset eivät ole vahvistaneet toisiaan kuten on tapahtunut muualla. Puuvillan ja Isokarhun välimatka on vajaa kilometri, mutta Puuvillassa asioivat eivät välttämättä käy samalla kertaa keskustassa.

– Esimerkiksi Tampereella toisen kauppakeskuksen tulo naapuriin lisäsi synergiaa, ihmiset asioivat molemmissa. Porissa on käynyt toisinpäin, sanoo liiketoimintajohtaja Laaksonen.

Alustavien suunnitelmien mukaan tulevaisuudessa liiketilat keskitettäisiiin Isokarhun ensimmäiseen kerrokseen. Vähittäiskaupan rinnalle halutaan julkisia palveluja sekä lisää kahviloita ja ravintoloita.

– Ihmiset haluavat edelleen tavata toisiaan. Myös terveyden ja hyvinvoinnin palvelut ovat kasvussa.

Tornitaloidea on esitetty Porin kaupungille

Hotelli- ja hostellitarvetta kartoitetaan Isokarhun kauppakeskuksen ylempiin kerroksiin. Pysäköintikerroksen päälle puolestaan voitaisiin rakentaa asuntoja.

Kauppakeskus Isokarhu Porissa
Isokarhun pysäköintialueen päällä voi olla tulevaisuudessa tornitaloja.Juuso Kuusisto / Yle

– Tornitaloja on esitetty ideatasolla kaupungille, ja meidän ajatuksemme tuntuvat sopivan kokonaisideaan siitä, mitä kaupungissa ajatellaan korkeasta rakentamisesta, kertoo liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen.

Isokarhuun kaavaillut tornitalot vaativat toteutuakseen vielä kaavallisia muutoksia. Cityconin suunnitelmat tarkentuvat ensi vuoden aikana.

Kauppakeskuksen muutostarpeista kertoi ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).