Unelman tavoittelu jakoi aikanaan perheen kahtia, mutta uhraus kannatti: poika on nyt 18-vuotiaana kiekkoammattilainen ja NHL-varaus

Paikkakunnan vaihdos ja perheen satsaus ovat siivittäneet kiekkoilijan pitkälle. Jopa Presidentinlinnaan.

jääkiekko
Kuvassa Toni Utunen
Heini Holopainen / Yle

Kunniapaikalla kerrostalokodin seinällä Tampereen Hervannassa roikkuu pelipaitoja. Pöydille asetellut pelikuvat ja palkintoja pursuava vitriinikaappi kertovat, että Toni Utunen on menestynyt jääkiekossa.

Kuusi vuotta sitten kokkolalainen Utusen perhe teki päätöksen, jonka vuoksi isän ja pojan elämä on viime vuodet paljolti keskittynyt jääkiekkoon.

Perhe päätti, että 12-vuotiaan, lahjakkaan jääkiekkojuniorin pitää päästä liigapaikkakunnalle pelaamaan. Toni oli osoittanut Kokkolan Hermeksessä, että ainesta olisi vaikka kuinka pitkälle.

Kun koko perhe ei halunnut irrota juuriltaan ja muuttaa muualle, perhe jaettiin kahtia. Äiti ja kaksi tytärtä jäivät koirien kanssa asumaan omakotitaloa Kokkolaan. Isä ja Toni muuttivat Tampereelle.

Iso päätös

Perheen miesten elämä asettui uomiinsa ja pyöri pitkälti jääkiekon ympärillä. 12-vuotias Toni pelasi Tapparan D-junioreissa ja kävi alakoulun kuudetta luokkaa. Isä löysi omalta alalta töitä ja kaksikolle asunnon Tampereen Hervannasta.

– Totta kai se oli iso päätös noin nuorelle. Kokkolassa kaverit olivat alkaneet löytyä ja ympäristöt olivat jo tuttuja. Ei se mikään helppo paikka ole tuossa iässä lähteä ihan uudelle paikkakunnalle ja uusien ihmisten joukkoon. Kyllähän silloin ikävä oli, muistelee Toni Utunen.

Kuvassa Jari ja Toni Utunen jääkiekkopaidat käsissään
Isä Jari pitää käsissään Tonin kasvattajaseura Kokkolan Hermeksen paitaa ja Toni taas nykyisen seuran, Tampereen Tapparan, paitaa.Heini Holopainen / Yle

Isä myöntää, että ratkaisu oli iso uhraus koko perheeltä.

– Onhan tämä itsellekin ollut taloudellisesti ja henkisesti raskasta aikaa, mutta kun Toni on pärjännyt niin hyvin, niin ei se kaduta. Poika on pärjännyt yli odotusten.

Tappara ry:n juniorivalmennuksen johtaja Kimmo Vähä-Ruohola toteaa, että Utusten ratkaisu oli harvinainen siinä mielessä, että Toni muutti kiekon perässä tavanomaista nuorempana.

Yleensä muilta paikkakunnilta tullaan Tampereelle pelaamaan B- tai A-juniori-iässä. Kaikkein nuorimmilla on oltava joko sukua tai perhettä lähellä tai sitten esimerkiksi Tappara järjestää nuorelle juniorille tukiperheen, jossa voi asua jonkin aikaa.

– Emme me mitenkään houkuttele nuoria tänne kauempaa. Maakunnasta ja Tampereelta löytyy kyllä pelaajia tarpeeksi. Jokaisen tulijan kohdalla kartoitetaan tilanne tarkkaan, että juniori olisi riittävän lupaava pelaaja tulevia miesten pelejä ajatellen. Pyritään siihen, että juniorit olisivat vähintään 15–16-vuotiaita.

Menestystä alkaa kertyä

Yläasteen nuori kiekkoilija kävi urheilupainotteisessa koulussa. Siellä oli paljon joukkuetovereita, joten kaveriasia alkoi järjestyä myös uudessa kotikaupungissa.

Kuvassa Toni Utunen Tapparan pukuhuoneessa
Puolustaja pukukopissa.Heini Holopainen / Yle

Ahkera harjoittelu kantoi myös hedelmää: Utunen edusti Suomea nuorten olympialaisissa ja maajoukkueessa ja luisteli ensimmäisiä kertoja myös SM-liigajäällä.

Vuonna 2018 alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuista tuli kultaa joukkueelle, jonka kapteeni Toni Utunen oli. Kuluva vuosi toi myös enemmän vastuuta Tapparan liigajoukkueessa.

Juhannuksen aikaan tuli hieno yllätys, kun NHL-seura Vancouver Canucks teki Utusesta varauksen.

Pisteenä iin päälle postissa saapui kutsu Presidentinlinnan juhliin itsenäisyyspäiväksi. Kutsun taustalla on menestyksekkään MM-kisajoukkueen kipparointi.

– Kyllä siinä muutaman kerran unihiekat piti pyyhkiä pois silmistä, kun kirjettä availi. Sinne ei ihan jokainen pääse, joten ihan varmasti se on unohtumaton kokemus. Olen siitä tosi kiitollinen, myhäilee Utunen.

Vielä paljon työtä

Utusen perheen päätös uskaltaa tavoitella jokaisen kiekkoilevan pojan unelmaa on tuonut elämään juuri sen, mitä haettiin: jääkiekkoammattilaisuuden.

NHL-seuran tekemä varaus antaa ymmärtää, että suurinkin haave eli pelipaikka rapakon takana saattaisi toteutua. Tappara-puolustaja osaa kuitenkin pitää pään kylmänä.

– Polku on vasta alussa, ja tässä on pitkä matka kuljettavana. Lihasta pitää saada lisää ja luistelua sekä kiekonkäsittelyä on treenattava. Jos NHL on joskus ajankohtainen, niin sitten ajatellaan sitä. Nyt keskitytään liigakiekkoiluun.

Kuvassa Toni Utunen treenaa
Toni Utusella on tällä kertaa ohjelmassa vain kevyt jalkatreeni.Heini Holopainen / Yle

Tapparan liigajoukkueen apuvalmentaja Janne Grönvall komppaa Tonia. Töitä pitää tehdä joka päivä monella saralla. Lahjakkuus vie tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten tarvitaan intohimoa ja motivaatiota arkityöhön.

– Varauksesta NHL-pelaajaksi on vielä paljon matkaa. Tonilla on fyysisiä, pelillisiä ja mentaalisia asioita tehtävänä, että hän on kaikin puolin valmis siellä koettamaan. Jopa ruokavalio on tärkeä, että se kokonaisuus on hallinnassa elikkä arki.

Valmentaja antaa kuitenkin 18-vuotiaalle tunnustusta. Grönvallin mukaan Toni Utunen on siinä mielessä nykyaikainen puolustuspelaaja, että hän pystyy pelaamaan sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan.

– Minusta se on tämän päivän puolustajan ensisijaisia tehtäviä, kyky pelata molempiin suuntiin.

Kiekko ensin, paperit sitten

Liigajoukkueessa pelaavan jääkiekkoammattilaisen aikatauluissa pelejä on 2–3 viikossa, keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina.

Joka päivä käydään jäällä harjoittelemassa, paitsi sunnuntaina. Punttisali on vuorossa pelien jälkeen tai välipäivinä.

Kuvassa Toni Utunen
Treenaamiseen kuuluu myös venyttely.Heini Holopainen / Yle

Toni Utunen opiskelee töiden lomassa. Tarkoitus olisi saada joskus käteen merkonomin paperit, ehkä ei sentään yhtä nopeasti kuin päätoiminen opiskelija saisi.

– Käyn koululla, kun on saumoja. Netissä pystyy onneksi tekemään paljon. Jääkiekko vie sen verran aikaa nyt, että en ole pysynyt ihan samassa tahdissa muiden opiskelijoiden kanssa. Haluan kuitenkin uskoa ja luottaa, että saan sen vielä pakettiin.

Perheen aikoinaan tekemät ratkaisut eivät onneksi ole luoneet nuorelle kiekkoilijalle liikaa paineita. Ne ovat ennemminkin kannustaneet.

– Minun on aina annettu pelata omassa rauhassa, ilman paineita. Tieto perheen satsauksesta ja uhrauksesta on saanut minut vaikeina aamuina nousemaan ja menemään hallille treenaamaan. Se on auttanut jaksamaan.

Kuvassa jääkiekkomailoja
Tapparan mailavaranto.Heini Holopainen / Yle