Nissan erotti Ghosnin – autoyhtiöiden voimamiestä epäillään taloudellisista väärinkäytöksistä

Carlos Ghosn on ollut Nissanin ohella myös Renault'n johdossa.

Nissan Motor
Carlos Ghosn
Carlos GhosnEtienne Laurent / EPA

Autovalmistaja Nissanin hallitus on erottanut puheenjohtajana toimineen Carlos Ghosnin.

Japanin viranomaiset ottivat Ghosnin kiinni maanantaina. Hänen epäillään peitelleen tulojaan noin 44 miljoonan dollarin arvosta vuosina 2011 - 2015.

Ghosn on ollut vahvasti mukana Nissanin, Renault'n ja Mitshubishin yhteenliittymässä.

Samalla hallitus päätti erottaa myös Nissanin johtotehtävissä toimineen Greg Kellyn.

Ghosn ja Kelly ovat edelleen pidätetttyjä, joten he eivät voineet olla kokouksessa läsnä.

Autovalmistaja Nissanin johtohahmo pidätettiin Tokiossa – sisäinen tutkinta on ollut käynnissä jo kuukausia

Lähteet: Reuters