Kemin uimahallin kaikki allasosastot joudutaan sittenkin sulkemaan

Aiemmasta tiedosta poiketen Kemin uimahallissa ei voida pitää auki yhtään allasosastoa. Altaat on suljettu katon sortumavaaran vuoksi.

uimahallit
Kemin uimahallirakennus ja eristenauha
Risto Koskinen / Yle

Kemin uimahallin kaikki allasosastot ja kahvio suljetaan toistaiseksi perjantaina 23.11. Aiemmin kerrottiin, että uimahallissa voitaisiin pitää avoinna laajennusosa, jossa sijaitsevat toiminta-, virkistys- ja kahluuallas.

Käyttöön aiottujen tilojen rakenteellinen suojaaminen vaatii kuitenkin lisää suunnittelua ja toimenpiteitä. Vain kuntosali ja saunat jäävät käyttöön.

Keskiviikkona valmistuneessa kuntotutkimuksessa todettiin, että Kemin uimahallin vanhan osan katossa on ilmeinen sortumisvaara.

Kemin kaupungin WSP Finland Oy:llä teettämän kuntotutkimuksen mukaan katon liimapuupalkeissa on havaittavissa lahovaurioita, jotka ovat pienentäneet liimapuupalkkien kuormakapasiteettia.

Lisäksi alakattokannattimet ovat ruostuneet ja voivat aiheuttaa katon alaslaskun kiinnityksen pettämisen.