Heikki Hiilamon kolumni: Naiset maksavat edelleen miehiä enemmän lapsesta aiheutuvista kustannuksista

Syntyvyyden romahduksella on isot seuraukset. Ne eivät näy vasta vuosien päästä, vaan ne näkyvät jo nyt. Jos ei mitään tehdä, talous halvaantuu. Nyt tarvitaan toimivaa perhepolitiikkaa, kirjoittaa Heikki Hiilamo.

syntyvyys
Heikki Hiilamo
Antti Haanpää / Yle

Tilastokeskuksen väestöennuste on herättänyt aiheellisesti paljon keskustelua. Erityisen paljon on puhuttu siitä, riittävätkö rahat eläkkeisiin. Tämä antaa väärän vaikutelman siitä, että syntyvyyden romahduksen vaikutukset näkyisivät vasta vuosikymmenten päästä. Todellisuudessa ne näkyvät jo nyt ja muuttavat radikaalilla tavalla suomalaista yhteiskuntaa.

Vuonna 2010 syntyi noin 61 000 lasta. Tänä vuonna jäädään noin 49 000 lapseen. Jos ajatellaan, että kaikki ikäluokkaan liittyvät resurssit on mitoitettu vuoden 2010 tason mukaan, resursseja tarvitaan tänä vuonna viidenneksen vähemmän. Sama koskee tulevia vuosia jos syntyvyys ei nouse.

Tämä ei tarkoita vain sitä, että lastenvaunuja hankitaan vähemmän, vaan myös sitä, että ensi vuonna joka viides neuvola voitaisiin sulkea. Muutaman vuoden kuluttua tämä pätee joka viidenteen päiväkotiin ja taas muutaman vuoden kuluttua joka viidenteen kouluun.

Todellisuudessa resurssit eivät tietenkään muutu näin joustavasti. Monissa kunnissa kuitenkin varaudutaan jo siihen, että alhainen syntyvyys jää pysyväksi. Lasten kanssa työtä tekevien työsuhteita solmitaan määräaikaisina, koska ei voida tietää, tarvitaanko työpanosta enää muutaman vuoden kuluttua. Jos sama meno jatkuu, jossain vaiheessa viidennes professoreistakin pitää irtisanoa.

Lasten vähäisempi määrä näkyy taloudessa siinä, että kysyntä vähenee. Tämä ei koske vain vauvojen tarvikkeita, vaan myös taloja, autoja, matkoja ja niin edespäin. Pidemmällä aikavälillä edessä on talouden pysähdystila, josta alhaisen syntyvyyden vaivaama Japani on kärsinyt oikeastaan jo 1990-luvun alusta alkaen. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että hinnat alenevat, koska kysyntä on vähäistä. Ikääntyneillä japanilaisilla on kyllä rahaa, mutta he eivät halua kuluttaa sitä.

Eläkkeelle jääneet eivät juuri voi odottaa tulojen nousua tulevaisuudessa.

Suomessakin vanhemmat ihmiset ovat varovaisempia rahankäytössään. Tämä on ymmärrettävää, koska eläkkeelle jääneet eivät juuri voi odottaa tulojen nousua tulevaisuudessa. Sen sijaan vanhenevat ihmiset haluavat varautua yllättäviin terveys- ja hoivamenoihin. Onneksi kaikkien ei tarvitse rahojaan niihin käyttää, mutta kulutuksesta ne ovat joka tapauksessa poissa.

Edellisen kerran väestökadosta puhuttiin yhtä vakavaan sävyyn 1930-luvulla. Tuolloin naiset synnyttivät Suomessa keskimäärin enää kolme lasta, kun 30 vuotta aikaisemmin lapsia syntyi keskimäärin viisi. Lähtölaukauksena keskustelulle toimi tuolloin kahden nuoren ruotsalaisen vasemmistoälykön Alva ja Gunnar Myrdalin kirja Kris i befolkningsfrågan, joka ilmestyi vuonna 1934 ja josta tuli lyhyessä ajassa hämmästyttävä myyntimenestys Ruotsisssa.

Kirja herätti hämmästystä siksi, että aikaisemmin väestökadosta olivat eniten kiinnostuneita rodunjalostusta kannattavat oikeistolaiset. Vastauksena kirjansa herättämään kritiikkiin Myrdalit muotoilivat periaatteen vapaaehtoisesta vanhemmuudesta. Myrdalien mukaan kenelläkään ei pitäisi olla pakkoa synnyttää lapsia köyhyyteen. Perhekustannusten tasaamisesta tuli Ruotsissa poliittinen kysymys: solidaarisen käytöksen – eli kansakunnan tulevaisuuden turvaavan sukupolven synnyttämisen ja kasvattamisen – hintaa pyrittiin alentamaan perhepoliittisilla toimilla. Ensisijainen kysymys ei ollut lasten lukumäärä, vaan lapsiperheiden hyvinvointi.

Suomessakin alettiin kehittää perhepolitiikkaa aktiivisesti 1940-luvun lopulta alkaen. Esimerkkinä toimi juuri Ruotsi. 1990-luvulle tultaessa Suomessa olikin ainutlaatuisen laaja perhepoliittinen järjestelmä, joka tuki erityisesti pienten lasten vanhempia. Perhepolitiikan kehittämisessä vedottiin lapsiperheiden elinolojen kohentamiseen sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen. Sen sijaan syntyvyyden nostaminen ei ollut juuri lainkaan esillä. Ei tarvinnut, sillä syntyvyys pysyi Suomessa eurooppalaisittain erittäin korkealla tasolla läpi koko 1990-luvun.

2000-luvulla perhepolitiikan kehittäminen on ollut lamassa. Sen sijaan velvoitepuhe on nostanut päätään. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.)vaati vuonna 2003 Suomeen lisää lapsia. Vanhasen mukaan Suomi ei voin vain "ukkoontua ja akkaantua". Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi samana vuonna raportin Tuomitut vähenemään -- suomalaiset ja lisääntymisen vaikea taito. Raportin mukaan syntyvyyttä voidaan nostaa sillä, että "parit saadaan luopumaan omalle elämälleen asettamista tavoitteista". Viime vuonna SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kutsui suomalaisnaisia synnytystalkoisiin (siirryt toiseen palveluun), jota hän on joutunut sittemmin selittelemään moneen kertaan aina viime viikkoihin asti.

Syntyvyysretoriikassa on kysymys yksilöiden ja yhteisön välisen suhteen tulkinnasta. Ovatko synnytysikäiset etupäässä kansalaisvaltion kansalaisia, joiden tehtävä on edistää kansakunnan etua? Synnyttävätkö he lapsia paitsi hyviksi veronmaksajiksi myös uutteriksi työntekijöiksi, joiden työpanokseen talouden kasvu voi nojata? Toinen tapa on tulkita vanhemmuus yksilölliseksi valinnaksi, joka ei liity kansallisvaltioon tai markkinoihin.

Lähes kaikki pienten lasten hoitoon liittyvät edut ovat sekä miesten että naisten ulottuvilla, mutta käytännössä vain naiset saavat niitä.

Perhepolitiikassa on yksinkertaisesti kysymys siitä, että lasten aiheuttamia kustannuksia jaetaan yksilöiden elinkaaren yli. Jakolinja ei kulje niinkään lapsiperheiden ja lapsettomien kotitalouksien välillä, sillä valtaosa ihmisistä kuuluu lapsiperheisiin kaksi kertaa elinkaarensa aikana.

Perhetuista huolimatta naiset maksavat edelleen korkeamman hinnan lapsesta aiheutuvista kustannuksista. Pulma aiheutuu siitä, ettei kehittynytkään perhepolitiikka ole poistanut sukupuolten eroja perhetukien käytössä. Lähes kaikki pienten lasten hoitoon liittyvät edut ovat sekä miesten että naisten ulottuvilla, mutta käytännössä vain naiset saavat niitä (siirryt toiseen palveluun).

Uskon, että syntyvyyttä voidaan edistää alentamalla edelleen naisille lapsista aiheutuvia kustannuksia. Tämä voi tapahtua kehittämällä perhepolitiikkaa ja vaikuttamalla asenteisiin niin, että yhä useammat isät osallistuisivat pienten lasten hoitoon.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. toimittajana Yleisradiossa 1994–1997.