Ekoportin entiselle toimitusjohtajalle ympäristörikoksesta sakkoja – öljyjätteet lojuivat taivasalla Forssassa

Ekoport Turku Oy:n entinen toimitusjohtaja on saanut käräjäoikeudelta sakkorangaistuksen vaarallisten jätteiden epäasiallisesta säilyttämisestä.

ympäristörikokset
Ihmisiä Kanta-Hämeen käräjäoikeuden istunnossa
Oikeudenkäynti Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa lokakuun lopussa.Timo Leponiemi / Yle

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tänään perjantaina tuominnut jätehuoltoyhtiö Ekoport Turku Oy:n entisen toimitusjohtajan ympäristön turmelemisesta. Mies tuomittiin 70 päiväsakon rangaistukseen eli maksettavaksi koitui 1 890 euroa sakkoa ja lisäksi Hämeen ELY-keskuksen oikeudenkäyntikuluja vajaat 3 500 euroa.

Määrässä huomioitiin, että hän oli kuitenkin kieltänyt uuden jätteen tuomisen alueelle kesällä 2014. Lisäksi varsinaista öljyvuotoa ei ole tapahtunut eikä ympäristö pilaantunut. Ympäristön turmeleminen on kuitenkin vaarantamisrikos eli tuomitsemiseen riittää, että turmeltumiseen on ollut ilmeinen vaara.

Kokeellisen jätteenkäsittelylaitoksen piti muuttaa kotitalousjätteet dieseliksi, mutta prosessia ei koskaan saatu toimimaan kunnolla. Tuotantolaitoksella ei ollut tekoaikaan voimassa olevaa ympäristölupaa ja tuotantolaitoksen koetoimintalupakin päättyi 31. joulukuuta 2014. Yhtiö asetettiin konkurssiin helmikuussa 2015.

Ongelmajätekontit jäivät Forssaan vuosikausiksi, eikä varaton konkurssipesä pystynyt maksamaan jätteiden hävittämistä.

Jätteet taivasalla

Tuomion mukaan toimitusjohtaja oli toimiessaan vastuuasemassaan jättänyt tai hylännyt ainakin 116 kuutiota vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa tahnamaista öljyjätettä Ekoport Turku Oy:n ja sittemmin Ekoport Turku Oy:n konkurssipesän hallinnassa olleelle kiinteistölle. Kontit lojuivat Forssan Kiimassuontiellä kesäkuun 2014 ja helmikuun 2015 välisenä aikana.

Rakennuksen ympärille ulos oli jätetty vähintään 100 kuutiota jätettä taivasalle ja ilman asianmukaisia suojauksia. Jätteitä säilytettiin myös sisätiloissa, joissa oli ollut kaksi avointa viemärikaivoa. Niiden kautta onnettomuustilanteissa haitta-aineet olivat vaarassa päästä yleiseen viemäriverkostoon.

Teräsvahvistettuja kontteja hallin ulkona pihamaalla
Näiden konttien sisällöistä piti jalostaa dieseliä, mutta temppu ei koskaan onnistunut.Ville Välimäki / Yle

Käräjäoikeus totesi toimitusjohtajan olleen varmuudella tietoinen vaarallisten jätteiden varastointiin liittyneistä ongelmista ja valvontaviranomaisen vaatimuksesta ongelman poistamiseksi ja korjaamiseksi.

Käräjäoikeuden antama tuomio ei ole lainvoimainen.

Vuokranantajat maksumiehiksi

Sotkun maksajiksi päätyivät Hämeen ELY-keskuksen päätöksellä lopulta vuokranantajat: turkulainen kiinteistösijoittaja, jonka Ekoportille vuokraamissa varastotiloissa kontit olivat, sekä Forssan kaupunki. Kaupunki oli vuokrannut Ekoportille koelaitoksen tontin.

Kaupunki hävitytti Kiimassuolle jääneitä kontteja alkukesästä.

Suomen ympäristökeskus antoi heinäkuussa päätöksen jätteiden siirrosta. Suomen Öljykierrätys on vienyt varastohallissa säilytettyjä jäteöljykontteja hyödynnettäväksi Viroon kahdessa eri laitoksessa. Lupa jätesiirroille on voimassa ensi vuoden huhtikuuhun saakka.