Vuodeosaston arki on infektioita, kuntoutusta ja kuolemaakin – siellä työskentelevät ovat ylpeitä työstään, vaikka leikkausten uhka leijuu yllä: ”Kaikkia ei vain voi hoitaa kotiin”

Terveyskeskusten yleislääketieteen osastoilla hoidetaan paljon potilaita, jotka ennen olisi hoidettu keskussairaaloissa. Henkilökunta kärsiikin vääristä mielikuvista ja riipan tunteesta.

terveyspalvelut
Potilashuoneen ovi Tunkkarin terveyskeskuksessa.
Sari Vähäsarja / Yle

Palohälytys alkaa ihan kohta piristä. Yksi sairaanhoitajista on varautunut osallistumaan harjoitukseen, mutta peruu tulonsa ohikävellessään. Hänellä on vakava ilme, lääkeruisku ja vierellään osastonlääkäri.

Yhdessä huoneista tilanne on kriittinen: potilaan elintoiminnot ovat vaakalaudalla.

Kun harjoitus on jo ohi, on tilannekin. Potilas saatiin takaisin, vaikka reunalla jo käytiin.

Tämä on normaalia: kuoleman uhka, sen selättäminen, mutta myös sille periksi antaminen. Terveyskeskusten yleislääketieteen osastoilla hoidetaan ja hoidutaan, parannutaan, mutta myös kuollaan.

Siksikin monia työntekijöitä ärsyttää mielikuva siitä, että siellä vain maataan ja makuutetaan. Ehkä siksi nykyään ei enää puhutakaan vuodeosastoista, vaan yleislääketieteen osastoista eli YLE-osastoista.

Osastonhoitaja Tapio Hakala kävelee käytävällä.
Kun osastonhoitaja Tapio Hakalan työpaikka tulee puheeksi, harvalla keskustelukumppanilla on valmiina oikea mielikuva siitä, mitä yleislääketieteen osastoilla tehdään ja keitä siellä hoidetaan.Sari Vähäsarja / Yle

Yksi sairaalatasoinen vuodepaikka maksaa Suomessa pyöreästi 100 000 euroa vuodessa, maakunnasta riippuen. Paikkoja onkin vähennetty viime vuosina terveyskeskuksista sellaista vauhtia, että välillä on jouduttu avaamaan uusia pulan takia, kuten Päijät-Hämeessä kävi.

Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla hoitopäivät ovat vähentyneet kymmenessä vuodessa selvästi. Vielä vuonna 2008 hoitopäiviä oli yli 1300 vuodessa (tuhatta asukasta kohden), mutta viime vuonna enää alle 550.

Vähennysten taustalla on ollut avohoitoon satsaaminen. Samalla kotihoitoa ja kotisairaalatoimintaa kehitetään kovaa vauhtia.

Osastonhoitaja Tapio Hakala Tunkkarin terveyskeskuksen YLE-osastolta Vetelistä pitää suuntaa sinänsä hyvänä. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, miten ratkaisut tehdään. Vaihtoehtoja pitää olla tarjolla ja hoitoketjun pitää toimia viimeisen päälle.

– Jos avopalvelut saadaan rakennettua niin, että ihminen voi asua ja sairastaa kotona, niin asia on ok. Totta kai on halvempaa hoitaa kotiin. Mutta on tiettyjä potilastyyppejä, jotka vaativat sairaalaympäristön. Sairaalapaikoista ei päästä eroon tulevaisuudessakaan, sanoo Hakala.

Eikä Hakala haluaisikaan paikkojen ja niissä työskentelevien olevan jotain, mistä pitää päästä eroon. Se kiukuttaa: yksioikoinen puhe ja ajattelu, jossa "sote-menot rasittavat kuntien taloutta". Kielteisyys.

Kyllä minä koen tärkeäksi sen, että pidän päivittäisessä työssäni heikomman puolta

Osastonhoitaja Tapio Hakala

Sairaanhoitaja Jaana Jyllin mielestä osastopaikkojen vähentäminen taas on väärä suunta. Kaikki eivät voi tulla hoidetuiksi kotonaan. Kodeissa on jo nyt liian huonokuntoisia ja yksinäisiä ihmisiä. Ja omaishoitajia, jotka joutuvat venymään niin, että molemmat väsyvät.

Keski-Pohjanmaalla YLE-osastoja on keskuskunnassa Kokkolassa ja jokilaaksoissa Kannuksessa ja Vetelissä. Jylli puhuu maaseudun paikoista "periferian" paikkoina ja sanoo, että niitäkin tarvitaan. Esimerkiksi saattohoitopotilaan omaiset toivovat yleensä aina omaisensa saavan viettää viimeiset hetkensä mahdollisimman lähellä paikkaa, missä on asunut ja elänyt.

– On surullista, että keskussairaalatason ja yliopistosairaalan hoitoa arvostetaan enemmän, eikä ehkä edes tiedetä, miten monipuolisesti YLE-osastolla hoidetaan, sanoo Jylli.

Tunkkari terveyskeskuksen yleislääketieteen osaston käytävä.
Sari Vähäsarja / Yle

Tapio Hakalan mielestä myytti tehottomasta ja kalliista hoidosta elää sitkeästi.

– Mekin eletään ihan suu säkkiä myöten, budjetti on tiukka.

Hän on ylpeä ja iloinen siitä, että saa tehdä viisi päivää viikossa työtä tarvitsevien avuksi.

– Ymmärrän, ettei tämä ole kaikille maailman tärkein asia, mutta se voi olla sitä niille, jotka eivät osaa itse puolustaa itseään. Keski-Pohjanmaallakin on paljon niitä, joiden puolta ei pidä kukaan.

Tapio Hakala sanoo olevansa etuoikeutettu. Ja muuttuneensa työvuosiensa varrella, arvomaailmaltaan.

– Kyllä minä koen tärkeäksi sen, että pidän päivittäisessä työssäni heikomman puolta. Ihan konkreettisesti.

92-vuotias päätti, että polkee itsensä taas kuntoon ja kotiin

Hilkka Havela on kuin malliesimerkki niistä potilaista, joita näillä osastoilla luullaan olevan. Hänellä on alkamassa jo kolmas kuukausi Vetelin Tunkkarilla. Havela on 92-vuotias ja toipuu lonkkaleikkauksesta.

Hän asuu yksin, vain siivooja käy apuna. Yhtenä päivänä jokin 15 portaasta ylä- ja alakerran välillä koitui kohtaloksi ja rouva heräsi lattialta. Turvaranneke toi avun.

Vaikka Havela olisi mieluimmin kotonaan Halsualla, hän päätti heti, että ei valita.

– Otin sen asenteen, että nyt ollaan täällä. Tämä on erilaista, mutta ei saa valittaa, vaan pitää sopeutua. Ja täällä on huonekaveri eli puhekaveri, se on tärkeää.

Hilkka Havela polkee kuntopyörää terveyskeskuksessa.
Hilkka Havela muistelee, kuinka lääkäri sanoi hänelle 10 vuotta sitten, että hänen luustonsa oli luja kuin vuori. Lonkan osalta se antoi periksi, mutta Havela itse ei antanut.Sari Vähäsarja / YLe

Hän sanoo syövänsä terveellisesti ja liikkuvansa paljon – eikä todellakaan aio pinnata harjoittelusta kuntoutuksessa. Kuntopyörällä hän polkaisi 10 kilometriä ja olisi halunnut vielä jatkaa, mutta fysioterapeutti toppuutteli.

Tavoitteena on päästä kuun lopulla Kaustiselle jatkokuntoutukseen ja sitä kautta kotiin. Kuntoutukseen Havela polkaisi lopulta viikon etuajassa.

Vetelin osastot näyttävät juuri siltä kuin olettaakin niiden näyttävän. 80-luvun terveyskeskuksen värit, käytäviä, ohjekylttejä, pientä somistusta. Vitriinin verran historiaa, päiväsaleissa värikkäät verhot ja kotoisia esineitä.

Ei ole muunneltavia moduleita, siirrettäviä seiniä tai muita uusien tilojen iloja. Mutta henkilökunnalla ei ole valittamista.

– Tilat ovat ihan hyvät ja puhtaat. Eihän vanhasta uutta saa, mutta ei mitään ongelmia, sanoo sairaanhoitaja Anu Kivijärvi huoneessaan. Sen seinään on piirretty merkit: "Tähän tulee ovi". Turvallisuussyistä yhden uloskäynnin huoneet eivät ole alalla paras vaihtoehto.

Välitilalliset eristyshuoneet olisivat toki hyvästä ja helpottaisivat työtä.

"Halsuan mummolle samat lähtökohdat kuin Herttoniemen eläkeläiselle"

Vetelistä samoin kuin Keski-Pohjanmaan toisesta maaseututerveyskeskuksesta Kannuksesta oltiin jo vähentämässä kuusi vuodepaikkaa kummastakin. Soiten valtuusto päätti kuitenkin toisin hallitus, ja paikat säilyvät.

Kokkolasta paikkoja on lopetettu viime vuosina, ja uusiin tiloihin muuttamisen yhteydessä katosi vielä seitsemän paikkaa.

Osastonhoitaja Tapio Hakalan mielestä liian usein nojataan pelkkiin lukuihin eikä oteta huomioon sitä, että alueilla on erilaiset ikärakenteet ja sairastavuus, etäisyyksistä puhumattakaan.

– Halsuan mummolla ja Perhon papalla pitäisi olla samat lähtökohdat kuin Herttoniemen eläkeläisellä, sanoo Hakala.

Kuvassa vuoteessa makaavan iäkkään potilaan jalat.
Sari Vähäsarja / Yle

Kotisairaala on toiminut Perhonjokilaaksossa nyt reilun vuoden. Jokilaaksossa on neljä kuntaa, ja etäisyys Kaustiselta Perhoon on reilut 50 kilometriä.

Kokemukset ovat hyviä, mutta kilometreille kotisairaanhoitajakaan ei voi mitään: Perhon kaukaisemmassa kylässä asuvan potilaan luona käynti on sadan kilometrin reissu. Jos potilas tarvitsee suonensisäistä lääkettä kolme kertaa päivässä, työpäivä on sillä taputeltu ja enemmänkin.

Kaikkia tarvitsevia ei siis suinkaan pystytä vielä hoitamaan kotiin, vaikka paljon on jo alkuajoista parantunut. On normaalia, että potilas tulee taksilla Tunkkarille saamaan suonensisäisen hoidon. Jos osastopaikkoja vähennetään, tarvitaan samassa suhteessa lisävahvuutta kotisairaalaan.

– Kaikkea kotiin annettavaa hoitoa on tehostettava, mutta myös osastojen on säilyttävä, sanoo kotisairaalan sairaanhoitaja Maria Kupari.

Miksi? Kivijalkojen säilyttäminenhän syö mahdollisuuksia laajentaa kotiin annettuja palveluita.

Koska kaikkia potilaita ei vain voi hoitaa kotiin, sanoo Tapio Hakala. Ortopediset vanhuspotilaat vaativat osastohoitoa. Oma, yhä kasvava joukkonsa ovat saattohoito- ja palliatiiviset potilaat, jotka tarvitsevat osastohoitoa viimeisinä aikoinaan ja usein ajoittain aiemminkin.

Välillä itketään omaisten kanssa, mutta työkyky pitää säilyttää.

Sairaanhoitaja Jaana Jylli

On myös pitkiä leikkausten jälkeisiä kuntoutusjaksoja. Löytyy osastolta niitäkin, jotka joutuvat odottamaan tehostetun palveluasumisen paikkaa, koska sellaista ei vain ole eikä kotona pärjää.

Silti Tunkkarilla hoidetaan pääasiassa äkillisesti sairastuneita ihmisiä joilla on jokin iso ja nopea hoidontarve. Ikähaarukka on työikäisistä yli 90-vuotiaisiin.

YLE-osastoilla hoidetaan esimerkiksi paljon infektiopotilaita. Heistä kotona voisi hoitaa ne, joiden elämä ja arki sujuu muuten. Toisaalta kotihoidostakin pitää saada karsittua menneiden aikojen perinne ja odotukset, jotka maaseudulla voivat olla toisenlaiset kuin kaupungissa.

– Siellä on vielä vanhan kotipalvelun taakkaa, kun joskus on poimittu marjatkin puskista, hymähtää Hakala.

Sairaanhoitaja Jaana Jylli lääkehuoneessa.
Sairaanhoitaja Jaana Jylli on aikanaan jakanut lääkkeet myös yövuorossa ja pitää erillistä lääkevastuuvuoroa loistavana, sillä siinä vastuulliseen työhön saa keskittyä virkeänä ja virheiden mahdollisuus pienenee.Sari Vähäsarja / YLe

Sairaanhoitaja Jaana Jylli kokee myös, ettei julkisuudessa oleva kuva ole kovinkaan täydellinen. Osastolla hoidetaan todella monisairaita ja vaativia potilaita. Saattohoidossa on lähes koko ajan joku.

Hoitajalta vaaditaan sekä lääkkeiden, hoitojen ja laitteiden tuntemusta että kykyä elää omaisten rinnalla silloin kun ei voi enää muuta kuin kulkea rinnalla ja lohduttaa.

– Hoitajalla saa olla tunteet, mutta niiden keskellä pitää pystyä työskentelemään ja olemaan ammatillinen, mutta ei ylimielinen. Välillä itketään omaisten kanssa, mutta työkyky pitää säilyttää.

Työssä kuolema on usein läsnä, eikä onnistumista voi mitata potilaan eloonjäämisellä. Tärkeintä on tehdä työnsä hyvin; häviö koetaan silloin kun potilas tai omainen pahoittaa mielensä. Sitäkin sattuu.

Hyvä henki työpaikalla on valtavan tärkeää. Raskaat tilanteet puhutaan läpi yhdessä. Hoitajat tarvitsevat kahvipöytäkeskustelunsa. Sitten taas jatketaan

– Kyllä hoitotyö on sydämessä, en voisi kuvitella tekeväni muuta työtä.

Kylläpä on harva, jonka voisi siirtää kotiin

Riitta Huusko, hoitaja, eläkkeellä töissä

Riitta Huusko pyyhältää tulemaan haavanhoitohuoneesta. Hän on ollut eläkkeellä jo vuosia. Käytännössä hän on kiertänyt töissä alueen hoito- ja hoivalaitoksissa kunnes koki, että voisi palata juurilleen terveyskeskukseen.

Vuodeosastolle, niin kuin sitä silloin vielä sai kutsua.

– Täällä minä viihdyn, tämä on niin omaa reviiriä.

Sitä se on myös monelle sairaalle, erityisesti ikäihmisille, Huusko katsoo. Heidän pitäisi saada olla lähellä kotiaan. Hän kehuu kotisairaalan mahtavuutta, mutta käy päässään läpi senhetkistä potilasainesta.

– Kylläpä on harva, jonka voisi siirtää kotiin. Moni on niin huonokuntoinen, ettei kotiin ole asiaa.

Huusko pelkää, että juna kohti avohoitoa menee nyt liian nopeasti.

Eläkkeellä oleva Riitta Huusko kävelee osaston käytävällä.
Eläkkeellä oleva Riitta Huusko tekee Tunkkarilla muutaman vuoron viikossa. Hän uskoo iänkin vaikuttavan siihen, miten tärkeäksi hän kokee pysähtymisen potilaan vierelle vaikka vain hetkeksi.Sari Vähäsarja / Yle

Omaa menoaan hän koettaa hidastaa joka vuorossa.

– Hyvä työvuoro on silloin, kun saa pysähtyä jonkun vierelle ja sanoa muutaman sanan. Ettei ole niin hektistä, että menet ja menet etkä koskaan ehdi kysyä, mitä kuuluu ja olla vertainen.

Huusko uskoo, että ikä vaikuttaa siihen, miten tärkeäksi hän kokee pysähtymisen. Hymyn ja muutaman sanan vaihtamisen.

– Potilaat arvostavat suunnattomasti, että heidät huomioidaan. He ovat sairaita, ja heille antaa voimaa se, miten heitä kohtelee.

Osastonhoitaja Tapio Hakala katsoo vähän ihmeissään, kun työikäinen potilas kävelee rollaattorin kanssa hoitaja vierellään käytävää pitkin lähes normaalivauhtia.

– Hei mahtavaa! Nytkö sää liikut jo noin hyvin? Hakala huikkaa ja pyörittelee päätään.

Nyt samainen potilas kävelee jo kotonaan. Kaikki lähtevät osastolta joskus.