Riittääkö kaivossa vesi? SYKE kehottaa miettimään, pitäisikö vettä jo säästää

Etenkin yksityiskaivojen ja pienten vesiosuuskuntien vesi on vaarassa loppua kuivuuden takia. Kyse ei ole kuitenkaan paniikista vaan ennakoinnista.

pohjavesi
Kaivo
Kaivoveden määrää ja laatua kannattaa nyt tarkkailla.Arja Lento / Yle

Suomen ympäristökeskus (SYKE) antoi tänään julkisuuteen tiedotteen (siirryt toiseen palveluun), jollaista ei ole tehty noin 15 vuoteen.

Pohjavedet ovat nyt niin alhaalla, että SYKE kehottaa etenkin omien kaivojen varassa asuvia sekä pienten vesiosuuskuntien osakkaita tarkkailemaan vesitilannettaan ja arvioimaan veden säästämistarpeitaan. Viimeksi vastaava kehotus tehtiin kuivana vuonna 2002-2003, muistelee hydrogeologi Mirjam Orvomaa Suomen ympäristökeskuksesta.

Paniikista ei ole kuitenkaan kyse.

– Haluan korostaa, että emme halunneet painaa paniikkinappulaa. Halusimme kehottaa miettimään asiaa ja ennakoida sitä, että ei oltaisi tilanteessa, jossa on oikeasti kova paikka, Orvomaa sanoo.

SYKE muistuttaa kaivonomistajia tarkkailemaan sekä veden määrää että laatua nyt tehostetusti. Nyt jo kannattaa miettiä myös sitä, mitä tekee, jos vesi kaivosta loppuu.

Pienissä pohjavesiesiintymissä veden pinnan vaihtelu on nopeampaa kuin suuremmissa esiintymissä. Orvomaa tietää, että joistakin kaivoista vesi on jo loppunut.

– Korostan, että ne ovat yksittäistapauksia. Meillä 90 prosenttia ihmisistä asuu kantaverkoston parissa.

Kuivaa keväälläkin?

SYKEn mukaan pohjaveden korkeus on suuressa osassa maata 20-55 senttimetriä alle ajankohdan keskiarvon. Rannikkoalueiden ja maan lounais- sekä keskiosien pienissä ja keskisuurissa muodostumissa pohjavedet voivat olla jopa 40-100 senttimetriä keskiarvoja alempana.

Jos nyt ei saada sateita vaan pysyvä talvinen sää alkaa aikaisin, pohjavedet voivat olla keväälläkin keskimääräistä selvästi alempana.

Maan jäädyttyä ja sateen tullessa lumena, pohjavettä ei enää juurikaan muodostu ja pohjaveden pinnat alkavat laskea kulutuksen ja pohjavesivalunnan mukaisesti.

– Lumen vaikutus alkaa sitten keväällä, jos sulanta tapahtuu niin, että vesi pystyy imeytymään maaperään, Orvomaa sanoo.

SYKEn mukaan pohjaveden pinnankorkeus laskee maalis-huhtikuuhun mennessä keskimäärin 20-40 senttimetriä.

Ennätysrouta luvassa?

Kuivuus saattaa ennakoida talvelle ennätysroutaa.

Pohjavesi varastoi lämpöä maaperään ja jos sen pinnat ovat ylhäällä, ei routakaan pysty painumaan kovin syvälle.

– Nyt maan kosteusvaje on suuri ja maaperä kuiva, joten routa voi painua ennätyssyvälle, kun ylemmissä maakerroksissa ei ole lämmittävää tekijää, Mirjam Orvomaa sanoo.

Myös vesijohtoverkoston kunto ja pakkaseristys kannattaa siis varmistaa nyt.

Pohjavesitilanteen kehittymistä voi seurata netissä (siirryt toiseen palveluun).