Amazonin henkilökunta Euroopassa protestoi Black Friday –päivänä huonoja palkkoja ja työolosuhteita vastaan

Työntekijät vaativat Amazonilta parempia palkkoja ja työolosuhteita.

Black Friday
Amazonin työntekijä yhtiön logistiikka- ja jakelukeskuksessa Saksan Wernessä.
Amazonin työntekijä yhtiön logistiikka- ja jakelukeskuksessa Saksan Wernessä.Friedemaan Vogel / EPA

Osa Amazonin eurooppalaisista työntekijöistä protestoi Black Friday –päivää ulosmarssein eri puolilla Eurooppaa, kertoo The Washington Post (siirryt toiseen palveluun). He halusivat muistuttaa epäoikeudenmukaisista työolosuhteista ja huonoista palkoista.

Amazonin Espanjan logistiikkakeskuksesta, joka sijaitsee lähellä Madridia, marssi ulos 90 prosenttia työntekijöistä.

– Tämä on yksi niistä päivistä, jolloin Amazonilla on eniten myyntiä vuodessa. Nyt meidän on mahdollista saada enemmän julkisuutta. Haluamme, että ihmiset tietävät ongelmistamme, Amazonin työntekijä Eduardo Hernandez toteaa.

Hernandezin mukaan yhtiö ei ole kuunnelut työntekijöitään, eikä se ole halunnut päästä sopimukseen heidän kanssaan asioista.

– Tiedämme toki, että ulosmarssi aiheuttaa yritykselle taloudellisia tappioita.

Amazonin Espanjan tiedottaja Douglas Harper sanoi, että yhtiö oli ohjannut tavarantoimituksia Madridista 22 muulle paikkakunnalle Espanjassa.

Joukko aktivisteja oli kärrännyt roskakasan Amazonin Ranskan pääkonttorin edustalle Ranskan Clichyssa 23. marraskuuta.
Amazonin työntekijät protestoivat Black Friday -päivänä huonoja palkkoja sekä työturvallisuusasioita vastaan eri puolilla Eurooppaa. Kuva Ranskan pääkonttorin edustalta perjantailta 23. marraskuuta.AFP

Työturvallisuus- ja palkka-asiat pohdituttavat

Amazonin työntekijät protestoivat Britanniassa viidellä paikkakunalla työturvallisuusolosuhteiden vuoksi. Yhtiön mukaan työturvallisuusrikkeitä on tapahtunut alle maan keskiarvon eri toimipisteissä.

Saksassa työntekijät ulosmarssivat jakelukeskuksista Rheinbergissa ja Bad Hersfeldissä alhaisten palkkojen vuoksi. Ammattiliiton mukaan Amazonin työntekijät saavat pienempää palkkaa kuin muut vähittäis- ja postimyyntiyhtiöiden työntekijät Saksassa. Yhtiön mukaan saksalaiset työntekijät ansaitsevat suhteellisen hyvin, jos palkkoja vertaa muihin saman toimialan yrityksiin.

Black Friday –päivä on ollut perinteisesti Yhdysvaltain vähittäiskaupan tapahtuma, mutta se on levinnyt sieltä myös muihin maanosiin maailmassa.

Lue myös:

Black Friday on noussut merkittäväksi kauppapäiväksi Suomessa

Marcus Grönholm ei enää taistele Black Friday -tuotemerkkinsä puolesta: "Tekivät virheen kun antoivat sen minulle"

Innokkaimpia verkkoshoppailijoita ovat miehet, mutta naiset ovat kirimässä heitä kiinni – tämän vuoden Black Fridayn arvellaan nelinkertaistavan myynnin verkossa

Lähteet: AP, The Washington Post