Kotka on saanut puolitettua velkaneuvonnan jonot – pisimmillään neuvojalle piti jonottaa lähes viisi kuukautta

Kaupunki palkkasi ylimääräisen velkaneuvojan purkamaan jonoja.

Lyhyet
Seteli ja lasku.
Anssi Leppänen / Yle

Kotkan kaupunki on saanut lyhennettyä velkaneuvonnan jonoja. Vielä vuoden alkupuolella jonot olivat toiseksi pisimmät koko maassa, noin neljä ja puoli kuukautta.

Kaupunki joutui selvittämään aluehallintovirastolle velkaneuvonnan pitkiksi venyneitä jonotusaikoja. Sittemmin kaupunki palkkasi ylimääräisen velkaneuvojan puolen vuoden ajaksi purkamaan jonoja.

Syyskuun lopussa jonotusaika oli kutistunut noin kahteen kuukauteen.

Velkaneuvonta siirtyy vuodenvaihteessa kunnilta valtion hoidettavaksi. Jatkossa velkaneuvontaa saa oikeusaputoimistoista.