Porin perusturvan lastensuojelulaitos Kotola lopetusuhan alla

Kotolan lastensuojelulaitos avattiin vuosikymmenen puolivälissä, ja Porin perusturva mainosti sitä uudenlaisena lastensuojeluyksikkönä.

Ulvila
Lapsi leikkii kiiltokuvilla.
Lastensuojelulle ja perhekuntoutukselle on kova kysyntä Porin seudulla.Sami Tammi / Yle

Ulvilan Kotolassa sijaitseva lastensuojelulaitos aiotaan lopettaa. Yksikkö on Porin perusturvan käytössä eli siellä on Ulvilan lisäksi ollut asiakkaita myös Porista ja Merikarvialta.

Kotolan lopettamisen taustalla on rakennuksessa paljastunut sisäilmaongelma. Remonttikustannukset olisivat 100 000 – 200 000 euroa, ja remontin kokonaiskesto olisi vuosi. Perusturva aikoo tästä syystä purkaa rakennusta koskevan vuokrasopimuksen.

Tarpeellinen yksikkö

Kotolan lastensuojelulaitos perustettiin vuonna 2015 Ulvilaan vanhustenhoidolta vapautuneisiin tiloihin. Se oli uudenlainen yksikkö, jossa pystyttiin hoitamaan lasten lisäksi myös näiden perheitä.

Lastensuojelulaitos on Porin perusturvan mukaan ollut kovassa käytössä. Käyttöaste Kotolan seitsemään asiakaspaikkaan ja kahteen perhekuntoutusasuntoon on ollut lähes 100 prosenttia, minkä lisäksi perhekuntoutuksen puolelle on ollut jatkuva jono.

Perhekuntoutuksen jatko vielä auki

Nykyiset Kotolan asiakkaat aiotaan sijoittaa Keisarinviitan lastensuojelulaitokseen. Perhekuntoutukselle ei kuitenkaan ole heti tiedossa Kotolaa vastaavia tiloja.

Porin perusturva alkaa etsiä uusia tiloja ja lupaa järjestää tällä välin tarvittavat kuntoutuspalvelut perheiden omiin koteihin.

Toiminta Kotolassa päättyy Porin perusturvan suunnitelman mukaan ensi tammikuun loppuun mennessä. Perusturvalautakunta käsittelee asiaa ylihuomenna keskiviikkona.