Kajaanilaiset vaihtelevat lounaspaikkaa ruokalistan ja sään mukaan – se voi ahdistaa ravintolayrittäjää

Lounaan tarjoaminen Kajaanin keskustassa ei kerrytä kassavirtoja, mutta lounaspaikat virkistävät kaupunkikuvaa.

Kajaani
Ruokaa otetaan buffet-linjastolta lautaselle.
Wanhan Kerhon yrittäjän Minna Sormusen mukaan lounaspaikat pitävät Kajaanin virkeänä.Wasim Khuzam / Yle

Kajaanin keskustan lounaspaikat ovat lisääntyneet lyhyen ajan sisällä. Osalle kilpailutilanne on käynyt ahtaaksi ja esimerkiksi Ravintola Ranch luopui lounaan tarjoamisesta. Yrittäjä Ari Heikkinen kokee buffetlounaan tarjoamisen vaikeaksi.

– Buffetlounaan pitäminen on haasteellista, sillä kävijämääriä on hankala ennakoida. Yhtenä päivänä voi käydä 150 ihmistä ja toisena päivänä 50. Suuren hävikin vuoksi osa päivistä ei ole niin kannattavia.

– Vaikka olemme keskeisellä paikalla, mietittävää riittää. Jos sataa vettä, ihmiset menevät työpaikkaa lähimpään lounaspaikkaan. Koko ajan pitää reagoida, mitä asiakkaat haluavat, Heikkinen sanoo.

Ari Heikkisen mukaan myös kajaanilaisten ruokailutottumukset ovat muuttuneet. Ihmiset syövät enemmän kasvisruokaa ja ruokarajoitteet pitää ottaa huomioon.

Myös ravintola Wanhalla Kerholla lounaan kannattavuus vaihtelee. Siihen vaikuttavat muun muassa kotimaisten raaka-aineiden hinnan nousu sekä veden ja sähkön hinnat.

– Kassavirta on sen verran tasaista, että lounaan tarjoaminen kannattaa joten kuten. Totuus on, että kymmenen euron lounas ei kata kustannuksia, sanoo yrittäjä Minna Sormunen.