Ähtäri ottaa lisää lainaa – ensi vuoden tavoite asetettu plussan puolelle

Ähtärillä on aiemmilta vuosilta katettavana yli 6 miljoonan euron alijäämä.

Ähtäri
Ähtärin Ostolantie
Hanne Leiwo/Yle

Ähtärin kaupunki pinnistelee ensi vuonna saadakseen taloutensa tasapainoon. Ähtärillä on aiemmilta vuosilta katettavana yli 6 miljoonan euron alijäämä. Talousarvioesitys lähtee siitä, että ensi vuonna kaupunki jää plussalle lähes 800 000 euroa.

Investointien kattaminen edellyttää kuitenkin, että Ähtäri ottaa 2,5 miljoonaa euroa lisää lainaa. Lisälainan takia jokaisen ähtäriläisen velkataakka kasvaa runsaat 400 euroa eli lainamäärä on ensi vuonna lähes 3 900 euroa asukasta kohden.

Ensi vuoden investoinneista suurimmat ovat keilahallin rakentaminen sekä uimahallin saneeraus. Investoinneissa on otettu huomioon myös Otsonkoulun laajennus ja sen korjauksen rahoitustarve.