Vilkkaasti liikennöidyn Teollisuuskadun maisemat muuttuvat lähivuosina

Kalasataman ja Pasilan uusien keskusten väliselle kadulle suunnitellaan rakentamista ja liikenneyhteyksien kohentamista.

Liikenne ja kuljetus
Läheltä
Yle

Helsingin kaupungin tavoitteena on tehdä uusien keskusten, eli Kalasataman ja Pasilan välisestä Teollisuuskadusta työpaikkojen, kulttuurin ja tapahtumien aluetta. Kadun varrelle suunnitellaan muun muassa lisää rakentamista.

Helsinki kerää talvella alueen kehittämiseksi ideoita kaupunkilaisilta.

Teollisuuskadun suunnittelun periaatteista päätetään illalla Kaupunkiympäristölautakunnassa.