Oikeuskansleri ratkaisi Soinin aborttiblogia koskevat kantelut – "Kyse poliittisesta mielipiteen ilmaisusta, ei aihetta toimiin"

Päätöksen mukaan asiayhteys ilmentää bloggauksen luonnetta kaikille kuuluvana sananvapauden käyttämisenä.

Timo Soini
Timo Soini eduskunnassa.
Timo Soini eduskunnan täysistunnossa 19. syyskuuta.Jarno Kuusinen / AOP

Oikeuskansleri on antanut ratkaisut kahdesta kantelusta, jotka koskivat ulkoministeri Timo Soinin (sin.) blogikirjoitusta abortista.

Kantelut eivät oikeuskanslerin mukaan anna aihetta toimiin, sillä kyse on poliittisesta mielipiteenilmaisusta. Blogikirjoituksen asiayhteys ilmentää päätöksen mukaan kirjoituksen luonnetta kaikille kuuluvana sananvapauden käyttämisenä.

– Katson, että kantelussa tarkoitetussa blogikirjoituksessa on kyse poliittisesta mielipiteenilmaisusta, joka ei asiayhteyden ja olosuhteiden perusteella kytkeydy oikeudellisesti merkityksellisellä tavalla ministerin virkatoimiin tai ministerin asemaan siten, että sekaantumisriski ulkoministerin tehtäviin olisi olemassa, päätöksessä sanotaan.

Blogikirjoitus käsitteli Argentiinan senaatin päätöstä hylätä esitys abortin laillistamisesta. Soini kehui Argentiina hienoksi maaksi ja kertoi olevansa tyytyväinen päätökseen.

Päätöksessään oikeuskansleri ei ota kantaa siihen, sopiiko Soinin kirjoittelu yhteen Suomen ulkopoliittisen linjan kanssa.

– Soinin menettelyn yhteensopivuuden arvioiminen Suomen ulkopoliittisen linjan kanssa ei kuulu laillisuusvalvojan tehtäviin. Tältä osin on kyse poliittisen harkinnan ja keskustelun piiriin kuuluvista asioista, jotka kuuluvat perustuslaissa tarkoitetun poliittisen ministerivastuun piiriin.

Ratkaisut on annettu marraskuun alkupuoliskolla.

Osallistuminen abortinvastaiseen tilaisuuteen oli oikeuskanslerin mukaan ongelmallista

Oikeuskansleri antoi syyskuussa päätöksen kanteluun, joka koski Soinin osallistumista abortinvastaiseen tilaisuuteen Kanadan-virkamatkallaan. Päätöksen mukaan Soini ei toiminut lainvastaisesti, mutta osallistuminen oli ongelmallista.

– Kun ulkoministeri matkustaa ulkomailla Suomen valtion edustajana, hänen olisi perusteltua noudattaa kannanotoissaan erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä, päätöksessä sanottiin.

Pidättyvyys on oikeuskanslerin mukaan tarpeen, jottei synny väärinkäsityksiä siitä, mikä on Suomen valtion ja mikä on ministerin oma kanta.

Oikeuskanslerin mukaan menettely on ollut omiaan lisäämään virheellisen tulkinnan mahdollisuutta ja vaaraa siitä, että virkamatkan kohdemaassa voi syntyä mielikuva, että kysymys on Suomen virallisesta kannasta tai linjasta, Kanadan-matkaa koskevassa päätöksessä sanottiin.

Lue myös:

Oikeuskansleri Soini-kanteluista: Ulkoministerin osallistuminen abortinvastaiseen tilaisuuteen oli ongelmallista

Ulkoministeri Timo Soini jatkaa abortinvastaista hehkutustaan – Twitterissä arvostelua myös hallituskumppaneilta

Ulkoministeri Soini moitti Irlannin aborttiäänestystä – Kokoomusministerit tyrmäsivät: "Ei Suomen virallinen linja"

Hallituskumppani tivasi Soinin aborttipuheiden perään kyselytunnilla – video